Berni

Meillä on n. kolmen kuukauden ikäinen berni, johon ei lempeä koulutus tunnu tehoavan. Päinvastoin se vain yltyy puremaan ja repimään vaatteita, haukkumaan ja murisemaan, jos kiellät siltä puremisen.
Jos se ei saa heti haluamaansa huomiota saa huone
kalut kyytiä ja alkaa armoton mesuaminen.

Omasta mielestä otamme sen huomioon vähän liiankin hyvin. Leikimme sen kanssa paljon ulkona ja sisällä.

Aikaisempia juttuja lukiessa sanotaan bernin tarvitsevan vahvan johtajan.
Mitä lie se sitten pitää sisällään?

Mutta hieman jo tuntuu siltä, että onko sillä luonnevika?
Eiköhän omistajaan kiintyminen ole aika ylilyöntiä, kun ei saa puhelimeenkaa puhua, ettei se hauku ja syö huonekaluja?
Entinen koirani oli nöffi, eikä sen kanssa ollut mitään ongelmia
234284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

toimii, se käytetään. Varmaan voit painaa kuonon maahan ja ärähtää, ellei kiellon jälkeen rauhoitu.
Toinen vaihtoehto on jos riehuminen ei lopu, niin pönkätä se erilleen laumasta. Ei varmasti ole enää niin houkuttelevaa riehumisella ansaita huomiota jos siitä joutuu hetkeksi eristyksiin.

Äänestä

moro!
mulla on itelläni 2 vuotias berniukko ja voin sanoa että kovapäinen on tämäkin tapaus:)
liian lepsu ei tietenkään saa olla, teidän pitää ottaa siltä vain yksinkertaisesti luulot pois ja näyttää kuka määrää. mul kans kun puhelimeen puhun niin koira tajuaa et nyt se ei niin kovalla äänellä voi komentaa ja joskus kun sillä on tylsää alkaa juuri silloin haukkua yms ärsyttävää et sais huomion itseensä.
jos se teidän koira puree teitä kun kiellätte, ottakaa kuonosta niin kovasti kiinni että se ihan ulahtaa ja samalla käsky että ei joka kerta niin kyllä ainakin meillä lopetti sen. tietysti pennut puree aina jonkin verrran ja varsinkin kun hampaat alkaa vaihtua, meidän ukko järsi jopa metallista sängyn jalkaa kun niin paljon kutitti:)

kannattaa kokeilla myös toiseen huoneeseen laittaa arestiin jos sana ei ala kuulua ja vaikka se siellä kuinka vinkuis ja raapis ovea niin ette laske pois ennen kun on ihan hiljaista ja koira on rauhoittunut.

me myös laitettiin portit asuntoon siten että koira ei yksin ollessaan päässyt esim olohuoneeseen.juuri huonekalujen kannalta hyvä ratkaisu. eikä ole kyllä nyt isompana yksin jäädessään tehnyt enää mitään.

mutta voimia ja pitkää pinnaa teille!!
kyllä se siitä vielä rauhoittuu:)
terkuin :Hanna

Äänestä
  • Juu, tänään huomasin ton kuono homman, vaikka hirvittääkin, mut kai se on pakko, ettei siitä tule ´hitleriä´....
    Laitoimme pikkuherralle portin, vaan tämä fiksu vekotin osasi sen aukaista =)
    Se on tähän asti ollu vapaana koko talossa yksin ollessa, mut nyt hirvittää jättää se yksin, kun se on hoksanu huonekalut =/
    Täytynee harkita sen sulkeminen kodinhoito huoneeseen,saa nähdä minkä pömpelin se siitä saa?

    Äänestä

  • Berniuros kirjoitti:

    Juu, tänään huomasin ton kuono homman, vaikka hirvittääkin, mut kai se on pakko, ettei siitä tule ´hitleriä´....
    Laitoimme pikkuherralle portin, vaan tämä fiksu vekotin osasi sen aukaista =)
    Se on tähän asti ollu vapaana koko talossa yksin ollessa, mut nyt hirvittää jättää se yksin, kun se on hoksanu huonekalut =/
    Täytynee harkita sen sulkeminen kodinhoito huoneeseen,saa nähdä minkä pömpelin se siitä saa?

    moi! joo meillä oli kerran mukava yllätys kun tulin yöllä töistä kotiin, väliovi oli jäänyt auki niin herra odotti mua rappukäytävässä kun oli osannut avata oven!! :)
    kaikkea ne keksii... eläinkaupoista saa kyllä hyviä portteja missa salpa avautuu ylöspäin niitä ne harvemmin saavat auki.
    ja mun mielestä on tyhmää kun jotkut sanoo ettei koiraa saa enää rangaista jos ei ole jääny rysän päältä kiinni. kyllä ne tajuaa jos ovat jotain tehneet kun tulee kotiin niin meillä ainakin koira ei tullut edes ovelle vastaan vaan luimisteli jossain muualla kun oli tehnyt tuhojaan.

    sille maistui esim mun kännykkä, kaukosäätimiä, korkokenkiä yms kivaa!!
    kerran sitten laitoin sen ruoka aikaan sen pureskellun korkkarin sen ruokakuppiin enkä antanut muuta koko päivänä niin loppuipahan enin kenkien pureskelu vimma. ja hyvä konsti on antaa esim joku vanha lenkkari mitä se saa kuletella ja natustaa ja laittaa muut kengät pois ulottuvilta.

    oletko mistä kennelistä ostanu sun dogin?

    Äänestä

  • dogginstain kirjoitti:

    Mulla berninpaimenkoira, mut ei se näköjään rotuun katso kun temppuilee...

    ei ne koirat tyhmiä ole, osais vaan pysyä aina niiden ajatusten edellä niin säästyis paljolta.

    Olen muuten ollut kotona koko päivän, niin johan on jätkä rauhoittunut. Huomenna taas töihin niin johan varmaan hulabaloo alkaa?

    Äänestä

Hei,

Minulla kanssa 3 kk ikäinen berniuros. Ihan normaalin riehakas ja itsepäinenkin luonne, ei mikään arkajalka. Asun arkisin kerrostalossa ja viikonloppuisin omakotitalossa. Ensimmäiseksi totutin pojan kerrostaloon, jossa minulla pienempi asunto. Alusta lähtien oli käytäntö, että jos teen omia kotiaskareita, istun ruokapöydässä, nukun, roikun parvekkeen lasituksen ulkopuolella tupakalla, puhun puhelimeen (tai muuten näpelöin sitä), katson telvisiota ”mielenkiinoisena” – en näiden puuhien välissä kiinnittänyt pojuun huomiota edes silmänvilkaisullakaan.

Homma toimii oikeastaan ihan hyvin jo. Poika tietää nyt, että tiettyinä hetkinä omistajaa ei saa hievahtamaankaan puuhistaan vaikka mitä tekisi. Joten mitään ei yritetäkään tehdä. Alkuvaiheen kotitutustumisen jälkeen yritti haukunnalla, riehumisella, pissasanomalehtien kanssa suussa juoksemisella ottaa huomiota, mutta sitkeästi vain jatkoin. Vaikka haukkuminen ottikin päähän (kerrostalossa saattaa tulla valituksia). Tosin menin itsekin välillä metsään, kun nuo pissalehdet yritin pyydystää pois (pilppusi ne heti). Sitten kerran huomasin kun en ehtinytkään asiaan reagoida, poika juoksi sohvalleen lehteä heti repimään, mutta tuli lehti suussa kohta takaisin kun ei ketään tullutkaan perässä. Meni uudelleen ja tuli taas takaisin ravistellen lehteä ”katso katso pilppuan tätä nyt, ota nämä pois”. Nyt saa olla lehtikin rauhassa kun emäntä itse oppi homman :)

Kerrostaloasunnostani tein semmoisen ”riisutun version” ja mitään kiellettyjä ei juuri ole vieläkään lattialla. Pelkäsin, että sitten omakotitalossa tarttuu jokaiseen CD-levyyn ja muuhun hyllyillä oleviin tavaroihin. Yllätys oli, että poika ei juuri osoita kiinnostusta ”kiellettyihin” esineisiin, kun omakotitalossa touhua riittää muutoinkin (useammin piipahtelua ulkona jne.)
Tosin vaatteita ei kannata jättää lattialle, samoin kenkä löytyy suusta turhan usein, sitkeästi joka kerta kieltämällä vain pois, oli kenkä vanha tai uusi. Mielestäni hän hakee tuon kengän nykyisin huomiota herättääkseen ja on ehkä parempi viitsiä bootsinsa komeroon. Harmittaa vain kylässä käynti, kun ei voi isäntäväkeä suoranaisesti määrätä ”laittakaa kengät komeroon” ja on tämä kenkäpulma sitten lähes koko kyläilyn ajan. Ehkäpä se sitten joskus loppuu kun aikuistutaan.

Samoin opetin pojalle heti alusta ”istu” käskyn. Ja ruokakupin sai vain istumalla ensin. Samoin myös makupalat. Tosin poika kohta alkoi ruokakuppia kohti ryntäämisen heti, kun kuppikäsi vähänkään liikahti alaspäin. Kuvittelin siinä sitten koirakiloja huomattavasti enemmän ryntääväksi, joten opeteltiin ruuan ottaminen vasta kun saa luvan. Päivä/pari meni, että pideltiin lujemmin niskasta kiinni ”istu” komentoa noudattaen, mutta istua piti niin kauan kunnes ”saa ottaa”. Nyt riittää pelkkä käden pitäminen niskassa (ei tarvitse edes välttämättä koskettaa) ja sitten pidän toista kättä lapojen edessä vielä vähän varmistuksena. Istutaan ja katsellaan silmiin. Sitten kehun ”hyvä poika” ja kun homma selvästi hoidossa että ”ok istun rauhassa”, sitten ”saa ottaa” ja vielä tulee kehuja. Homma ei siis kestä tuskin minuuttia, mutta jossain vaiheessa tietysti yritän pidentää aikaa hieman, että tiedän paikallaolon toimivan houkutuksesta huolimatta. Joskus saattaa olla hyötyäkin, että eteen tullut suupala ei samoin tein katoa vatsan uumeniin…

Äänestä
  • Mul on reilu 7kk ikäinen berni ja vasta nytten se on alkanut "tuhota" esim: cd-levyt, seinänkulmat nahkasohvaa yms. Kyllä se aikaisemminkin on purrut keittiön tuolinjalkaa, mutta ei muuta. Mä jo meinasin, että olen päässyt helpolla, mutta unen olen nähnyt.
    Se ei taas hauku yhtään, ellei ala härnätä/leikkimään, ja varmasti tietää kuka on perheen pää.Toiset koirat kiinnostaa erittäin paljon, mut silloinkin kun koira tulee vastaan niin ei se hauku haluaisi mennä tervehtimään aivan liian innokkaasti, koulutus on kyllä vasta alku vaiheissa, perusasiat on kyllä hyvin hallussa. Paljonko teidän bernit on painanut n. 8kk iässä???

    Äänestä

  • Pikku hiljaa komennot tehoaa, mutta ikävä kyllä vieraat saavat kyytiä vielä.. =/

    Ihan mielenkiinnolla, minkä painoinen bernisi on?
    Meillä painoi 10 vko:n ikäisenä 7 kg.
    Paisuu kuin pullataikina omissakin silmissä.
    Ruoka maistuu ja ulkona sukeltelee lumessa onnensa kukkuloilla =)

    Äänestä

  • Berni uros kirjoitti:

    Pikku hiljaa komennot tehoaa, mutta ikävä kyllä vieraat saavat kyytiä vielä.. =/

    Ihan mielenkiinnolla, minkä painoinen bernisi on?
    Meillä painoi 10 vko:n ikäisenä 7 kg.
    Paisuu kuin pullataikina omissakin silmissä.
    Ruoka maistuu ja ulkona sukeltelee lumessa onnensa kukkuloilla =)

    Oli tullessaan (2 kk) jo 8 kiloinen jötikkä. Tytär näkee pojua kerran viikossa ja sanoi kanssa, että laajenee silmissä. Eilen käytiin mielenkiinnolla puntarissa, nyt hällä painoa se maximi mitä saa 3 kk iässä periaatteessa olla eli se 15 kg! Tarvitsee alkaa mittaamaan ruoka/namipalat aika tarkasti nyt, vaikka läski siinä mielessä ei olekaan (kylkiluut yms. tuntuvat ihan ok).
    Ulkona kyllä käydään vähintään 6 krt/päivä, lyhyet pisulenkit ja illalla yksi sellainen pidempi, etsitään jokin ruohokenttä jossa temmelletään vapaana. Ruoka tosiaan uppoaa salamana sisään, mutta nyt tarvitsee alkaa olemaan tosi tarkkana ettei ainakaan tule ylipainoa yhtään. Emäntä tässä kylläkin kuukaudessa laihtunut sitten taasen kiloja =)

    Toivottavasti ei kuitenkaan omilla geeniyhdistelmillään ole jättiläiskokoon kasvava, että sen vuoksi tulee näyttelyssä hylätty (ylimittainen rotumääritelmään). Pojalla kun muuten on todella hyvä sukutaulu, perimä ja luonne. Välillä tuntee itsensäkin hieman yksinkertaiseksi, kun ei keksi riittävästi "hommaa". Tänään opetellaan antamaan tassua, seuraavana päivänä sitä annetaan tosta noin vain ilmeellä "eikö tämän vaikeampaa..?" :)
    Sanotaan että tässä iässä kaikki oppii ja omaksuu vielä hyvin, pysyen muistissa loppuelämän, joten kekseliäisyyttä peliin, nimimerkillä "kaikki virikevinkit tervetulleita".

    Onhan meilläkin tietysti hetkiä päivittäin, jolloin löydän pureskellun huonekalunkulman, ja yksin ollessa riehutaan niillä ihanasti rapisevilla pisulehdillä enemmän tai vähemmän/ei lainkaan. Mutta myöhäistähän toru on, jos homma tehty ja saatu valmiiksi ennen kuin sen itse huomaa ;) Pentu on kuitenkin pentu....

    Äänestä

  • Berni-poika kirjoitti:

    No hup´s... täällä ollaan jälkijunassa ?
    Mistä olet saanut noita painotietoja? Itse en saanut niistä kasvattajalta ´irti´ =(
    Meillä poitsu temmeltää vapaasti kolmesti vähintään puoli tuntia tunnin pikapisut...
    4x vetää aimo annoksen ruokaa.
    Meillä ei ole annettu makupaloja vielä,kun poitsulle riittää ainakin vielä kehut.
    Kyllähän tämä koirarotu tuntuu olevan melkoinen vilpertti, mutta sydän sulaa kun napitetaan mantelisilmillä pää kallellaan =D

    sai omalta kasvattajalta tämmöiset suositukset:

    "Kuinka paljon pentu tarvitsee ruokaa?

    Alla on ohjeellinen bernin energiatarvetaulukko (lähde: Dr. Malcolm B. Willis:The Bernese Mountain Dog Today) Jokainen koira on kuitenkin yksilö, toiset tarvitsevat enemmän, toiset vähemmän ravintoa. Urokset ovat yleensä painavampia kuin naaraat.

    ikä(kk) / kg / kJ/päivä
    2 / 7-10  /  7348
    3 / 10-15 /  9961
    5-6 / 20-25 /  7411
    12 / 35-45 /  9769
    24 / 40-50 /  8840

    Ravinnon oikea määrä on tärkeää erityisesti kasvuvaiheessa, jolloin luusto muotoutuu. Erityisesti 4-10 kk ikä on hankala ja on hyvä seurata, että pentu ei ole liian lihava (tai liian laiha), ottamalla vaikka kasvattajaan tai eläinlääkäriin yhteyttä. Miten tietää, että pentu on sopivassa kunnossa? Pentu liikkuu ketterästi ja on sopusuhtaisen näköinen. Selkäranka ja kylkiluut tuntuvat selvästi, mutteivät törrötä."

    Ja kasvattaja nimenomaan painotti ettei juustoa, ja sitten vain isojen rotujen penturuokaa.

    Aloin itsekin miettimään, olenko tehnyt liian lyhyitä ulkoiluja koiran kanssa, kun varonut "ettei liikaa" ikään nähden. Pienessä kerrostaloasunnossani kun ei sitten sitä muuta peuhaus - juoksentelu hommaa ole niin paljoa kuin omakotitalossa viikonloppuisin.

    Yksin olijana meillä poissa muiden perheenjäsenten panos liikkumiseen leikin varjolla, ja on kuitenkin mahdoton jaksaa peuhata koiran kanssa koko ajan. Josta saattaisi seurata myös jatkuva huomionkipeys ettei muuta saisi tehtyäkään...? Plus unohtanut tarkkaavaisesti ottaa ruokanapuista pois annettujen kiitospalojen energiamäärä. No, nyt ollaan menossa rokotuksille, joten kysäisen vielä siellä, josko poika ammattisilmissä on päässyt liian tuhtiin kuntoon.

    Tuo tuli tarpeeseen...

    Vaihdettaisko sähköposti osoitteita ja jatketaan siellä kuulumisien vaihtoja ?

    Kun nuo meidän pojat on n. saman ikäisiä.

    Äänestä

  • kiitokset =D kirjoitti:

    Tuo tuli tarpeeseen...

    Vaihdettaisko sähköposti osoitteita ja jatketaan siellä kuulumisien vaihtoja ?

    Kun nuo meidän pojat on n. saman ikäisiä.

    Eilen tehtiin sitten lenkkiä lähimmälle pellolle, ja kyllä ovat tainneet lenkkini olla vähän "olemattomia". Ainakin poika jaksoi huolettoman hyvin vaikka toisen mokoman perään, kun emäntä sen sijaan puuskutti pellolla juosten... Ja lenkin jälkeen oltiin raukeita kuten kait pitääkin, eikä virtaa täynnä kuin vieteriukko. Taitaa metrimitta arvioni olla vähän pielessä, mukamas yrittänyt noudattaa kasvattajan antamaa sääntöä kilometri per kuukausi maximissaan kerrallaan.

    Onneksi ei ole enää kaukana aika, että voi mennä tuonne paikkakunnan koirapuistoon. Joka kuuloni mukaan täysin valaisematon "risukko"... Ehkä se kuitenkin rapapellon voittaa, näkee sitten. Tosin kennelyskä aalto on kuulemma pyyhkäisemässä tämän paikkakunnan yli, joten pitää kuulostella huhuja siitäkin.

    Ohessa yhteysmailia.

    Äänestä

  • kha68 kirjoitti:

    ...siis tarkoitin kasvattajan ohjeistetulla lenkkimitalla kilometri per koiran ikäkuukausi, eikä kilometriä kalenterikuukaudessa, eipä siinä päivässä montaa metriä käveltäiskään... ;D

    ??????

    Äänestä

  • yhteismailia kirjoitti:

    ??????

    Hei,
    uups unohtui... se on [email protected]

    Äänestä

  • kha68 kirjoitti:

    ...siis tarkoitin kasvattajan ohjeistetulla lenkkimitalla kilometri per koiran ikäkuukausi, eikä kilometriä kalenterikuukaudessa, eipä siinä päivässä montaa metriä käveltäiskään... ;D

    Me saimme kasvattajalta ohjeen ettei berniä saisi kävelyttää kuin kilometrin lenkin alle vuoteisena. Ei suinkaan 1km/kk kohti?! Toki leikkiä saa minkä vaan pentu jaksaa, mutta varottava hyppimistä ja portaissa kävelyä.

    Äänestä

3 vuotias. Oli aika villi pentuna... Sohvakalusto osittain jyrsitty (ei ole hommattu uutta vielä)
Pöydillä ei passannu pitää mitään jos jäi yksin, kerranki tulin töistä kotiin ja kattelin mitäs pirua herra nyt on keksinyt,niin taloupaperirulla teline (pöytämalli) oli pureksittu uuteen uskoon =) Ei naurattanu sillon.
Kaukosäätimet piilotettiin tv-tason kaappiin. Ja yksin kun jätettiin niin kaikkien makuuhuoneiden,kodinhoitohuoneen sekä vessan ovet oli kiinni, joskus oli tarvinnu kauneustuotteita mm. siteitä,pumpulia. Ne oli ovella vastassa kun tultiin kauppareissulta jne... Kaikkee se on kerennytkin.
Luulot vaan pois... Sinä olet pomo ei koira. Alistat niin eiköhän se pikkuhiljaa opi että isäntäväki on pomo. Meillä hyväksi havaittu keino ollu että väkisin kyljelleen maahan ja pitää niin kauan että ei yritä pystyyn ja vähän vaikka puristaa kuonosta.
Oletko tutustunu jo sennenkoirien sivulle? Siellä jossain on varmasti lisää asiaa,mitä kyselit.

Äänestä
  • Osa berneistä ovat nykyisin niin pehmeitä, etteivät kestä alistamista laisinkaan, vaan kuriin ja herran nuhteeseen laitto täytyy tehdä ns. tottiksella. Onnistuu yhtä hyvin kuin perinteisellä selättämisellä. Käy ihmeessä lukemassa sennen sivuilta, siellä on paljon berni-aiheista asiaa. Saat sieltä saat asiantuntevaa apua, paljon kasvattajia on siellä keskustelemassa.

    Äänestä

jos se on poika niin se on sellanen hulluttelija vuoden ikäiseksi.. :D vaikka kiellettiin niin piti päänsä, itsepäinen tapaus :D meillä on nyt vuoden ikäinen poika ja on rauhoittunu yli paljon. ei enää järsi esineitä, murise, haukkuu vain pihalle halutessaan. ei pure eikä näyki leikkiessä :) hiljaa hyvä tulee, oo vaan kärsivällinen. se kyllä siitä rauhoittuu :D

Äänestä
  • Mainokset tepsii ja berni on halinalle. Niin onkin jossain vaiheessa ja omalle perheelle.
    Ilmeisesti näistä ikävä kyllä ollaan jalostamassa pelkkiä seurakoiria.
    Minä taas haluan koiran joka ei omin päin häntää heiluttaen ota vastaan tuntemattomia.
    Kyllä paimenkoira joka tarpeeksi sopivaa liikuntaa saaneena kasvaa 50-60kiloiseksi lihaskimpuksi saattaa tarvita vahvan johtajan.
    Vaikea valita seuraavaa koiraa, jos näiltä vahtiominaisuudet katoaa.

    Äänestä

  • benri kirjoitti:

    Mainokset tepsii ja berni on halinalle. Niin onkin jossain vaiheessa ja omalle perheelle.
    Ilmeisesti näistä ikävä kyllä ollaan jalostamassa pelkkiä seurakoiria.
    Minä taas haluan koiran joka ei omin päin häntää heiluttaen ota vastaan tuntemattomia.
    Kyllä paimenkoira joka tarpeeksi sopivaa liikuntaa saaneena kasvaa 50-60kiloiseksi lihaskimpuksi saattaa tarvita vahvan johtajan.
    Vaikea valita seuraavaa koiraa, jos näiltä vahtiominaisuudet katoaa.

    Lukekaa Pertti Vilanderin kirja: Koiran korjauskirja. Vilander on kiisteltykin koirankouluttaja mutta hänen ohjeensa ovat todella hyviä.

    Berni on suuri koira, joten se on opetettava kunnolla. Tärkeintä on se, että ihminen on johtaja -ei koira. Kaikkia koiria ei voi alistaa tottelemaan väkivallalla. Toki joissain tapauksissa ottelu on väistämätöntä. Kannattaa kuitenkin kokeilla muitakin keinoja. Lukekaa se kirja. Siinä on todella hyviä neuvoja.

    Narttu berni oli todella omapäinen ja se on koulutettu todella "kovalla" kädellä. Jokainen tehtävä vietiin loppuun asti ja koiralta vaadittiin paljon. Uros oli ihan toista laatua, alistuva ja helposti opetettava. Vilanderin kirjasta löytyy neuvoja monenlaisen tapauksen koulutukseen.

    Muistakaa että koira on koira - ei ihminen. Älkää inhimillistäkö koiraa liikaa vaan pyrkikää itse ajattelemaan kuin koira. Pääsette sillä pitkälle.

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    Me ollaan näköjään todella helpolla bernipoikamme kanssa. Normaalin murrosikävaiheen jälkeen poika on todella rauhallinen ja ihana halinalle. Ei pidä vieraista ihmisistä mutta ei ole heitä kohtaan vihamielinen. Ainoastaan välttelee. Rakastaa muita koiria. Mutta perheenjäseniä kohtaan aivan ihana. Meidän berni on tosin maailman laiskin koira. Eikä tuhoja juuri tehnyt. Pentuvaiheessa terotti hampaita vähän mutta ei muuta. Tosin melkoinen sukkafriikki se on. Syö sukat kokonaisena.... Normaali koulutus koiralle ja kaikki ok. Olemme tainneet saada sen rauhallisen mallin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uros... kirjoitti:

Meillä on n. kolmen kuukauden ikäinen berni, johon ei lempeä koulutus tunnu tehoavan. Päinvastoin se vain yltyy puremaan ja repimään vaatteita, haukkumaan ja murisemaan, jos kiellät siltä puremisen.
Jos se ei saa heti haluamaansa huomiota saa huone
kalut kyytiä ja alkaa armoton mesuaminen.

Omasta mielestä otamme sen huomioon vähän liiankin hyvin. Leikimme sen kanssa paljon ulkona ja sisällä.

Aikaisempia juttuja lukiessa sanotaan bernin tarvitsevan vahvan johtajan.
Mitä lie se sitten pitää sisällään?

Mutta hieman jo tuntuu siltä, että onko sillä luonnevika?
Eiköhän omistajaan kiintyminen ole aika ylilyöntiä, kun ei saa puhelimeenkaa puhua, ettei se hauku ja syö huonekaluja?
Entinen koirani oli nöffi, eikä sen kanssa ollut mitään ongelmia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu