Naapuri hylännyt bokserinpentunsa?!

Mikä on ensimmäinen laillinen askel auttamaan eläintä, kun on joitain epäilyjä heitteille jättämisestä/mutta riidellä ei haluta ja omistaja väitti eläinlääkärin hyväksyneen 8h yksinoloa aika pienellä koiranpennulla? Pelkään, että se pelästyy elämän alkunsa heitteillejätöstä päiväsaikaan ja siitä tulee muriseva, ahdistunut ongelmakoira, joka ei luote ihmiseen.Auttakaa, tarvitsen hienovaraista tietoa, miten sattuessa (jos huomaan että pari päivää mennyt ja se on ollut sisällä molemmat vuorokaudet yhteen putkeen tms.)voin hälyttää apua sille ILMAN että omistaja kostaa sen asian minulle.Siististi..
91166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mistä tiedät, että koira on ollut vuorokaudet putkeen sisällä? Onhan naapuri voinut käyttää koiraa ulkona, etkä ole vain huomannut??
Kyllä meillä koira oli myös pentuna päivät yksin meidän ollessa töissä. Ensimmäiset kaksi viikkoa mies kävi sitä ruokatunnilla pissittämässä, sen jälkeen oli työpäivän ajan yksin. Enkä todella koe, että olisimme sen heitteille jättäneet, eikä siitä minkäänmoista ongelmakoiraa tullut!!

Äänestä

mutta enpä usko että 8 tuntia on kovin paha. Muutenkin hyvin ikävä mennä sekaantumaan toisten lasten- tai lemmikinkasvatukseen. Jäitä hattuun ja harkintaa!

Äänestä
  • jos vain epäilet, että eläin on heitteillä. Tietää omistajakin sitten, että häntä tarkkaillaan, vaikka eläin olisikin hyvässä hoidossa. Voit ilmoittaa asiasta tai epäilystäsi nimettömänä. Eläimestä on pidettävä huolta, tässä tapauksessa ei haittaa vaikkaa sekaantuukin toisten asioihin.

    Äänestä

  • ota ihmeessä yhteyttä kirjoitti:

    jos vain epäilet, että eläin on heitteillä. Tietää omistajakin sitten, että häntä tarkkaillaan, vaikka eläin olisikin hyvässä hoidossa. Voit ilmoittaa asiasta tai epäilystäsi nimettömänä. Eläimestä on pidettävä huolta, tässä tapauksessa ei haittaa vaikkaa sekaantuukin toisten asioihin.

    Mielestäni tuossa ei ole mitään TAPAUSTA!! Monilla ihmisillä on koirat yksin kotona työpäivän ajan, siis hyvin monilla. Näistähän voisi ymmärtää, ettei työssäkäyvät ihmiset saisi ollenkaan ottaa koiria.

    Äänestä

  • ota ihmeessä yhteyttä kirjoitti:

    jos vain epäilet, että eläin on heitteillä. Tietää omistajakin sitten, että häntä tarkkaillaan, vaikka eläin olisikin hyvässä hoidossa. Voit ilmoittaa asiasta tai epäilystäsi nimettömänä. Eläimestä on pidettävä huolta, tässä tapauksessa ei haittaa vaikkaa sekaantuukin toisten asioihin.

    "Tietää omistajakin sitten, että häntä tarkkaillaan"

    Ei helvetti että repesin tuossa kohtaa. Poliisit varmaan lähettävät äijät tai kettutytöt tien varteen kiikaroimaan 24/7 ... ihan kuin leffoissa.

    Huolestuttaa että sanot "vaikka eläin oliskin hyvässä hoidossa" ja sitten "ei haittaa vaikka sekaannutkin toisten asioihin". Minä sanon sinulle että kyllä se normaalia tervettä ihmistä haittaa jos toinen sekaantuu asioihin, etenkin silloin jos ei ole aihetta.

    Äänestä

  • ota ihmeessä yhteyttä kirjoitti:

    jos vain epäilet, että eläin on heitteillä. Tietää omistajakin sitten, että häntä tarkkaillaan, vaikka eläin olisikin hyvässä hoidossa. Voit ilmoittaa asiasta tai epäilystäsi nimettömänä. Eläimestä on pidettävä huolta, tässä tapauksessa ei haittaa vaikkaa sekaantuukin toisten asioihin.

    Mistä teitä saamarin pellejä oikein sikiää? Mistä tiedät, kuinka usein naapuri vie koiraansa ulos? Kytttäätkö oven takana kellonympäri?! Ja jos oikeasti epäilet, että omistaja rikkoo eläinsuojelulakia, niin ÄLÄ TÄÄLLÄ sitä piipitä, kipitä hyvä ihminen eläinsuojeluviranomaiselle! Eikö nykyajan ihmisillä oikeasti ole aivoja laisinkaan?! Ei mitn omaa harkintakykyä?! JÄRKI KÄTEEN!!!

    Äänestä

.olet siis vapaa koko päivän tarkkailemaan naapuriasi ja olet huolissaan hänen koirastaan.
MIKSI et tarjoutuisi, kun sinulla tuota aikaa on, viemään naapurisi koiraa päivällä ulos, tai otat sen pyydät lupaa ryhtyä koiran päivähoitajaksi omassa kotonasi.

Äänestä

Hei,

normaali ihminen on 8 h päivässä töissä. Sen ajan, kuten joku jo mainitsikin on todella usea koira yksin kotona. Myös omani :)

Pennusta kun on kyse... pentuja ei välttämättä käytetä joka päivä ulkona ennen ensimmäisiä rokotuksia.

Anna naapurisi elää omaa elämää ja keski itsellesi jokin harrastus.

Äänestä
  • "Pennusta kun on kyse... pentuja ei välttämättä käytetä joka päivä ulkona ennen ensimmäisiä rokotuksia."

    Vain joku tosi eläinvastainen, tyhmä tai tietämätön ajattelee näin... tuo olisi eläinrääkkäystä.

    Koiranpentua täytyy viedä ulos, useita kertoja päivässä. Muutenhan se ei opi sisäsiistiksi. Koiranpentua täytyy sosiaalistaa, se ei onnistu ilman kontakteja ulkomaailmaan. Ja nuo rokotukset, pentua ei saa päästää vasta kuin 12-14 viikoisen tuntemattomien koirien kans temmeltämään. Mut periaatteessa se pentu saa ne kaikki bakteerit ja virukset sieltä ulkoa jo kyllä ihan omistajansa kengänpohjissa, joten toikaan ei oikein toimi.

    Jos pentu (tai mikä koira tahansa) on jatkuvasti esim. 10 h yksin tai jopa enemmän, sitten voisi jo ilmoitella asiasta eteenpäin. Pentu ei pysty pidättelemään, ja sisäsiistiksi oppiminen kyllä venyy jos ei ole mahdollista käydä päivisin pissattamassa...

    Musta on vain hyvä että naapurit huolehtivat, vaikkakin joskus vaikka ihan turhaan. Liian monta tapausta jää ilmoittamatta "kun ei halua puuttua muiden asioihin". Tai ei edes ymmärrä että jotain saattaa olla väärin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelkkänä korvana&silmänä kirjoitti:

Mikä on ensimmäinen laillinen askel auttamaan eläintä, kun on joitain epäilyjä heitteille jättämisestä/mutta riidellä ei haluta ja omistaja väitti eläinlääkärin hyväksyneen 8h yksinoloa aika pienellä koiranpennulla? Pelkään, että se pelästyy elämän alkunsa heitteillejätöstä päiväsaikaan ja siitä tulee muriseva, ahdistunut ongelmakoira, joka ei luote ihmiseen.Auttakaa, tarvitsen hienovaraista tietoa, miten sattuessa (jos huomaan että pari päivää mennyt ja se on ollut sisällä molemmat vuorokaudet yhteen putkeen tms.)voin hälyttää apua sille ILMAN että omistaja kostaa sen asian minulle.Siististi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu