Kuka voittaa BB:n????
Mielestäni ei ainakaan Kadi. Hän on kyllä tavallaan ihan mielenkiintoinen mutta myös liian huonosti käyttäytyvä. Itsekäs ja aika kylmä persoona. Liikaa käyttää myös alkoholia ja on ihan holtiton humalassa.
Riitta on ollut talossa kohta neljä viikkoa, se on liian vähän ja lisäksi Riitankin persoonassa on jotain kylmää ja arvaamatonta. Ei ole sellainen rakastettava tyyppi.
Jarkko taas on pilannut mahdollisuutensa voittoon kännissä tekemillä jutuilla,jotka tosin itsekkin tunnusti sanomalla ettei viina hänelle sovi....eli toisin kuin Kadi, Jarkko tiedostaa ongelmansa kuitenkin. Myös liian paljon itsekehua on tullut. Johonkin asti menee vielä itsevarmuuskin mutta ei loputtomiin.
Sauli, niin Sale on aika väritön yksinään. Narisee ja valittaa. Saulista on luettavissa petollisuutta. Ilmeestä ja katseesta usein sen näkee. Mielistelee liikaa, hän on omasta mielestään jo varma voittaja vaikkei sitä ääneen tietenkään sano.
Tapaus Niko, ensin ei säväyttänyt. Pikkuhiljaa lämpeni ja sitten onkin Nikosta tullut suosikkini.
Niko on aurinkoinen ja lämmin, empaattinen persoona. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niitä riittää, mutta Nikossa on paljon muutakin. Hän on karismaattinen ja lahjakas, hän osaisi hyödyntää voittonsa ja varmasti käyttäisi rahansa hyvin. Yritteliäs poika jolla on muutakin vapaa-ajan harrastusta kuin ryyppääminen. Komea ja miehekäs.
Mielestäni ei ainakaan Kadi. Hän on kyllä tavallaan ihan mielenkiintoinen mutta myös liian huonosti käyttäytyvä. Itsekäs ja aika kylmä persoona. Liikaa käyttää myös alkoholia ja on ihan holtiton humalassa.
Riitta on ollut talossa kohta neljä viikkoa, se on liian vähän ja lisäksi Riitankin persoonassa on jotain kylmää ja arvaamatonta. Ei ole sellainen rakastettava tyyppi.
Jarkko taas on pilannut mahdollisuutensa voittoon kännissä tekemillä jutuilla,jotka tosin itsekkin tunnusti sanomalla ettei viina hänelle sovi....eli toisin kuin Kadi, Jarkko tiedostaa ongelmansa kuitenkin. Myös liian paljon itsekehua on tullut. Johonkin asti menee vielä itsevarmuuskin mutta ei loputtomiin.
Sauli, niin Sale on aika väritön yksinään. Narisee ja valittaa. Saulista on luettavissa petollisuutta. Ilmeestä ja katseesta usein sen näkee. Mielistelee liikaa, hän on omasta mielestään jo varma voittaja vaikkei sitä ääneen tietenkään sano.
Tapaus Niko, ensin ei säväyttänyt. Pikkuhiljaa lämpeni ja sitten onkin Nikosta tullut suosikkini.
Niko on aurinkoinen ja lämmin, empaattinen persoona. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niitä riittää, mutta Nikossa on paljon muutakin. Hän on karismaattinen ja lahjakas, hän osaisi hyödyntää voittonsa ja varmasti käyttäisi rahansa hyvin. Yritteliäs poika jolla on muutakin vapaa-ajan harrastusta kuin ryyppääminen. Komea ja miehekäs.
Vastaukset 111
Vanhimmat
Jos ei mitään traagista tapahdu (esim. Niko ja Kadi kaksistaan äänestyksessä.) peli riippuu ainoastaan Jarkosta.
tapaus 1) Jos Jarkko tiputetaan ennen filaalia, niin voittaja on Kadi. Jarkon äänestäjät, joita näyttää olevan aika hyvä joukko, todennäköisesti suosisivat Jarkon parasta kaveria Kadia mieluiten. Niko ja Sauli koittavat pudottaa Jarkkoa nyt pois, tuskin muutenkaan saisivat Jarkon äänestäjien ääniä.
tapaus 2) Jarkko ei putoa ennen finaalia. Tällöin ei Kadilla taida riittää kannatus Nikoon verrattuna. Niko voittaa, Kadi toinen.
Toivon todella, että Kadi ei voita! Miten tyhmä ihmisen pitää olla. ja sen alkoholin käytöllä ei ole rajoja. Ja nyt kun suvi lähti, Kadi on ihan hukassa. Ei kannattais olla niin paitaa ja persettä vain yhden kanssa. Toivon, että Kadi tippuu lähiaikoina.
Jarkko on taas käynyt ärsyttämään vähitellen. On niin itsevarma ja hiukan ylimielinen. Ja onko sillä joku syyhy, kun niitä munia pitää koko ajan raapia!
Sauli tai Niko saisi voittaa!!
Niko voittaa, aluksi ajattelin että se on ihan turha tyyppi, vaan nyt se on ainoa syy miksi katson edes koko sarjaa. Tässä Big Brotherissa minulla ei ole ollut tähän mennessä ketään suosikkia, vaan nyt olen huomannut että Niko on ehdottomasti paras. Hän on kuitenkin hyväkäytöksinen (loppupeleissä) ja hauskin ehdottomasti. Kadi on ärsyttävä ja viinaan menevä, Jarkon pisteet tippuu koko ajan mitä useammin se on humalassa.
Riitta yrittää välillä liikaa, ja Sauli mielistelee.
Joo, kadi ois saanut tippua jo ajat sitten. Viimeistään sillon kun Timon kanssa kisasivat, vaikka en mikään timo fanikaan kyllä ole..
Kadissa ärsyttää kaikkein eniten se jatkuva "kännipäällä" vaikkei se ees ois kännissä, niin se puhuu silleen ja sammaltaa jotennii oudosti. Ja annahan sitte kun mimmi pääsee alkoholin makuun -ei mitään rajoja.
Toisekseen Kadi tuntuu olevan melkonen hermoraunio, ei itsehillintää oikein juuri missään. Ja itse inhoan aivan kauheasti sellaisia ihmisiä, jotka eivät voi nousta ajoissa, huom, ei aikaisin vaan ajoissa.
Yhteisen hyvän vuoksi Kadikin saisi nostaa pers***sensa sängystä ihan hyvissä ajoin, eikä jäädä sinne peittojen sekaan kuin joku talviunta viettävä eläin.
Ryhdistäydy nainen!!!!!
Kadi, aito, rehellinen, viihdyttävin persoona, paras kaikista!
vooiiijj...Niko ja sauli olis niin söpö pari mun mielest, ku kattelee välil miten ne hymyilee toisilleen, tuntee miten niillä kipinöi..voi että:D...olis niin paras
no se on ihan selvä . sauli ja niko on loppuunasti siellä se on varma . olisi kiva nähdä äänestyksessä kaksikko kadi ja riitta = riitta jää
Niko ehdottomasti PARAS, bb ei olisi mitään ilman Nikoa!
Se lätsäpekkako?? Hattu ja huppu aina päässä! TYPERÄ PELLE SE ON.
Kadi ja Sauli ovat suosikkejani, mutta luulen, että joko Sauli tai Jarkko voittaa. Onhan Nikollakin jonkin laiset mahdollisuudet. Riitta taas tuskin voittaa, sillä hän on ollut aika vähän talossa ja ei ole tuonut itseään kunnolla esiin!! MMUTTA KADI JA SALE VOITTOON!!!;);)
JARKKO TIETYSTI MIX EES KYSYTTE
Jarkko on itteensä täynnä! ihan pelle.. hiplailee kokoajan kiveksiään :P sanoo olevansa viisas ja et kaikki ihmiset ku olis mä ,nii ei olis mitään hätää täällä!!
Olen aina hirveästi ihmetellyt, miksi pientä puppelipoika Saulia tai seko-Kadia niin suuresti suositaan!? Minusta tervein nuoren malli on ilman muuta Niko. Jarkkokin menettelee vaikka liika itserakkaus hiukan häiritsee,
Niko voittaa. Todella lämmin ja sympaattinen persoona. Vieläpä komea ja hyväkroppainen mies, mitat kohdallaan joka puolella ; )
Sauli tai Niko!
en näe yhtäkään syytä, miksi Saulin pitäisi voittaa.
Tekohymy päällä kaiken aikaa, juoruilee ja puhuu takana toisista mitä milloinkin, epäreilu - edessä on kuin keiju, mutta takana "kettu"!
Kyllä nuorten käyttäytyminen on muuttunut vuosien varrella..OIOI**. NIKO osaa sentään sivistys jutskoja ja siksi suosikkini .
On kamallaa nähdä ,kuinka Kadi on välinpitämätön, nuorukainen on vielä mutta mutta PERUSASIAT KUNTOO *NEITI**
Kuinka 15 vuotias käyttää nimimerkkiä "vanhus"?
NIKO VOITAA ! :>
Munki suosikki on Niko. Aluksi oli Jarkko, mutta siitä on tullu niin ylimielinen, että ärsyttää. Niko on reilu ja hyväntuulinen. Saulin ja Nikon källit on kyllä tosi hauskoja :D Paitti, että tekevät niitä liikaa. Pienin perusteluni Nikon parhaudelle on se, että Niko on mun kaima :D
Joo oon todellaki samaa
mielt. Niko on muutenki
semmone kiva. :DD
Tiiätkö mullakin oli silleen, että kun niko tuli, niin ajattelin että mikä hiton ällö lökäpöksy. Se näytti kauhean nuorelta, pieneltä ja ujolta. Kappas, siitä kuoriutuikin mun ehdoton suosikki. Niko on aivan mahtava!!
toivottavasti Kadi, Niko ja Sauli. Riitassa ei sinänsä mtn vikaa, ehkä jos se jäisi niin mieluusti sitten pudottaisin Kadin.
Jarkon on mielestäni lähdettävä, ja niin ehkä tapahtuukin. vaikka pohjanmaalaisena luulisi puolustettavan toista, mutta se on käyny ärsyttäväksi ja ylimieliseksi. Aluksi hän oli yks parhaimmista, mut omat kehupuheet tiputtivat ainaki mun listaltani korkealta ja kovaa. Ei siinä mitään vaikka oikeasti olisikin viisas ja näin mutta FIKSUUDESTA ei kyllä taida olla juuri tietoa. Fiksu olis jättäny sanomatta ja mainostamatta. ToisaaltA täytyy myöntää et humalapäissään varmasti tulee sanottua kaikenlaista mitä ei normaalisti sano, se hänelle myönnettäköön, mutta kuitenkin.
Riitta on kaikin puolin aiva mukava, mutta ehkä hän on tosiaan ollut liian vähän aikaa, etten oikeen tiedä miksi ansaitsisi voiton. Ei oikeen kunnolla vissiin herätä juuri tunteita yleisössä?? neutraali. ehkä se tasapaksuus voi pelastaa muutamalta pudotukselta kun ei ole tarpeeksi miinuksia, mutta kun tulee vahvat kannatusjoukot omaava hlö vastaan niin putoaa auttamatta.
Kadi (kuten jo varmaan kaikki jotka eivät edes seuraa koko sarjaa tietävät) juo kyllä liikaa, (ainakin näin ohjelman perusteella, mutta mistä sitä tietää sitte oikeassa elämässä) mutta hän on aika aito ihminen, enkä ole huomannut mtn kieroiluja tai muita typeryyksiä. Ehkä vähän äkkipikainen joskus ja kärsimätön. mutta silti soisin sen olevat mukana vielä viimeisellä viikolla. Mutta en kuitenkaan ehkä soisi voittoa Kadille.
Niko ja Sauli herättävät melkeinpä pelkästään myönteisiä fiiliksiä. Niillä on tilannetajua, mitä ny ehkä vähä turhan paljon kokeilivat Riittaa kepposillaan, vaikka tuskin itsekkään tunsivat vielä häntä kunnolla. Nikon omituinen järsimispakkomielle pistää välillä silmään :) Molemmat täytyy päästä finaaliin ehdottomasti, jonka he ansaitsevat. voittajina näkisin mieluusti jommankumman näistä kahdesta.
SAULI, kultaisin pikku poika!! yleensä aina hymyissä suin ja veijarin ilme kasvoilla. Kaikille mukava!! Viedään sAULI nikosta huolimatta voittoon!!!!
Joo kyllä sen on niin mentävä että sauli tai niko voittakoon..jarkolla nousee pissi enempi päähän kokoajan ja luulee olevansa niin paljon muita viisaampi yms.kantsis varmaan leikkuuttaa ne kassit helvettiin ku niitä pitää kokoajan raapie.TAI pesisi ne painepesurilla:D Kadi taas on ruvennut loppukaudesta ärsyttämään aivan hirveästi!Miten lapsellinen ja "tottelematon" ja tyhmä ihminen voikaan olla:/en tykkää yhtään henkilöstä.Riitta on mulle oikkeestaan semmonen "ihan sama" tapaus tippukoot tai jääkööt ihan sama kunhan kadi ja jarkko saadaan ulos!
toivon että sauli voittais mutta nikokin on alkanut oleen ihan mukava mutta SAULI ON OLLUT ALUSTA ASTI JA ON IHANA JA SULOINEN :>
En löydä etsimälläkään mitään syytä, miksi teennäisen ja tekohymyisen Saulin pitäisi voittaa. Ei ole edes viihdyttävä tyyppi. Mielistelee edessä ja takana puhuu "p....."!
mun mielestä sauli on kanssa varma voitosta vaikka ei sitä sano ääneen,mua ärsyttää sauli hirveästi koska se yrittää mielistellä kaikkia muita asukkaita,selvä perseen nuolija.
Sauli tai Niko, jommallekummalle voiton antaisin ja siis mieluumin omalle suosikilleni Nikolle.
Kadi ei ikimaailmassa ansaitse olemuksellaan, asenteellaan ja käytöksellään voittoa.
Riitta tuli viimeisenä, voitto ei missään nimessä kuuluisi hänelle, ja mielestäni Riitta on edelleenkin kuin harmaa värien keskellä, eli tylsä, hiukan ärsyttämään on jo ruvennut ja on yksinkertaisesti ihan väärässä paikassa.
Jarkko - kannatus loppui jo ajat sitten. Eipä olisi uskonut miten ylimielinen ja sellainen tyhmä osaa olla. Typeriä kommentteja toisista, ja yrittää olla niin viileä. Ei ei ei..
Ja se muninen raapiminen tosiaan, näyttää että sillä on isokin ongelma siellä alapäässä, eli joutais ulos talosta, että pääsisi lääkäriin.
Saulistakin pikkuisen on paljastunut uusia piirteitä, ja vaikka mielestäni voitto mahdollisesti kuuluisi toiseksi hänelle, on Niko ehdottomasti paras.
Niko on..no miten sen sanoisi. Ihminen, johon haluaisin ehdottomasti tutustua, ja jonka kaltaisen toivoisin lähipiiriini.
KADI, KADI, KADII Ja KADI Ja Viroon meni 50 000 €, näin se vaan menee sorke.
en halua että sauli voittaa,koska hän on ainoa joka EI ole aito,ja muutenkin niin lapsellinen.
kuka siellä jaksaa kolmea kuukautta hymyillä ja esittää muka epäaitoa?? ? Sauli on aito ! ahihaihaihiahihai sauli voittaa !! :):):)
juu u mikä ihme siinä nikossa nyt on niin hienoo.
sekoilee ku pieni lapsi.
ainut hyvä on että ei ole paskan puhuja mutta kukaan ei jaksais kattoo jos olis alusta asti ollu mukana,,,
että aatteleppa viel 10 viikkoo sen naamaa niin pää olis jo hajonnu. kadi sentäs on ollut alusta mukana ja on ollu samanlainen suht koko ajan. mukava ja hieman kaatava kaveri on mutta kyl sitä nyt kumminkin jaksaa kattoa. ja oottekos koskaan kattonu "venäläistä" näin mielen kiinnolla näin pitkään.
KADILLE VOITTO.
Toivon todella että Niko tai Kadi on finaalissa! ja toiselle tulisi voitto. :)
Kadi voittaa ,Niko toinen ja Sauli kolmas tai Riitta Rillukka :)
..kaikki asukkaat on jollain tavalla ärsyttäviä,tai ei ansaitse voittoa
SAULI: Perseennuolija tylsimys
RIITTA: Tylsä,ja ollu liian vähän aikaa talosa.
NIKO: Muuten vois voittaako,mut ollu liian vähän aikaa talosa, jos se olis ollu alusta asti talossa,uskon et siitä ei ois enää puolesa välisä tykänny.
JARKKO: Ennen suosikki,nyt inhokki,ku on niin itserakas,ja ylimielinen.
KADI: Voi kadia,muuten aivan ihana,mut miks sen pitää olla niin laiska,sen takia ei ansaitse voittoa. Kännijutut mua ei haittaa,on ainaki ollu jotain mielenkiintosta kahtomista.
Mut jos olis pakko valita niin KADI,ehdottomasti voittoon, kaikista mielenkiintosin persoona.
Niko voittoon, kaikki muut kilpailijat on joko imbesillejä, itserakkaita, perseennuolijoita tai muuten vain piinaavan ärsyttäviä!
Nikosta on tullut ajan kuluessa suosikkini.Aluksi hänestä ei saanut minkäänlaista kuvaa, mutta nyt on muuttunut edukseen.
Kadi on muuten värikäs persoonansa, mutta dokaa aivan liikaa ja on tosi rasittava sillon (vaikka kukapa meistä ei ainakin joskus olisi)=)
niko rulettaa,eli paras heppu ei mikään kadi.riitta aivan ihana
Ainoa tyyppi talossa kelle voi voittoa ajatella.
Kyllähän noista jäljellä olevista asukkaista ylivoimainen ykkönen (voittaja) on Niko!
Tietenkin Niko! Mahtava persoona ja energinen hyypiö. =D
Sale ei saa/ voi voittaa ku se on homoseksuaali,ei sitä sille suoda!! voittaja on JARKKO,EHKÄ NIKO TAI NIISTÄ KUMPI VAAN NIIN SE ON OIKEIN..SUOMEEN EI MAHDU ENÄÄ YHTÄÄN HOMO JULKKISTA..
koko tämän roska ohjelma big brotherin
homous on sairas perverssio
kadi tai sauli voittaa
Tuntuu vaa jotenki siltä, että puhut useimmiten muista kauhean vähän ja vain huonot puolet, mutta Nikosta vaan hyvät puolet ja selität niistä pitkästi? Minusta Saulissa, Kadissa ja Jarkossa on jotain. En pidä uusista, sillä he eivät ole alkuperäisiä. alkuperäisistä katsottuna se on epäreilua, että jotkut aloittaa pelin myöhemmin. He eivät ole pelanneet sitä alusta asti! Mutta mun mielestä se ei kyllä ole kauhean iso haitta. Mutta muutenkin kerkeän tykästymään näihin vanhoihin pelaajiin, kun uusia tulee. ^^,
JUU oikeessa oot! niko on hyvätyyppi,enkä usko että vaan rahojen takia mitkä on bb.ssä palkintona!!! no varmaan nikon tutut tietää millanen niko on ihan oikeesti!mutta uskon että hän on oma itsensä,ja minut hän on hurmannut tempuillaan!ja vaikuttaa aidolta ihmiseltä,,,,tottakai jokaisella on menneisyydessään jotain ei niin kivaa...kuten tuola jo nikon menneisyydestä oli jotain kaiveltu!!!! jeejee toivon että niko voittaa
Niko kyllä ansaittis sen! Aikasemmin ollu aatteena, et "uudet" asukkaat ei sais voittaa BB:tä, kosk ei oo ollu siellä yhtä kauan kuin alkuperäiset.. mut Nikon tapauksessa mun on pakko toivoo se voittoon!:)Kai se energisyys on vaan niin ihanaa katottavaa!:)
NIKO :)
Aivottomien ohjelma BB
et olisi paremmin voinut sanoa. Sopranos, siinä teille hyvää tv:tä..
Niko on edelleen oma itsesnsä, välillä hiukan järetön ja välillä niin äly hauska kaikkine energisine temppuineen;D
Sauli oli alussa kaikin puolin voittaja ainesta, mutta nykyään tuntuu, että narisee ja valittaa kaikista muista asukkaista ja tehtävistä ;(
Mielistelee muita kohtaan ja selän takana on kuitenkin ihan jotain muuta.
Niko voittoon!!
Kyllä on ihanan tuntuinen nainen. Sen juomisesta on paljon puhuttu, mutta Suvi sanoi hyvin, että kaikki siel joi paljon. Ja sitäpaitsi Tellu oli äklö, joi ihan samalla lailla kun Kadi.
koskaan Kadi ei ole puhunut kenestään pahaa, niinkuin taas sauli puhui Tellun kanssa kaikista.
Minä ainakin äänestä niin paljon, että Kadi voittaa.....
Olet väärässä! Kadi on juuri se, joka on mestari puhumaan "seläntakana" toisista paskaa! KADI- - -
Sauli on tekopirteä, teennäinen mielistelijä, joka ei uskalla edessä aukaista suuta, mutta takana puhuu kaikista pahaa!
SIIS KADI EHDOTTOMASTI VOITTOON!
Kadi juo liikaa.
Jarkolla on pissi päässä.
Riitta on ollut liian vähän aikaa.
Niko.. on tylsä.
Sitäpaitsi, kaikki juo, hehhh.... Ei se ole syy...
SAULI
on ilkeä selkäänpuukottaja, joka nuoleskelee kaikkia edessäpäin ja yrittää olla jokaisen kaveri. Yäk, oikeassa elämässä noista kukaan, ei edes Niko, jaksaisi tuollaista tyyppiä kovin pitkään. EI VOITA!
NIKO
heikon itsetunnon omaava koulukiusaaja. 6-vuotiaan tasolle jämähtänyt 24-vuotias, josta ei ikipäivänä kasva aikuista. Ainoat plussat siitä, että ei ole sortunut edes pieniin pusuihin tyttöjen kanssa, kun on kerran tyttöystävä ulkopuolella (vai onko, kukapa sen tietää, mitä siellä on). Poikien kanssa taisi kyllä pussailla, mutta ehkä sen pitkämielinen tyttöystävä antaa anteeksi. EN TOIVO VOITTAVAN, mutta PELKÄÄN että voittaa.
RIITTA
yli-ikäinen, pikkukakaroiden källeihin kyllästynyt täti, joka olisi jo viime sunnuntaina pitänyt pudottaa pois talostaa. Alkaa hyytyä, ja se näkyy mm. siinä, että kieli on päivä päivältä ilkeämpi. Eihän nämä lapsiraasut (paitsi Jarkko) edes ymmärrä, että noin ilkeästi voi kenellekään veetuilla, mitä Riitta tekee. NO EI TODELLLAKAAN VOITA.
KADI
tuotannon lellipentu, joka saa rikkoa sääntöjä sen kun ehtii, eikä siitä sen kummempia seuraamuksia tule. Jos jotain tulee, kärsivät kaikki. Mitä reiluutta se sellainen on? Alkoholiongelmansa kanssa jopa itsetuhoinen, mutta sosiaalitädit varmasti säälisivät, kun saisivat tietää, millaisen lapsuuden ja millaisessa paikassa tyttö on elänyt. Vain uskoon tulo pelastaisi tämän naisen. EI VOITA.
JARKKO
vähän on Pohjanmaan poijaan tahti hiipunut loppua kohti, mutta ihmekö tuo. Porukan aivot ja sydän, mutta se ei taida riittää, kun mokoma äitiyi kännipäissään päästelemään sammakoita suustaan. Vähän liian kypsä ja aikuinen tähän porukkaan, välillä tuntuu, että muka-aikuinen Riittakin on lapsellisempi. Valtaosa äänestäjistä tulee pääkaupunkiseudun peruskouluista, eikä siellä oikein faniteta kehäkolmosen pohjoispuolelta tulevaa. EI VOITA, VAIKKA VOITON OIKEASTI ANSAITSISIKIN.
Että BB tulee olemaan loppuun saakka ihan samaa mielenterveysongelmista kärsivien henkilöiden typerää lässytystä.Yhdellä on selvästi persoonallisuushäriö,toisella epävakaapersoonallisuus,yksi on pahasti päihderiippuvainen ja eipä sekään ole terveen ihmisen merkki,että esimerkiksi piparipaketin pöydällä nähdessään kilju,kirkuu,hyppii puoli tuntia.
Tiivistetysti BB on:Voi hitsin hitsi kun mua jänskättää...huh huh kun jänskättää...jänskättääkö suakin...mua ainakin jänskättää...voi hitsi sentään kun jänskättää....Huh huh mä olin siis ihan varman et mä tipahdan...huh huh...mua jänskätti niin paljon...jänskätikö suakin...huh..huh....voi hitsin hitsi kun mä olin ihan varma et mä tipahdan...mulla oli ihan sellanen tunne ja kauhee kun mua jänskätti...siis tiedätsä ihan siis sydän silleen alko hakata lujaa kun jänskätti...huh huh...voi hitsin hitsi......
Jne...jne....jne...jne...eli eipä tullut katottua kuin 1 jakso ja riitti.Mielenterveysongelmista kärsiviä näkee kaduilla,ratikoissa,ravintoloissa jne...jne....eipä huvita enää tv:stä niitä katsella.Ei kyllä kateeksi käy :-))
Mutta eipä siinä mitään!Jänskätäänkö?Hahahahah!
Jos kadi voittaa viikon päästä lehdet kirjoittaa " Big Brothervoittaja Kadi joi itsebsä hengiltä. Mulle ihan sama kuka voittaa mut en haluaisi, että rahat menee alkoholistille.
Ihan kylmäsi, kun hän sanoi, että haluaa vetää aina täyskännit. Krapula tulee, mutta aamukalja auttaa.
Eikö nyt kukaan voisi auttaa häntä, sillä alkoholismi on seuraus tuosta, ja hyvin pian.
Muistin menettäminen tuhoaa aivosoluja. Sitä on ihan turha vähätellä.
Miksi Kadin toilailuja yhä ihaillaan ja nauretaan? Apua hän tarvitsisi ja nopeasti.
Sama juttu SAlella, joka totesi joskus, että vetää yleensä niin paljon, että sammuu eikä muista mitään illan tapahtumista. Selvät alkoholistin merkit.
Olin kuollanauruun kun kirjoitat:"Muistin menettäminen tuhoaa aivosoluja..."Hahahah....ei hitto mikä kirjekurssilääkäri sä oot....hahah...mieti nyt vähän...muahahah!
Olisko ennemminkin niin,että viinan juonti tuhoaa aivosoluja josta aiheutuu muistiongelmia jne jne....pahimmassa tapauksessa alkodementia.
Ei siihen kotilääkäriä tarvii jos tuon tietää! Maalaisjärki on se mikä sen sanoo ja ihan peruskoulu opetus. Että et oo varmaan vielä sieltä päässy pois!!!
Tosiaankin kadi on kuin 18 v täyttänyt, tai ehkä nekin on aikuismaisia. Ei kanna vastuuta, joka näkyy tytön "ammattiurassa". Sillä hautausmaan puutarhatyöntekijää ei talvella tarvita. liekkö työkkärin kautta päässyt sinnekin?!?!?!
Mutta hieman voisi käyttäytyä aikuismaisemmin! "Kun mä en muista mitään, niin mulla on ollu kiva ilta varmaan". Nikokin kahto sitä kummissaan, ja taisipa sanoa että hänellä on silloin morkkis jos ei muista mitään. sillon on mennyt överiksi... Se on AIKUISEN IHMISEN PUHETTA!!!!
Ehdottomasti Nikon pitäisi voittaa. Se vaikuttaa vaan niin hyvältä tyypiltä.
Jarkko.
Sauli on teeskentelijä sekä mielistelijä.
Kadi tosi ärsyttävä ja lapsellinen ja itseään täynnä.
Niko pelaa hän ei todellakaan ole aito.
Riitta esittää teiniä ,vaikka on vanhuudenhöperö mummeli.
Iliman muuta Jarkko voittaa. Sehän on selvä. Suon voiton toki myös Nikolle.
Muut ovat varsinaisia narisijoita, joista pahimmat ovat Kadi ja Sale. Rillikin on koko ajan vain enemmän ja enemmän valittamassa.
On tosi hyvin sopeutunut tänne Suomen. Varsinkin siitä alkoholin juomisestä, hehhh.... Eikös tällä ole just tarkoittus juoda peruskännit:) Ei se estää, että Kadi ei voittais. Aito ja mukavaa tyttö. Jokainen sitten tehköt voitto rahoille mitä halua. Joko juo ne rahat, syö, pelaa, tai vaikka mitääääää. Ei se mua ainakaan kiinosta. Paras voitta ja se on Kadi!
Niko sais voittaa se ei mielistele ketään.
...voittaa!!!Hän on tosi miehekäs ja lutunenkin samalla ;)))
JArkko tietty voittaa, aito normaali mies. Sellaisia vaan ne miehet ovat... Ja onhan JArkko alkuperäisiä tosin, kun NIKO.
se joka on menestyksekkäimmin hyväillyt kielellään bigbrother katselijakunnan peräaukon seutua on voittaja.
Joko Niko tai Sauli voittaa, on minun arvioni. :)
Kadi se on aivan varmasti, kuka vie voiton.:) Kadi on paras! Kadi on uskomaton!
Jes Niko OK !
Kadi on tuottanut eniten iloa ohjelmassa, kaikenlaista. Viihdyttävä persoona, enkelimäinen.
Vielä tähän samaan, että mitä ihmiset näkevät esim. Saulissa? Tekohymy kaiken aikaa päällä, juoruilee ja puhuu takana pahaa muista asukkaista. Tekopirteä ja teennäinen. En tiedä yhtäkään syytä, miksi Saulin pitäisi voittaa.
kADI ON NIIN DÖDE JA IHANA!!
siis: KADI ON SÖDE JA IHANA - KADI VOITTAA!!
KADI TAI NIKO :) Kadi on joukon juoppo,kova ottamaan niinku mäki xD KADI ON PARAS!
Ihan hyvä jos välillää ottaa enemmän. Mutta onko arvomaailma ihan kohdallaan jos Kadi on paras koska osaa vetää viinaa?! Viinaa voi vetää ja olla kännissä, mutta jos joskus edes tietäis rajansa... Niinpä niin, viina on viisasten juoma!
Finnit on ihaniiiiiii
vitunko väliä kuka voittaa, oli pakko sanoa tämä koska ei voi saatana olla turhinta ohjelmaa maan päällä.....
varma juttu
Bb:n voittaa (sais ainaki voittaa) Niko..
Jos ei Niko, ni Sauli sit, kunhan ei kadi, tai jarkko.. tau riitta.. Niko voittoon!
Vahvasti Eri Mieltä(Mutta nikon suhteen oot oikees)!!!Vaikka Kadi on aika kova ryyppääjä niin se on tosi rento tyyppi niinku myös Sale ja Niko!!!Kadi Sauli tai Niko voittaa!!!Nikolla on tosi huiput vaaatteet ja Saulilla makee tupee!!!riitta tuo kyl ihan mukavan säväyksen taloon ja on aina ilonen mut on tainnu valita "vähä" väärän ohjelman.Jarkko oli aluks ihan mukava kundi mut sillä on alkanu meneen vähä yli!oli ihan kiva ku
Kadi ei ainakaan saa voittaa!! Mua ärsyttää suunnattomasti sen humalanhakuisuus!!! Ihan alkoholisti-isäänsä tullut...
Jarkkokaan ei saa voittaa, ala-arvoisilla puheillaan saa myös minut äryyntymään!!!
Riitta kaikin puolin ok, mutta ei siinäkään voittaja-ainesta!!
SAULI ANSAITSISI VOITON!!!! Sauli ei ole tehnyt mitään sellaista talossa mikä olisi saanut mut ärsyyntyneeksi, päinvastoin!!! Sauli saa joka jaksossa mut nauramaan!! Aivan mahtava persoona!!!
SAULI VOITTOON!!!! :)
Vaikka se juo alkoholia niin, kun juo. Mikä ihme se on???? Onneksi ei ole kännissä sekopää hullu, eikä agressiivinen. Siinäkin asiassa on hyvin aito, eikä esittä mitään, niinkun moni siellä "talossa". Täällä on melkein kaikki paikat täynnä alkoholisoitunut ihmisiä ja sekopäitä. Olkot sitten nuori, tai vanha. Kivaa se Kadi on ja kun sitä ei olis, niin olis aika tylsäääää!!! Ainut naispuolinen, kuka on ollut alusta lähtien ja mainiosti pärjännyt. Kadi varmast voittaa!! :)
toivon kovasti että joku aivan alusta lähtien ollut voittaa. sauli on suosikkini :) pojalla pilkettä silmäkulmassa eikä ärsytä vaan on ihana omana itsenään.
joka ei yleensä haluaa riitaa kenenkään kanssa missään asiassa, ja se on huomattu tuolla!
Kärsii yksin jos joku syyttää jostain, ei pahemmin antaudu riitoihin!
Verrattuna esim. vesimieheen=Jarkko, ja oinas= Sauli, Riitta= härkä ja Niko= rapu, joka on takaperoinen joka asiassa!
Ja Riitta, härkä, hän on aina oikeassa ja mennee asioissa läpi harmaan kiven eli on aina oikeassa joka asiassa1
Kuten huomaa, poikien kanssa elää ja leikkii, mutta tytöt, kun Suvi oli, haukkui ja samoin moittii Kadia, en tee sille ruokaa, en auta missään, tehköön miten haluaa kun ei ole Suvi neuvomassa!
Hävetköön jos ei halua neuvoa omien lapsiensa ikäisiä talossa olijoita, naisia, vain miespuolisia!
Out of Riitta, ei Sauli narisija, seta, winner never, only KADI is the best of all!
KADI!:)
NIKSU VOITTOON
Saulista ja Nikosta on muodostautunut suosikkejani. He ovat vaan jotenkin sellaisia tyyppejä, joista ei voi olla pitämättä! Mutta jos jompi kumpi pitäisi valita,niin kyllä se sitten olisi ehkäpä Sauli
kenpä tuolla ei toisista paskaa jauhais.--- parempi takana ettei tuu välirikkkoja:D saulin kultanen luonnne vie hänet voittoon!!!
Se jota loppu jaksojen aikana kaikkein eniten JÄNSKÄTTÄÄ ja joka osaa eniten puhua PASKAA sekä jos PASKAN puhumisen osaa yhdistöää JÄNSKÄTTÄMISEEN niin voitto on varma!Muahahah!
Tiivistetysti BB on:Voi hitsin hitsi kun mua jänskättää...huh huh kun jänskättää...jänskättääkö suakin...mua ainakin jänskättää...voi hitsi sentään kun jänskättää....Huh huh mä olin siis ihan varman et mä tipahdan...huh huh...mua jänskätti niin paljon...jänskätikö suakin...huh..huh....voi hitsin hitsi kun mä olin ihan varma et mä tipahdan...mulla oli ihan sellanen tunne ja kauhee kun mua jänskätti...siis tiedätsä ihan siis sydän silleen alko hakata lujaa kun jänskätti...huh huh...voi hitsin hitsi......
Luoja on tyhmää porukka...ja vielä täysi-ikäisiä kaikki :-))) Onnee vaan ja menestystä!
alunperin inhokistani ja se kääntyykin päelaelleen niin se tarkoittaa sitä että se ihminen on aikas epeli, paras mitä talosta löytyy! Riitta kakkonen!
Neiti Sauli "The Bottom" ulos talosta heteroitten joukosta. Testosteronikuurille koko epeli
suuri suosikkini.Alussa tosi kakaramainen
vaan kuten alussak irjoittaja sanoo, hyvin sydämellinen mies.
:) hänelle soisin voiton.
Kadi on niin bimbon lapsellinen ihminen että huh huh
Kadi oli mainio opettajana. Hän on vahva oman tien kulkija ja erittäin fiksu.
ihan paras ja asiallinen tyyppi..osaa häröillä , mutta hauskalla tavalla....ei jännitä eikä esitä mitään..kaikki äänestämään Niko voittoon!! =D
Onko nuin vastuuntunnoton ihminen edes ansainnut voittoa, kuin mitä Kadi on?! Voi olla, että on viihdyttävä persoona. Mutta kun ei osaa / älyä kantaa vastuuta mistään asiasta!!!
Olisi tytöllä hieman kasvun paikka! Ei itsekään älyä, että on todella naivi ihminen.
Tulee mieleen juuri 18 vuotta täyttänyt tytön tyllerö, jota ei vielä vastuu paina mistään..... Ja jos edes jossain asiassa osaisi myöntää tehneensä väärin.. "ai teinks mä muka niin?!" kuuluu aina, myöntäisi edes virheensä aikuismaisesti. Kunnon väljäpää!
KADI ULOS!!!
VOITTAJANA! Eiköhän niin ole jos oikeesti vertaamme talossa olevien heikkouksia sieltä jokaiselta löytyy näitä mokia ja piiiiiiiiiiiip puheita .
Saulikin jatkuvasti tupakan himossa ,Jarkko sammakoita suustaan laskee ja possuilee ,Nikollekkin viina maistuu ja possuillut on .Tietääkseni Kadi ei polta vai oletteko nähneet?
Riitta on käytökseltään 10- ,täyttä kymppiä ei voi antaa mutta onhan hänellä ikälisä ja oppinut virheistään.
Eilenkin sai nauraa Kadille kun hän aidosti purskahteli nauramaan koulunpenkillä.
hyvä sydäminen tyttö Kadi on ja uskon hänen voittoonsa !
Kadi
Ja ketä oikeasti kiinnostaa tämä tuuba? aivan sama minulle vaikka paskakasa voittaisi....
et nikodemus voittoon!!hän on todellakin kaikista paras tyyppi,olin ennen saulin kannalla,mut en enää.tosi,salen ilmeistä näkee et se laskelmoi ja sitäpaitsi puhuu paskaa seläntakana.
ja kadi,herratsyygeli..huba tyyppi,mut jos elämässä ei oo muuta kun "kännit nyt ja heti"-niin ajatelkaa jos se rassu voittais..sehän jois ittesä hengiltä niillä rahoilla.tehdään sille palvelus ja äänestetään se ulos ja äkkiä! = ))
*Kadi ei ainaskaan. Se saisi lähteä jo lätkimään sieltä. Kadilla on ongelmia juomisen kanssa ja se ei edes ole suomalainen. Kadi on vain suoraan sanottuna bimbo. *Jarkko oli aluksi siedettävä ja hyvä tyyppi ja nykyään se on aivan kauhea. Liian itsevarma ja "muka" niin älykäs. Puhuu paskaa ihmisten seläntakana. Jarkkokin saisi lähteä jo pois. *Riitta ei ole kovin kauan ollut talossa mutta se on ihan mukava. Sillä on elämän kokemusta ja vaikka sillä on ikää enemmän kuin muilla niin se spii taloon hyvin. *Saulia olen ajatellut koko ajan voittoon pääsevän. Se myös juo aika paljon ja sillä on ongelmia juomisen kanssa. Sauli on hyvin ottanut aina uudet asukkaat vastaan joten siitä voisi tulla voittaja. *Niko oli aluksi adhd potilas ja mielestäni liian energinen mutta se muuttui todella paljon varsinkin sen jälkeen kun Timo lähti talosta. Niko on ottanut Riitan todella hyvin vastaan ja tuntuu että se viihtyy Riitan seurassa. Joten Niko sopisi parhaiten voittoon.
*Kadi ja Jarkko seuraavaksi pihalle.
*Sauli, Riitta ja Niko Finaaliin.
*Niko voittaa.
juoda, syödä ja tehdä mitä halua. Ketä se kiinosta. Ihminen on tärkeä. Kadi on mahtava ja alusta lähtien siellä "kärsinnyt", vieläkin nainen. Vahva, fiksu ja oma itsensä. Täällä on joka toisella alkoholi ongelmia. Sitäpaitsi eestillaiset on suomen sukuluskansa. Ja se voittaa, kuka sen voiton ansaitse. Olkot vaikka avaruudesta:) Mutta Kadi vie voiton!!!! :) :)
Saulin se kuuluu voittaa koko juttu, se on ollu alusta alkaen ja hän on nniiin ihana ihminen !!
...nähtiin, kuinka perso on koko sakki juomisen ihanuudelle. Katselin oman unettomuuteni siivittämänä 12/7 telkusta. Täytyy sanoa, että huh huh, porukka joi, söi ja oksensi, Niko makasi kylppärin lattialla ja tavaraa tuli ja tuli.
Onkohan järkee vai ei moisessa??? Täytyy vaan taas todeta, kuinka kosteassa suossa nuorisomme elää, humalahakuisuutta kunnioitetaan jne. seuraavan päivän kertaukset, -en muista, -teinkö mä niin, -voi kauheeta,-nauretaan tapahtuneille jne jne. Joka vuosi on BB-talossa ollut sama ongelma, ettäs silleen voi jo puhua yleisestä ongelmasta. Koskahan otettaisiin opiksi.
Olisipa mielenkiintoista tietää Jarkon mietteet yön tapahtumien tiimellyksessä, tätä kännistä porukkaa hoivatessaan. Hänet oli ilmeisesti määrätty tähän tehtävään ja kovin rauhallisesti jäbä pestinsä hoitikin.
Ihan sama, kuka voittaa, rahat menee kurkusta alas ja lopulta viemäriverkostoon. Ettäs silleen.
mieltä!!!! Minkä helkkarin takia jotkut näkee vaan Kadin juomista. Niin, ja ei se aina ole "peruskännissä" !!! Ei sellainen ryypäminen ole hyvä, mutta täytyy nyt nähdää ihmisessä muutakin, kun huonoja puolia. Ei meistä kukaan ole täydellinen, vai onko???? :)
Mainio kirjoitus. Vaikka itse toivoinkin pitkään Saulin voittoa, luulen että Niko koppaa potin. Hän on fiksu ihminen, joka osaa sanoa mielipiteensä aiheuttamatta ylimääräisiä konflikteja eikä ole vetänyt kertaakaan överiksi ryyppyhommia. Siitä saa jo monta plussaa minulta finaalissa!
Minun mielestäni sen voittajan pitäisi olla Niko.
Koska se on ainut talossa joka osaa käyttäytyä. Vaikka Niko olisi vähän juonutkin se ei puhu rivoja tai hauku ketään tai tee sääntö rikkomuksia tai tee ylipäänsäkkään mitään kellekkään. Riitta ei juo mutta jos se voittaisi nyt niin eihän siinä olisi mitään järkeä sillä se on ollut talossa aivan liian vähän aikaa. Ja Jarkko joka ei kerta kaikkiaan osaa käyttäytyä ei edes selvinpäin ollessaan ylistää itteensä ja käyttäytyy kameroiden miten sattuu.Esim:silloinkuin niilä oli ne pikkujoulu juhlat se teki kännipäissään vaikka mitä saisi vähän ruveta käyttäytymään aikuismaisemmin.Ja sitten meidän oma pikku Kadi.Puhuu isäsätään että on kuulemma jossakin top-10listalla kännissä ajamisen takia .Ja juo liian paljon on epämielyttävää katsella sellaista toisten teeveestä.Ainakun ne saa alkoholia niin Kadi on jo käsi ojossa odottamassa kaljatölkki tai pulloa.Se käyttäytyminen on todellakin aika tyhmää jos näin voisi sanoa.Riitta on vanhempi eli edustaa vanhempaa ikä polvea ja yrittää tehdä vaikkei osaisikaan esim: se Nikon järjestämä Parkoul koulu Riitan yrittämisen näki varmaan kaikki. Mutta vaikka Niko kiusaa välillä tai keksii jekkuja toisille niin se suorittaa viikkotehtävät niinkuin se koulutehtävä osasi olla hyvin opettajana.Sitten Sauli.Saulissa ei ole mitään vikaa kuten Nikossakaan ei ole mutta Sauli valittaa vähän liikaa mutta osaa juoda alkoholia ei riuhu tai tee sääntörikkomuksia.Mutta Niko on se voittaja jolle se kuuluu.
kun puhutaan oksentamisesta. Muuten täys paska.
Ainoa aito ja oma itsensä eli KADI!!!!