Mikä on

"Kunnallinen työmarkkinalaitos katsoo Tehyn antavan palkankorotuksistaan virheellisen kuvan. KT:n mukaan Tehylle tulevat palkankorotukset eivät kahden ja puolen vuoden aikana juurikaan poikkea siitä tasosta, jonka lokakuussa sopimukset tehneet kunta-alan muut ammattiryhmät saivat."
2378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin ja koska Tehyllä on nelivuotinen sopimus ja itse näyttivät mallia prosenteista niin muut lakkoilevat niin perkuleesti saadakseen kunnollisia korotuksia sillä välin kun Tehyläiset kiltisti nauttivat korotuksistaan.

Jotenkin epäilen että neljän vuoden kuluttua kaikki on suhteessa kuin nytkin, ainoita eroja ovat kasvaneet verot, korkeammat inflaatiot ja korkotasot.

Näin jossain laskelman jonka mukaan Tehyläisten palkat nousevat täsmälleenkin saman verran muitten kanssa seuraavan kahden vuoden aikana. Olisin laittanut linkin vaan en nyt muistanut mistä sen luin.

Äänestä

enkä edes yritä selvittää sitä. Laskennallisesti
asia on eriskummallinen, sillä normaalikorotukset
ovat pyörineet n. 1.75 - 3.5 % per vuosi, joten
miten helkkarissa siitä saadaan 22%? tai puolitet-
tuna 11-12%?

Tehy olisi pelannut asiansa paremmin, jos olisivat
tähdänneet 2+2 -vuotisratkaisuun, jossa jälkim-
mäisiin varataan mahdollinen elinkustannusindeksi-
korotus.

Ei, vaan lihavien lakkokenraalien on pakko saada
koko pöytä koreaksi ja pian, etteivät vain näl-
kiintyisi. Tämä herätti uinuvat liitot ja kilpa-
juoksu kuntien konkurssia kohti alkoi. Monet kun-
nat - myös yhdistyvät kunnat - nostavat kunnallis-
veroa ja tällä tavoin palkankorotukset tulevat
suoraan veronmaksajien maksettavaksi. On turha
odottaa seuraavilla kierroksilla maltillisia ko-
rotuksia, sillä syyttävät sormet osoittavat kapi-
nan aloittajiin.

Muistakaa paperiliiton ahneus. Suomen teollisuutta
on jo ahkerasti ajettu alas irtisanomisen kautta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


oikea arvio? kirjoitti:

"Kunnallinen työmarkkinalaitos katsoo Tehyn antavan palkankorotuksistaan virheellisen kuvan. KT:n mukaan Tehylle tulevat palkankorotukset eivät kahden ja puolen vuoden aikana juurikaan poikkea siitä tasosta, jonka lokakuussa sopimukset tehneet kunta-alan muut ammattiryhmät saivat."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu