häädetty

Naapurini on saanut häädön epäasiallisen kätyöksen vuoksi. Näin lapun allekirjoitetun lapun (haastemies ja isännöitsijä) johon oli kirjoitettu häätö ja todettu, että asunto pitää olla tyhjä xx.xx.2007 päivään mennessä ja avaimet palautettu...No naapuri jatkaa asumistaan edelleen - siis miten voi olla mahdollista, että häädetty ihminen voi vielä asua siinä?
61033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ehkä tiedonjakelussa on tapahtunut virhe, ja häätö koskeekin sinua. Tarkista varmuuden vuuoksi isännöitsijältä!

Äänestä

eivät toimittele mitään häätöjä, tiedoksiantoja enintään, joten asukas voi ihan rauhassa asustella kämpässään !!!!

Äänestä

Häädön toimittaa aina ulosottomies. Lappuja voi yrittää liimailla ken tahtoo, mutta täytäntöönpanoviranomaiselle asia kuuluu. Vilkaise tarkemmin ulosottolain 6 Lukua, muistelen. Ensin saa vapaasti itse muuttaa muuttokehotuksen saatuaan (noin 2 vk), sitten vasta kotirauha rikkoontuu ja määrätään muuttopäivä. Silloin lähtee henkilöt ja tavarat uuteen osoitteeseen että heilahtaa. Seuraa tilannetta.

Äänestä
  • häädöstä voi ja ehdottomasti kannattaakin aina valittaa. silloin voi muuttopäivää siirtää useilla kuukausilla ja siltä ajalta on turha maksaa vuokraa ja siivota kämppää!
    Siivotkoon nihilisti vuokrakiskuri itse.

    Äänestä

Häätäjä ottaa ulosottoon yhteyden, alkuperäiset häätöpaperit sinne ja pyytää että toimitaan mahdollisimman nopeasti, kyllä se häirikkö sitten KANNETAAN asunnosta ulos, poliisikin voi olla auttamassa jos ulosotto niin tahtoo.
Varmaa on, että kämppä tyhjenee ulosoton toimesta.

Äänestä

kysymys, että miten ihmeessä sinä olet lukenut naapurisi postia. Etkö tiedä, että se on laitonta naapurisi voisi haastaa sinut oikeuteen siitä ja sinä joutuisi maksumieheksi. Kenelläkään ei ole oikeutta lukea toisten kirjeitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naapuri? kirjoitti:

Naapurini on saanut häädön epäasiallisen kätyöksen vuoksi. Näin lapun allekirjoitetun lapun (haastemies ja isännöitsijä) johon oli kirjoitettu häätö ja todettu, että asunto pitää olla tyhjä xx.xx.2007 päivään mennessä ja avaimet palautettu...No naapuri jatkaa asumistaan edelleen - siis miten voi olla mahdollista, että häädetty ihminen voi vielä asua siinä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu