miten hirveältä tuntuukaan lukea tuollaista soopaa kun on itse ollut sijoitettuna... sitä luulisi että sijaisperheiden vanhemmiksi hyväksytyt osaisivat käyttäytyä kuten kuuluu vaan toisin näyttää olevan! ajatelkaa hetki miltä tuntuu olla se sijoitettu, joutua aivan vieraaseen paikkaan sen lisäksi mitä on jo joutunut elämässään kokemaan aiemmin! Eivät kaikki sijoitetut ole maailman vaikeimpia lapsia jotka pilaavat biolasten elämän lopullisesti... miettisitte ENNEN kun alatte sijaisiksi onko teistä siihen, onko tietoa oikeista vaikeuksista ja ymmärrystä ongelmien ratkomiseksi! Useat toistä nostavat itsensä siihen asemaan että on varaa tuomita toinen pelkästään sen perusteella mistä oloista hän tulee, ihmiseksi josta ei voi seurata kuin hankaluuksia. Luojan kiitos oma sijaisperheeni ei tuollaiseen ajatteluun sortunut aikanaan, vaan olin osa perhettä siinä missä muutkin, ja sain sen avun jota tarvitsin. Kaikille se sossu sijaislapsia antaakin, ainakin useiden tämän palstan kirjoituksien perusteella.
oksettavaa.
oksettavaa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Koita olla ottamatta liian vakavasti tätä palstaa. Täällä on niin paljon provokaatiokirjoittajia ja kiukkuisia ihmisiä, jotka purkaa tuskaansa, että tuskin saat täältä kovin realistista kuvaa todellisuudesta. Hienoa kuulla että sinulla on ollut posiitiivinen kokemus sijaisperheessäsi! Toivon kaikkea hyvää elämääsi.
tiedätkö, että joskus voi sijoitettu lapsi olla niin kovia kokenut ja hänen mielenterveytensä, niin pahasti järkkynyt, että koko perhe tavallaan sairastaa hänen kanssaan.
Kun tilanne on se, että vaikka kuinka antaisi lapselle turvaa, välittämistä ja rakkautta, niin hän kun on sairas, niin se ei häntä vielä paranna.
Lapsi tarvitsee siis humattavasti enemmän, kuin mitä aivan tavallinen perhe pystyy hänelle antamaan.
Usein vielä lapset vain jätetään perheisiin, eikä anneta mitään ulkopuolista tukea, kmillä lasta voisi auttaa.
Sitten kun tavis vanhemmat yrittävät ja yrittävät, mutta lapsi voi edelleen huonosti, niin siinä koko perhe uupuu, kun ei mitään edistystä tapahdu.
Ei ole ilkeyttä myöntää omat rajansa ja yrittää löytää lapselle "parempaa" paikkaa missä kasvaa, jos tunnistaa ettei itse pysty.
En usko, että kukaan aivan pienten ongelmien takia heittää pyyhkeen kehiin ja väittää, et koko perhe kärsii.
Valtaosassa perheistä on ihan samoin, kuin sinunkin perheessäsi oli.
Kun lapset ovat terveitä, he sulautuvat muuhun perheeseen, eikä enää eroa edes huomaa omien ja sijoitettujen välillä. Joskus vain on pakko myöntää tosiasiat ja oma jaksaminen.
Ei se tarkota, että kaikki sijoitetut olisivat "taakka" sij. perheille. Valtaosa on aivan normaaleja.
Toivon, ette vetäisi vääriä johtopäätöksiä.
Silloin, kun on oikeesti pattitilanne ja kaikkea on jo yritetty, mutta valoa ei vain näy, niin on ymmärrettävää, että haluaa purkaa tuntemuksiaan ja jakaa tarinaansa täällä, missä on muitakin saman kokeneita, jotka siis ymmärtävät missä mennään.
Selvästikään sinä et ymmärtänyt kuinka vakavista ongelmista on kyse.
Omat ongelmansa on kaikkien uusien lasten kanssa ja siihen kaikki ovat varautuneitakin, kun tähän hommaan rupeavat, mutta jos ei mitään loppua näy ja tilanne vaan pahenee, niin...
Kyllä useimmat (ja kaikkien tietysti pitäisi) miettivät perusteellisesti mitä sijoitettu lapsi tai useampi tuo mukanaan. Minäkin mietin. Mutta elämä on tarua ihmeellisempaa, eikä aina kaikkeen voi varautua vaan niihin joudutaan reagoimaan tilanteen tullessa kohdalle. Mietin kyllä miten tulen toimeen levottomista, onnettomista oloista tulevien lasten kanssa. Sellaisiakin on ollut ja toimeen on tultu. Tuskin kenelläkään on kanttia asettua jonkun yläpuolelle, ei varsinkaan lapsen joka ei useinkaan ole pystynyt vaikuttamaan siihen millaisissa oloissa elää, eikä varsinkaan siihen minkälaiset hänen vanhempansa ovat.
Älä kuitenkaan viitsi tulla höpöttämään siitä miten kaikkea pitäisi osata ETUKÄTEEN miettiä. Elämää eletään sitä mukaa, kun se kohdalle avautuu ja temppu on myös siinä, että on osattava tunnustaa omat rajansa ja realiteetit ja tietää mistä hakea apua silloin, kun sen tarve on.
Jos minä olisin osannut aavistaa 20 vuotta sitten mitä elämäni tällä hetkellä näyttää, en olisi varmaan uskonut: omia lapsia 3, sijoitettuja 4, joista kaksi on sisareni (joka on sairastunut masennukseen eikä ole tietoa milloin lapset voivat palata kotiinsa, jossa on tällä hetkellä vielä heidän syöpänsä terminaalivaihetta kohti kulkeva isänsä) ja joista kahden muun adoptiosta käydään keskusteluja, oma isäni, joka puolessa vuodessa on taantunut tasolle, jossa ei tunne muita kuin lähimpänsä, ystävät, joista tämä klassinen puolet on eronnut jne. Kaikkea tällaistako olisi pitänyt osata miettiä ENNEN kuin ryhdyin sijaiseksi... On vain eletty ja selvitty.
Jos sijaisperheeseen sijoitetaan lapsi, joka syystä tai toisesta oirehtii tavalla, joka alkaa jo vaikuttaa perheen muihin lapsiin ja aikuisiin, on minusta vain ammattitaidon osoitus todeta, että omat voimavarat eivät riitä ja siirtää lapsi muualle. Onhan palstoilla ollut bioäitejäkin, jotka etsivät apua lastensa ongelmiin pyytämällä lapsen huostaanottoa. Jos sijaisäiti vastaavasti etsii apua sijoitetun lapsen ongelmiin, minkä ongelman näet tässä?
Olisit onnellinen siitä, että sinun kohdallesi sattui hyvä sijaisperhe, sellaisten äitejä ovat useimmat täällä kirjoittavat. Ota kuitenkin huomioon, että täällä usein pohditaan ongelmatilanteita, sellaisia, joissa halutaan vertaistukea ja kuulla onko muilla ollut vastaavia kysymyksiä ja miten muut ovat nämä tilanteet ratkaisseet. Yleensä jutut ovat tällaisia, harvoin täällä kirjoitellaan miten mukavasti hommat sujuvat, vaikka ehkä pitäisikin. Eivät kaikki lapset ole ongelmallisia, eivät tietenkään, mutta nämä lapset pohdituttavat eniten tai eri tavalla kuin muut. Miksi minä kirjoittaisin tänne kertoakseni miten ihana (ja ongelmaton) eskarilainen lainalapsi on, kun minua pohdituttaa ja hämmentää esiteinin ennennäkemätön kipuilu?
En nyt ihan tiedä minkä erityisen ketjun olet kokenut oksettavaksi, mutta oletko itse miettinyt miten pärjäisit sijaisäitinä, sijoitetun lapsen kanssa, joka käyttäytymisellään vetää suohon koko perheen, kaikki muutkin lapset?
elämän tilanteen eri vaiheet kuten kirjoitat. Ei niitä voi etukäteen kovinkaan paljoa suunnitella miten tekisi ja mitä jättäisi tekemättä.
Meilläkin on sijoitettu lapsi joka on aivan ääri tapaus niistä vaikeimmista ja kyllä sitä tässä vielä kuljetaan elämän kiemuroita yhdessä ratkoen.
kirjoitit hyvin asiasta joka on ehkä monellekkin tuttu.
Jos kelpaa vaikeahoitoisuudesta maksettava lisäpalkkio, niin eikö sekin jo kerro, että lapsi on vaikeahoitoinen, eikä asia siis voi tulla yllätyksenä vai joudutteko hoitamaan vaikeahoitoista lasta normaalitaksalla.
Kyllähän kaikesta näkee, että sijoittajatahon ammattitaito on aivan onnettomalla tasolla, samoin Pride-kouluttajien, sekä sossutanttojen, jotka antavat markettejen nurkalla sijareita haaliessaan aivan liian ruusuisen kuvan paljon kärsineiden lasten hoidosta, ikään kuin heillä ei olisi lainkaan persoonaa, omia ehkä tempperamenttisia läheisiä, omaa elämänhistoriaa, omia kokemuksia- Ja sama jatkuu täälläkin, ei vähiten lapsen esineellistämisenä, kulujen laskemisena, läheisten arvioimisena ja arvostelemisena ja huokailevina marttyyreinä.
ja lässyn lässyn. Että sä viitsit.
Lisäksi sijarit pyrkivät joukolla tyrmäämään jokaisen sijoitetun lapsen, joka rohkenee ilmaista omia kokemuksiaan tai tunteitaan omassa asiassaan liittyen lastensuojeluun. Näin tapahtuu, vaikka sijoitettu olisi jo tullut aikuiseksi, silti opettavainen ja alentuva sävy ei muutu häntä kohtaan.
kokenut ja vielä surkeampaa kun noin yleitävästi tuot asian julki.
Onneksi PRIDE-koulutuksessa on tämäkin puoli asiasta otettu esiin joten olemme ainakin me sillä paremmallaoksalla jonka uskomme kestävän.
Ei Minua/meitä noin helpolla kyetä tyrmäämään jos sitä yrität.
Lisään vielä omalta osaltani, että minulla ei ole mitään kritiikkiä vastaan, yleisellä tasolla. Minun kodissani tapahtuvista asioista on vain vaikea saada netin kautta todellista ja kokonaisvaltaista kuvaa ja vielä kun toimitaan salassapitovelvollisuuden alaisena, kaikkia asioita ei voi kertoa. Joillakin täällä näyttää olevan tarkoitus vain kaivaa kaikesta esiin negatiivista, nähdä kirjoituksissa asioita, joita niissä ei ole, ja vääntää kaikki haluamansa laiseksi, sanoo toinen sitten mitä hyvänsä.
Se mitä _minä_ kritisoin aloittajan kirjoituksessa oli tämä kommentti: 'miettisitte ENNEN kun alatte sijaisiksi onko teistä siihen, onko tietoa oikeista vaikeuksista ja ymmärrystä ongelmien ratkomiseksi'. Periaatteellisella tasolla useimmat varmasti miettivätkin. Mutta MITEN voi ennakoida vaikkapa jonkun ihmisen sairauden, oli kyse sitten henkisestä tai ruumiillisesta, oli kyse sitten sijoitetusta lapsesta, tämän vanhemmasta, omista perheenjäsenistä, tai työttömyyden tai kuoleman tai muun yllättävän tapahtuman, joka aivan varmasti vaikuttaa kaikkeen. Ei kukaan voi miettiä kaikkea etukäteen, ei varmasti.
Melkein samalla tavalla voisi sanoa, että olisitte miettineet ENNEN kuin alatte hankkia lapsia, että osaatte toimia niin, ettei näitä otettaisi huostaan. Elämä osaa yllättää. Kaikkea ei pysty ennakoimaan, valitettavasti. Elämä kusettaa ja sen inkontinenssia ei pysty hoitamaan. Jotta selviytyy, pitää tietää mistä, miten ja keneltä apua hakee, missä muodossa, milloin jne. Tasapainottelua.
Minusta on hienoa, että palstalla kirjoittaa joku sijoitettukin. Aloittajalla asiat näyttävät loppujen lopuksi sujuneen hyvin: sijoitusperhe oli onnistunut (johan nyt, näitäkin siis on, joidenkin epäilyistä huolimatta) ja elämä on jatkunut sijoituksen jälkeenkin (tai siitä huolimatta, sanoo nyt tietysti joku), hienoa, näin sen pitää mennäkin. Mutta kaikilla ei suju yhtä hyvin. Ehkäpä aloittaja ei ole tullut miettineeksi tätä...
lässyn lässyn vain itsellesi!
Vai onko sinusta niin hirvittävän ärsyttävää, että joku puolustaa täällä lastenkin oikeuksia, eikä vain SIJAREIDEN?
Puhut asiaa Inkeri
kuitenkin yleensä itse sahaavat oksan melkein poikki. Tulee tuulenhenkäys ja maassa on. Onhan nyt täälläkin sijaisvanhemmudesta irti pyrkiviä, selittävät mitä selittävät sijaislasten syyksi. Ei kai kukaan kerro mikä totta on sijaisperheiden pahoinvointiin. Voi olla että omat kakrut eivät saaneetkaan odotettua vahvistusta sijaislapsista. Sijaislapsilla ei ollut vahvuutta, mistä ottaa.
Telkkarista kerran katsoin sijaisperheeksi ryhtyvää perhettä, oma lapsi oli jotenkin vähä-älyinen, heikkolahjainen räkäänsä kaiveleva poika heillä. Ja kovasti tuo räkää venyttävä pakkoliikkeinen odotti sijaislasta. Ei kaveria mitenkään muualta saanut, niin otettiin sijaislapsi polo kaveriksi.
en nyt ole sanonut että kaikkea pitäisi osata miettiä etukäteen, mutta turha marina siitä kuinka omasta tahdosta otettu sijaislapsi on tehnyt perhe-elämästä helvettiä on minusta säälittävää, oksettavaa ja ajattelematonta hyvinkin usein. en väitä ettäkö pitäisi painia yksin niiden ongelmien kanssa joita sijoitus voi tuottaa, ja pidän parempana sitä että sijoitus puretaan kun että väkisin koitetaan vängätä, mutta tuntuu että yhä useammin ei viitsitä miettiä itse asioita loppuun asti ennen kuin sotketaan viattomienkin elämä.
"Mutta MITEN voi ennakoida vaikkapa jonkun ihmisen sairauden, oli kyse sitten henkisestä tai ruumiillisesta"?
Esim. hetkeksi pysähtymällä ajattelemaan mitä useimmat sijoitetut ovat joutuneet kokemaan ennen sijoitusta, voit mielestäni varautua siihen että ongelmat ovat arkipäivää ainakin sen aikaa jonka sopeutuminen uuteen ja vieraaseen ympäristöön usein ilman LUOTTAMUSTA edes omiin läheisiin , saati sitten vieraisiin ihmisiin,vie.
"Melkein samalla tavalla voisi sanoa, että olisitte miettineet ENNEN kuin alatte hankkia lapsia, että osaatte toimia niin, ettei näitä otettaisi huostaan." _
Ja siinä olet oikeassa, mielestäni ihmisten myös pitäisi tarkemmin miettiä onko heistä biovanhemmiksikaan, saati sitten sijaisiksi.
" Mutta kaikilla ei suju yhtä hyvin. Ehkäpä aloittaja ei ole tullut miettineeksi tätä..."
- sitähän minä tässä herranjumala ajan takaa, kaikilla ei todellakaan suju yhtä hyvin, eikä voikaan, ainakaan niin kauan kun lapsia pallotellaan sellaisten ihmisten käsissä, jotka eivät kykene itsenäiseen ajatteluun kuin vasta jälkikäteen ja nielevät yhteiskunnan "totuudet "
sellaisenaan ajattelematta lainkaan niillä OMILLA AIVOILLA!!
Luulempa että kykyni ymmärtää huonoista oloista tulevaa lasta ylittää jossain määrin omasi, ihan jo siinäkin, että TULEN ITSE sieltä mistä liian moni muukin sijoitettu ennen sijoitustaan.
Ihan ystävällisesti itse olen sitä mieltä, että oletat ja odotat liikaa ihmisen kyvystä tietää etukäteen miten pärjää eteen tulevien yllättävien tilanteiden kanssa.
"Luulempa että kykyni ymmärtää huonoista oloista tulevaa lasta ylittää jossain määrin omasi, ihan jo siinäkin, että TULEN ITSE sieltä mistä liian moni muukin sijoitettu ennen sijoitustaan"
Sinä tietysti puhut vain oman kokemuksesi nojalla ja minä omani ja olen puolestani sitä mieltä, että yliarvioit oman kykysi ymmärtää muita huonoista oloista tulevia lapsia. Mistä tiedät minkälaisista oloista tuo oireileva lapsi on peräisin? Ties vaikka ns. hyvästä perheestä, jossa sinällään ei ole mitään vikaa, mutta sellaisten perheidenkin lapset voivat kärsiä mielenterveysongelmista tmv. Minulla on kokemusta yli kymmenestä sijais-/tukilapsesta ja voin vain todeta, että yksikään tapaus ei ole ollut toisen kaltainen, ainoa yhteinen tekijä oli, että lapset oli otettu huostaan tai että perheet käyttivät tukiperhetoimintaa. Vaikka lasten taustat vaikuttivat päällisin puolin samanlaisilta, lapset käyttäytyivät täysin eri tavoilla. Noin päällisin puolin huonoimmassa kunnossa olevat lapset ja huonoimmista oloista tulleet lapset eivät (tähän saakka) ole näyttäneet reagoivan mitenkään eri tavalla (oireilleet, käyttäytyneet ongelmallisesti tms.) kuin muutkaan lapset.
Jos sinua noin oksettaa sijaisäidin halu saada apua sijoitetulle lapselle ja omalle perheelleen, niin mitä mieltä olet bioäidistä, joka haluaa lapsensa sijoitettua perheensä ulkopuolelle, kun ei tule toimeen/jaksa enää lapsensa kanssa?
Tiedän lapsen, joka viilteli itseään, yritti viillellä keittiöveitsellä muita, hajotti huonekaluja, hyökkäsi perheen äidin kimppuun, varasti alaikäisenä perheen auton, pinnasi koulusta ja varasteli kaupoista. Tämäkö olisi pitänyt miettiä etukäteen ja tietää valmiiksi mitä tehdä?
Edelleen totean, että 'asioiden miettiminen loppuun asti' etukäteen on täysin mahdotonta.
edellisen viestin aloittajalle. Menee jo senat sakasin eli rivit sekaisin.
taisi mennä pointti hieman ohi. ei minua suinkaan okseta ajatus auttamisesta, vaan turha märinä ja ajattelemattomuus, on kuitenkin kyse ihmisten koko loppuelämästä.
We agree to disagree. Eli ollaan vaan eri mieltä.
Minusta ei ole "turhaa märinää" olla huolissaan omasta ja perheensä hyvinvoinnista, jonka vaarantaa yksin perheenjäsenistä, oli kyseessä sitten sijoitettu tai biologinen lapsi.
nyt ei taida alottaja nähdä kaikkia puolia asioista, eikä taida ymmärtää ollenkaan, kuinka vaikeita lapsia nykyisin tulee sijoitukseen.
Mitä olen tälläkin palstalla keskusteluja seurannut, niin on todettavissa sama, mitä tilastotkin osoittavat, että nykyisin sijoitettavat lapset ovat yhä sairaampia ja rikkinäisempiä. Aivan eri tavoin,kuin 10-15 vuotta sitten.
Vaikka itselläkin ollut jos jonkinlaista näiden sijoitettujen kanssa, niin olen siunaillut monesti, kuinka onnekas sentään olen ollut, ettei ihan niin hirveitä kokemuksia meidän lasten ole tarvinnut läpikäydä, kuin mitä täällä on välillä saanut lukea.
Jos lapsi on psyykeltään sairas, niin hän on, eikä siihen riitä pelkkä kodin antama välittäminen ja turva, vaan hän tarvitsee pärjätäkseen ammattilaisten apua, eikä aina sittenkään parane.
Niin pahoin monet ovat jo vammautuneet. turha siinä on tavisten leikkiä ihmeidentekijää. Parempi ajoissa myöntää oma rajallisuutensa.
Niin sen voisi ajatella mutta ei nyt aivan niinkään kun sitä miettimään rupeaa hiukan tarkemmin. Ei ihmisen tarvite elää menneisyydessään koko loppu elämäänsä.
Eihän siitä tulisi mitään jos näin tekisimme.
On otettava joka elämän tilanne ja ne pienetkin hetket huomioon ennen kuin tekee mitään suurempia ratkaisuja. Ratkaisun teko ei ole koskaan varmaa että se olisi oikea.
Elämän varrella tulee erilaisia tilanteita joita ei aina voi ennakoida ja silloin ollaan kohdakkain sen vakavan tilanteen edessä eikä kaikkea voi ennakoida ei hyvää eikä pahaa.
Tiedämme että lapsi/nuori on asettunut meille kuin kotiinsa koska hänellä ei ole koskaan ollut turvallista kotia näin kauaa kuin mitä hän nyt on meillä ollut lähes setsemän vuotta.
Tähän kaikkeen on omat syyt joita en tässä nyt selitä erikseen.
Kuitenkin olemme tilanteessa että mitä teemme ja onko se lapsen edunmukaista.
Pakko on ehkä sijoittaa nuori jonnekkin hoitolaitokseen jota emme mielellään soisi kenellekkään nuorelle. Mutta emme myöskään ole riittäviä hänestä kantamaan huolta joka näyttää vain kiivaassa tahdoissa pahenevan ja näemme kuin esikuvan bioäidistä eli tämän nuoren tytön 15v. suuri tavoite on elää kuten äitinsä. Näin hän sen itse tuo julki kun asiasta puhutaan.
Mutta olemme kuitenkin antaneet lapselle ne lapsen tarpeita ja oikeuksia tyydyttävät vuodet.
emme koe että ne päivät, kuukaudet ja vuodet olisi hukkaan heitettyjä.
Uskon että ne kaikki tunteet, säännöt, rajat, turvallisuus, läheisyys sekä lämmin rakkaus häneen tekee omat vaikutuksensa myös tulevaisuudessa. Koittaa ehkä päivä että hän herää uuteen elämän näkemykseen kuin mitä se nyt näyttää olevan.
En usko myöskään siihen sinun väitteeseesi että täällä kirjoitellaan vain turhaa märinää ja ajattelemattomuutta. Täällä keskustelupalstalla on mielestäni pointtina se että saisimme vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia eri vaikeista tilanteista mitä tulee sijoitettuihin lapsiin, Biovanhempiin ja sijaisvanhempana olemiseen.
edelleenkään en ole väittänyt kaiken tällä palstalla olevan turhaa märinää, vaan joidenkin henkilöiden kirjoituksista kuultaa läpi se ajattelemattomuus. EI siis suinkaan kaikkien. Enkä missään vaiheessa ole kirjoittanut että jos sijaislapsen otat niin siinähän olet sitten oli tilanne mikä tahansa, vaan nimenomaan tulisi myös osata ajoissa myöntää ettei kykene kaikkea ratkaisemaan. mutta jos aikuiset ihmiset marisevat keskenään siitä kuinka sijaislapsen ottaminen on pilannut omien lasten elämän on mielestäni kohtuullista kysyä olisiko kannattanut huomioida riskit etukäteen. Olen itsekin tarvinnut aikanani myös sitä ulkopuolista apua, mutta törmäsin palstalla liian usein tekstiin joka suoraan syyllistää sijaislapsen koko perheen pahoinvoinnista..... siitä olen tyrmistynyt. Kyllä, on vaikeita tapauksia, on jopa tapauksia joita ei voi auttaa, ja vertaistuki on tärkeää myös sijaisperheille, MUTTA ei sitä koko perheen kaikkia ongelmia voi yhden perheenjäsenen niskaan sälyttää !!! ja siitä loppuelämästä, se alku vaikuttaa hyvinkin paljon koko loppuelämään , halusi ihminen tai ei, ollaan kuitenkin kaikki kokemuksiemme summa, käsittääkseni :)
Käsittämätöntä, miten sijariksi ryhtyvät henkilöt niin huolettomasti riskeeraavat omien biologisten lastensa lapsuuden. Siitä ei ole tehty juurikaan tutkimusta, mutta sekin tulee aikanaan, tosin monelle sijarin biolapselle myöhässä.
otat kantaa asiaan jota et edes hallitse.
mitä meinaat sillä että sijariksi ryhtyvät huolettomasti riskeeraavat omien biologisten lastensa lapsuuden.
Pitäisikö kaikesta olla tutkimukset että sinä ymmärrät sen todellisuuden mitä voi sattua aivan odottamattomista syistä.
Ei toivonmukaan se tuleva tutkimus tule esteeksi ruveta sijaisperheeksi vaikka olisi omia biologisia lapsia. ei tarvitse aina olla niin että sijoitetut lapset turmelevat omien lasten lapsuuden.
Meillä sijoitettu on kyllä turmellut jopa meidän aikuisten biologistemme lastemme kodinhengen.
Sekin voi olla niin arvaamatonta, eikä sellaiseen kukaan osaa varautua etukäteen.
Miksi sinun muuten kokoajan täytyy naljailla ja halveksia sijareita. Oletko itse todella noin kaikki tietävä ja -hallitseva ihminen tai ylimielinen ihmisiä kohtaan joilla halu auttaa hädässä olevia lapsia ja miksi ei myös niitä hädässäolevia bioäitejä/-isiä.
kaikkea voi sattua... enkä ole sanonut ettei omia lapsia omaava voisi ottaa sijaislapsia, omillakin sijaisvanhemmilla oli omat biolapset siinä samalla, onneksi emme pilanneet heidän elämäänsä kuten niin usealle täällä tuntuu käyneen.
En ole kaikkitietävä, enkä suinkaan halveksi halua auttaa, olenhan itsekin saanut apua jota ilman en edes olisi pärjännyt, mutta osalla sijareista tuntuu olevan niin ylimielinen asenne itsellä ettei sitä voi ymmärtää... saati sivuuttaa kun kyseiset ihmiset saavat toisten lapsia kasvattaa ja heihin tällä "oletpas huonompi kuin NORMAALIT" asenteella on tuhoisia vaikkutuksia.
toiselle nimimerkille vai oletko sinä Helinä keiju.
Mielestäni olet ymmärtänyt tunteen väärin ja se ehkä johtunee monistakin syistä vaikka sitten tunteista jotka sinulla ovat murentuneet aikanaan.
Totuushan on että bioäiti/-isä ovat epäonnistuneet ja tuhonneet asenteellaan ja teoillaan monen lapsen tunneelämän. Jopa aiheuttaneet loppuelämän kestäviä vammoja, sairauksia ja henkistä tuskaa.
Tuo tuntemasi ylimielisyys sijareita kohtaan on useammiten ehkä sitä tunnetta jota on vaikea tunnistaa jos ei ole siinä tilanteessa itse.
Kuten esim. kun kokee, näkee ja kuulee kaikenaikaa sitä pettymystä ja valheellista köydensyöttöä bioäidiltä tai bioisältä. Ei siinä paljoa ole kehumisen sanoja viljeltävänä. Eikä se ole minusta ylimielisyyttä jos siitä täällä kirjoittaa kuten se asia on.
En minä ainakaan voi kehuilla nostaa bioäitiä hyvän äidin arvoon. On liian paljon näyttöä että ei ole lastensa hyvä äiti.
Sitten on asia erikseen että ainahan
poikkeuksiakin on.
löytyy tuolla Laki ja rikos puoleltakin aika usein!
Että silleen, hän käy sielläin "keljuilemassa" aika usein!
Tässä linkki suomalaisesta lastensuojelusta kehdosta hautaan, sieltä laki ja rikos palstalta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000479&posting=22000000030813613
Siinäpä tosi hyvät lähtökohdat tyttövauva Virtaselle, vai mitä. Tarvitaan lottovoitto syntyäkseen Suomeen. Funtsatkaa kun toikin tyttövauvan syntymällään tekemä velka nakuttaa viivästyskorkoa 18 vuotta niin siinäpä sitä onkin lähtökohtaa kerrakseen. Että voikin olla tyhmä kansa, tää suomen kansa.