Timesin toimittaja vastasi suomalaisten kritiikkiin
10.11.2007 22:44
Suomesta ja suomalaisista synkeän arvion kirjoittanut The Times -lehden toimittaja Roger Boyes on joutunut vastaamaan suomalaisten kritiikkiin.
Tuusulan koulusurmista kirjoittanut Boyes otsikoi vastineensa: Hyvät suomalaiset, eikö massamurhasta saisi keskustella.
Boyes on saanut jutustaan lähes 200 palautetta suomalaisilta, jotka hermostuivat täysin hänen analyysistaan. Boyes kuvaili Suomea synkäksi, pimeäksi ja kylmäksi maaksi, jossa asuu kroonisesti masentunut, itsemurhiin altis kansa. Jotkut kirjoittajat jopa vaativat toimittajan eroa.
- Noh, on aina hyvä nähdä, kun suomalaiset tulistuvat - ja on ihan oikein hermostua kansallisesta tragediasta. Lapsia ja opettaja kuoli paikassa, jonka pitäisi olla turvallisuuden satama. Mutta ettekö usko, hyvät suomalaiset fanini, että massamurha paljastaa joskus yhteiskunnan ongelmia? Boyes kirjoittaa.
Boyesin mukaan on tärkeää keskustella perhe-elämästä ja siitä, kuinka suomalaiset teini-ikäiset usein jätetään yksin. Hänen mukaansa teknologia on muuttanut ystävyyden luonnetta. Aiemmassa artikkelissaan Boyes kirjoitti, että virtuaaliset ystävyyssuhteet ovat korvanneet suomalaisteinien ihmissuhteet, ja perinteinen ystävyys on usein "kesäpäivien luksusta".
- Näin on käynyt myös muualla, ja asioista keskustellaan. Suomessa taas ette ilmeisesti puhu asioista.
Boyes kuitenkin pehmittää suomalaisia huomauttamalla, että tutkimusten mukaan maa on yksi Euroopan onnellisimmista. Suomessa on kuitenkin eniten itsemurhia, kolmanneksi eniten avioeroja ja 56 prosenttia ihmisistä omistaa aseen, Boyes kirjoittaa.
- Maanpäällinen paratiisi, te sanotte - mutta en löisi asiasta vetoa ainakaan, jos olette a) eronneiden vanhempien lapsi b) työtön c) pieneen esikaupunkiin jämähtänyt teini, jolla ei paljon rahaa d) jääkarhu. D-vaihtoehtoa lukuunottamatta nuo määreet kuvaavat Tuusulaa.
Boyes kutsuu suomalaisia käymään Tuusulassa.
- Veikkaan, että useimmat teistä eivät ole edes käyneet siellä. Tai käyneet vain kerran. Se on hyvin kaukana Helsingin eloisista yökerhoista.
Toimittaja huomauttaa, että rikos tapahtui Suomessa, ja siitä pitäisi myös keskustella Suomessa.
- Eikö teidän pitäisi kysyä: Miksi. Teidän ei pitäisi jättää sitä kysymystä vain vieraileville ulkomaalaisille.
Boyes kertoo käyneensä Suomessa ja tuntevansa maan yli 30 vuoden ajalta.
- Minulta jopa poistettiin viisaudenhammas täällä 1976. Veikkaan, että monet teistä arvelevat, että samalla minulta poistettiin myös viisaus, toimittaja keventää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen samaa mieltä Boyes:sin kansa.
"" Boyes kuvaili Suomea synkäksi, pimeäksi ja kylmäksi maaksi, jossa asuu kroonisesti masentunut, itsemurhiin altis kansa.""
Tosi pimeä metsäkansa
Siksi aina aurinkoisten mustalaisten onkin syytä muuttaa takaisin sinne, mistä ovat tänne alun perin tulleetkin eli Intiaan.