Kertokaa minulle!

1. Kosin ensiksi (olen siis nainen), mutta sitä ei noteerattu. Mies ilmoitti, että hän kosii sitten joskus. Ja sitähän tuskin tapahtuu...Saatika huolinko kosintaa, kun omanikaan ei kelvannut.


2. Hyvä kysymys. Jaa'a. Luulenpa, että omalla kohdallani se on se, että muutkin pariskunnat menevät naimisiin ennen kuin lisääntyvät. Juuri tuon torjutuksi tulemisen takia on ainakin omat syyni mennä naimisiin ovat vähenneet enkä tiedä haluanko sitä edes enää. Liekö sitten huonosta itsetunnosta johtuvaa, mutta tunnen oloni vähempiarvoiseksi jollain käsittämättömällä tavalla sormustettujen seurassa. Varsinkin, kun ne sormustetut tekevät myös suunnitelmia ja konkreettisia toimia tulevaisuutta ajatellen. Meillä avoparina puuttuu lähes täysin yhteinen suunta ja HUOM. näin ei todellakaan ole kaikilla avopareilla. Meitä ei kuitenkaan sido yhteen mitkään lapsisuunnitelmat tai suunnitelmat naimisiinmenosta. Meillä ei suunnitella muuta kuin lomia ja miten viikonloput vietetään. Kertokaahan sitten häitä suunnittelevat ja jo naimisiin menneet, muuttuuko suunnitelmat yhtään yhteneväisemmiksi?

1.Miehet ovat aina perinteisesti kosineet ja mielestäni se on edelleen miehen tehtävä. En kosi itse, koska a)vielä ei ole oikea aika ja b)poikaystäväni ei ole siihen valmis, joten mieluummin annan hänen päättää milloin naimisiin, jotta tiedän sitten hänen olevan varmasti valmis.

2.Haluan naimisiin, koska silloin minulla ja miehelläni on juridisesti parempi asema esim. jos toinen meistä sattuu kuolemaan. Ja onhan se tärkeää senkin kannalta, jos lapsia siunaantuu. Lisäksi tosiaan se, että saan kantaa mieheni sukunimeä ja se, että meistä tulee ihan oikeasti perhe, vaikka kaksin oltaisiin. tietenkin, että saadaan Jumalan siunaus liitolle, niin se on tärkeää (tosin minulle vaikken mikään himouskovainen olekaan,mieheni ei usko Jumalaan).

En tosin ole vielä menossakaan naimisiin. Toistaiseksi asumme erillämme ja seurustelemme. Olemme seurustelleet lähes kolme vuotta, mikä mielestäni on jo muutama vuosi. Naimisiinmeno on voisi olla ajankohtaista ehkä... aikaisintaan seitsemän vuoden kuluttua.

1.
mies on aina ollut oletettavasti se, joka kosii. sitä pidetään ehkä jotenkin outona jos nainen kosii. Moni nainen ei vaan kerta kaikkiaan uskalla "rikkoa normeja". minä olen yksi heistä.
keskustelu tietysti kannattaa aina. ja niin olen ajatellut tehdäkin.

2.
olen löytänyt itselleni sen juuri sopivan miehen
ja haluaisin sitoutua. ja nuo juridiset syyt ovat minullakin mielessä. suurin syy on se että rakastan miestäni. ja eikö avioliitto ole rakkauden liitto? miksi avioliitto on ylipäätään keksitty jos ei naimisiin mennä? se on kieltämättä myös inhottavaa kun sukulaiset ja ystävät kyselevät että milloinkas niitä teidän häitä oikein tanssitaan? tehän olette olleet jo niin kauan yhdessä... mitä nyt tuohon sitten vastaisi. jos sanoo että ei mennä naimisiin ehkä koskaan niin mummot saisivat slaakin.

ei sitä osaa selittää tarpeeksi hyvin, miksi tahtoo naimisiin. se vaan on minulla ainakin itsestäänselvyys.

1. Keskustelimme aiheesta ja mies sanoi haluavansa tehdä sen itse "sitten kun aika on oikea". Tämä hänelle suotakoon! Harvemmin sitä miehet varta vasten varaa itselleen mahdollisuuden tehdä jotain romanttista.

2. Mitä on muutama vuosi? Ukkini veljen metsästä pyydettiin saada kaataa "muutama" puu, kaadettiin 99 puuta ja jälkipyykissä todettiin että se voidaan vielä lukea muutamaksi. Meillä oli yhteistä taivalta kasassa kuusi vuotta siinä vaiheessa kun vihille pyrähdimme, ja se tapahtui lähinnä siksi että
a) se tuntui oikealta ja perinteitä kunnioittavalta
b) halusimme yhteisen sukunimen
c) halusimme helpottaa tulevaisuuden talousasioita

Vihkiminen tapahtui kotipihalla kahden todistajan läsnäollessa. Kihlasormuksia ei ollut missään vaiheessa, mutta vihkisormuset hommattiin... miksi? Hyvä kysymys. Sekin vain tuntui asiaan kuuluvalta, miksi ei?

Kumpikaan meistä ei missään nimessä kuvitellut, että suhde olisi jotain terveempi, vakaampi tai muuta avioliiton solmimisen jälkeen - eihän sellaista olisi uskaltanut toivoakaan kun kaikki toimi jo ennen sitä!


Veljeni ja hänen vaimonsa menivät naimisiin kun lapsi ilmoitti tulostaan. Kihloissa olivat jo, mutta suunnitelmia piti vähän kiriä raskauden vuoksi. Tämä siksi, että halusivat lapsen olevan syntymästään lähtien isän sukunimellä, mikä ei avoliitossa ole mahdollista. Se oli heille molemmille tärkeä asia, liekö tuossa mitään väärää...?