(runo 21.11.2007) Se on sietämätöntä
Näillä käsillä tahtoisin silittää
kasvojasi hiljaa, rakkaani,
ottaa sinut syliin
ja suunnattoman paljon vain rakastaa.
Katselen hautakiven kylmää pintaa
ja kohmeisia sormiani,
et vastaa minulle mitään.
Toivoisin saavani anteeksi kaikki ne lyönnit.
Kaivan kännykän taskusta
ja mietin uskaltaisinko
soittaa.
Katselen pojan numeroa ja pelkään.
Hänellä ei kuulemma ole isää.
Niin hän sanoi.
Viime kerralla kun yritin puhua,
sulki puhelimen korvaani.
Katson käsiäni kuun valossa.
Näitä käsiä, joilla olen lyönyt vaimoa
ja piiskannut poikaa.
Tahtoisin rakastaa - mutta se lienee myöhäistä?
Kuitenkin valo siivilöityy oksien läpi
ja tähdet tuikkivat myös minulle.
Tekisin mitä tahansa saadakseni tehdyn tekemättömäksi
mutta en voi, en voi!
Kaiken tuskan läpi tuntuu silti hyvältä
että ymmärrän olla pahoillani,
helpompaa olisi jos en ymmärtäisi
ja kuitenkin haluan ymmärtää, haluan niin kovasti muuttua.
Ei se tietenkään tuo sinua takaisin
eikä korjaa pienen pojan rikottua lapsuutta,
niin, en voi ostaa itselleni anteeksiantamusta enkä
uutta alkua, mutta -
Tahtoisin vain käyttää näitä käsiä vähän paremmin, katsoa
peilikuvaani silmiin ja tuntea, että ainakin yritin.
En tiedä kykenenkö, mutta pyydän:
auta minua Luoja.
Kävelen hiljaista tietä hautausmaalta
asunnolle,
sisimmässäni tämä äärettömän syvä ja ehdottomasti
ansaittu yksinäisyys.
Hiljaisella tiellä vastaan kävelee nainen humalassa
itkettynein kasvoin, kääntää katseen pois kuin häpeillen.
Niin ystävällisesti kuin suinkin osaan kuiskaan:
kaikkea hyvää sinulle rakas lähimmäinen.
Kuulen kiireiset askeleet astuessani rappukäytävään,
arvaan kyllä, kävelen ylös ja avaan ullakon oven.
Hei, ei sun tarvii täällä piilotella,
tuu mun luo, keitän kaakaot ja jutellaan.
Naapurin teini-ikäinen poika mukanani
astumme yksiöön,
hän katselee vanhoja valokuvia piirongin päällä
ja minä keitän kaakaota.
Isä taitaa taas riehua humalassa, kysyn.
Hän nyökkää.
Sitä minä vähän arvelinkin, sanon,
se on sietämätöntä.
Näillä käsillä tahtoisin silittää
kasvojasi hiljaa, rakkaani,
ottaa sinut syliin
ja suunnattoman paljon vain rakastaa.
Katselen hautakiven kylmää pintaa
ja kohmeisia sormiani,
et vastaa minulle mitään.
Toivoisin saavani anteeksi kaikki ne lyönnit.
Kaivan kännykän taskusta
ja mietin uskaltaisinko
soittaa.
Katselen pojan numeroa ja pelkään.
Hänellä ei kuulemma ole isää.
Niin hän sanoi.
Viime kerralla kun yritin puhua,
sulki puhelimen korvaani.
Katson käsiäni kuun valossa.
Näitä käsiä, joilla olen lyönyt vaimoa
ja piiskannut poikaa.
Tahtoisin rakastaa - mutta se lienee myöhäistä?
Kuitenkin valo siivilöityy oksien läpi
ja tähdet tuikkivat myös minulle.
Tekisin mitä tahansa saadakseni tehdyn tekemättömäksi
mutta en voi, en voi!
Kaiken tuskan läpi tuntuu silti hyvältä
että ymmärrän olla pahoillani,
helpompaa olisi jos en ymmärtäisi
ja kuitenkin haluan ymmärtää, haluan niin kovasti muuttua.
Ei se tietenkään tuo sinua takaisin
eikä korjaa pienen pojan rikottua lapsuutta,
niin, en voi ostaa itselleni anteeksiantamusta enkä
uutta alkua, mutta -
Tahtoisin vain käyttää näitä käsiä vähän paremmin, katsoa
peilikuvaani silmiin ja tuntea, että ainakin yritin.
En tiedä kykenenkö, mutta pyydän:
auta minua Luoja.
Kävelen hiljaista tietä hautausmaalta
asunnolle,
sisimmässäni tämä äärettömän syvä ja ehdottomasti
ansaittu yksinäisyys.
Hiljaisella tiellä vastaan kävelee nainen humalassa
itkettynein kasvoin, kääntää katseen pois kuin häpeillen.
Niin ystävällisesti kuin suinkin osaan kuiskaan:
kaikkea hyvää sinulle rakas lähimmäinen.
Kuulen kiireiset askeleet astuessani rappukäytävään,
arvaan kyllä, kävelen ylös ja avaan ullakon oven.
Hei, ei sun tarvii täällä piilotella,
tuu mun luo, keitän kaakaot ja jutellaan.
Naapurin teini-ikäinen poika mukanani
astumme yksiöön,
hän katselee vanhoja valokuvia piirongin päällä
ja minä keitän kaakaota.
Isä taitaa taas riehua humalassa, kysyn.
Hän nyökkää.
Sitä minä vähän arvelinkin, sanon,
se on sietämätöntä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei ole omaelämäkertaa, mutta ei silti niin hirveän kaukaa haettuakaan. Hyvää keskiviikkoa kaikille.
[email protected]
ovat aina olleet olemassa ja tulevat aina olemaan. Eri asia laittaa ne oikeaan järjestykseen ja ymmärtämisen muotoon. Siinä onnistut todella. Kauneus rumuuden keskellä! Kiitos äitiparta ja hyvää keskiviikopäivää.
Hienosti kirjoitit "käsistä jotka tahtoisivat silittää".
Runosi on koskettava...
Kiva kun tulit tällekin palstalle.
Kiitos äitiparta ja hyvää päivän jatkoa.
En voi muuttaa mitään,
vaikka haluaisin....
Takaisin en saa yhtään
sanaa, en lyöntiä.......
Mutta voin muuttaa
ketjun silmukointia....
Antaa jotain sellaista,
joka on aina ollut olemassa
salaisen oven takana,
odottamassa vuoroaan.........
Runo,koskettavan kaunis.on kiva lukea käsistä
jotka tahtovat:SILITTÄÄ? Kiitos...