Koska aikaisintaan kannattaa testata?Meillä pas tehty luonnonkiertoon ja nyt siin pp 6. Pp 4 oli alavatsalla kipuja jotka alkoivat iltapäivällä vasemmalta ja lopulta maha oli turvoksissa ja kipeä myös toiselta päivältä. Eilen ei oikeastaan mitään paitsi hieman menkkakipuja illalla. Tänä aamuna oli melkoisen huono olo ja kahvi hajuineen tökki aamusella ja myös edelleen.
Meillä niin paljon pettymyksiä mutta kieltämättä hieman nyt toivon toisin...Aiemmin on lugeja mennyt se 3 palleroa aamuin illoin ja oireita on tullut lugeista. Nyt vain yksi aamuin illoin. Lääkärin mukaan ei pitäisi niinkään aiheuttaa oirehdintaa. Lämpö on myös reippaasti kohonnut.
Meillä niin paljon pettymyksiä mutta kieltämättä hieman nyt toivon toisin...Aiemmin on lugeja mennyt se 3 palleroa aamuin illoin ja oireita on tullut lugeista. Nyt vain yksi aamuin illoin. Lääkärin mukaan ei pitäisi niinkään aiheuttaa oirehdintaa. Lämpö on myös reippaasti kohonnut.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moi,
Mullekin tehtiin PAS. Siitä on nyt 3 viikkoa. Tein testin kotona pp 12. Ajattelin kai jotenkin valmentaa itseni siihen negaan. Ei ole niin kivaa, kun keskellä työpaivää tulee soitto, että "valitettavasti tämä ei nyt onnistunut". Testi oli siis ihan täysin negatiivinen. Ei minkäänlaista haamuviivaa tai mitään. Seuraavana päivänä oli veritesti ja se olikin positiivinen! Oli tosi vaikea uskoa hoitajan sanoja. Itse olen sitä mieltä, että kotona tehdyt testin noin varhaisessa vaiheessa ovat varmaan aika turhia ja aiheuttavat turhia pettymyksiä (toki testeissä ja ihmisissäkin on eroja) Tietenkin ilo positivisesta tuloksesta oli sitä surempi, kun olin niin varma negatiivisesta. Pettymyksiä on tosiaan ollut paljon, joten vaikea edelleenkään uskoa todeksi. Ja tokihan mitä vain voi vieläkin tapahtua.
Toivotan sulle onnea. Mun mielestä sun oireet vaikuttavat aika lupaavilta.
Mulla kävi ihan samalla lailla. Kotitesti oli pp 14 ja 16 negatiivinen vaikka verikoe näytti pp 12 182 ja pp17 yli 500. Pp muuttuikin siis rv 4 4 =)
Malttia vaan mukaan näihin.
Mä pääsin passin jälkeen verikokeeseen vasta pp17, ja ajattelin aamulla ottaa vähän vihiä kotitestillä. Ja silloinkin (aamuvirtsasta) apteekin raskaustesti antoi suht vaalean viivan! Verikoe kuitenkin varmisti hcg arvoksi yli 400, nyt raskaus menossa viikolla 14 3. Passeissa arvot saattavat kuulemma nousta muutenkin hitaammin kun esim. tuoresiirroissa, ja monilla klinikoilla testataankin vasta 16 päivää siirrosta!
Joten malttia sinne, ja peukkuja plussan puolesta :)
Mulle neuvottiin tekemään pp 16 testi. En tietenkään malttanut odottaa sinne asti vaan tein pp14 ja haalea plussa. Varmistin toki asian muutaman päivän päästä ja sain tosi tumman punaset viivat!! Jos haluat niin voithan ostaa pari testiä ja tehdä toisen pari päivää aijemmin..