Täälä usein puhutaan siitä kuinka lapset riehuvat kotona eivätkä tottele.
itselläni oli hieman erilainen nuoruus/lapsuus.
aina jos tein jotain pahaa minulle ei huudettu. sain tehdä pahojani eikä ollut väliä. yritin monesti saada äitin suuttumaan jotta olisin pystynyt purkamaan tuntemuksiani hänelle, mutta turhaan. jos murjotin, sain murjottaa. ei tultu katsomaan että mikä oli. toivoin kyllä kovasti että olisi tultu kyselemnnän ja olisin voinut haistatella. mutta ei.
jos lähdin vihaisena ulos, ei välitetty... sitten tulin kotiin kun tuli kylmä.
sitten jossain vaiheessa en jaksanut enään yrittää, ei minua kuunneltu.
välillä vieläkin tuntuu että haluan raivota jollekkin, itkeä ja huutaa. että joku tulisi rauhoittelemaan ja pitäisi kurissa, mutta en voi hehdä niin enään. olen (19) ja asun mieheni kanssa, joten täytyy käyttäytyä.
äitini luona asuessani sulkeudunm ei kukaan kuunnellut enkä voinut raivota, olla vihanen kun halusin, masennuin mutten sitäkään voinut näyttää, olin yksin asioitteni kanssa ja se ei tuntunu kovin hyvältä. vieläkin haluaisin elää lapsuuteni olemalla välillä iteppäinen teini.
antakaa lastenne osoittaa mieltään kyllä he siitä rauhottuvat. puuttukaa tilanteeseen jos alkaa mennä överiks.
mitä te vanhemmat olette mieltä siitä mitä kirjotin tuohon? olisi kivia saada kommentteja ja ajatulsia asiasta.
itselläni oli hieman erilainen nuoruus/lapsuus.
aina jos tein jotain pahaa minulle ei huudettu. sain tehdä pahojani eikä ollut väliä. yritin monesti saada äitin suuttumaan jotta olisin pystynyt purkamaan tuntemuksiani hänelle, mutta turhaan. jos murjotin, sain murjottaa. ei tultu katsomaan että mikä oli. toivoin kyllä kovasti että olisi tultu kyselemnnän ja olisin voinut haistatella. mutta ei.
jos lähdin vihaisena ulos, ei välitetty... sitten tulin kotiin kun tuli kylmä.
sitten jossain vaiheessa en jaksanut enään yrittää, ei minua kuunneltu.
välillä vieläkin tuntuu että haluan raivota jollekkin, itkeä ja huutaa. että joku tulisi rauhoittelemaan ja pitäisi kurissa, mutta en voi hehdä niin enään. olen (19) ja asun mieheni kanssa, joten täytyy käyttäytyä.
äitini luona asuessani sulkeudunm ei kukaan kuunnellut enkä voinut raivota, olla vihanen kun halusin, masennuin mutten sitäkään voinut näyttää, olin yksin asioitteni kanssa ja se ei tuntunu kovin hyvältä. vieläkin haluaisin elää lapsuuteni olemalla välillä iteppäinen teini.
antakaa lastenne osoittaa mieltään kyllä he siitä rauhottuvat. puuttukaa tilanteeseen jos alkaa mennä överiks.
mitä te vanhemmat olette mieltä siitä mitä kirjotin tuohon? olisi kivia saada kommentteja ja ajatulsia asiasta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikea sanoa kenelle vanhempien reagointi on toivottavaa, kenelle ei. Olin itse kauhean itsepäinen teini. En tosin juonut enkä polttanut mutta keskeytin koulun ja lähdin maalle töihin. Pitkän aikaa jotenkin inhosin vanhempiani.
Itsensä elättäminen nöyrrytti minutkin, työnteko ja ikä rauhoittivat. Äitini on jo kuollut mutta suhde isään paranee vuosivuodelta. Kun nyt omat lapset on teinejä yrittää muistella omaa nuoruutta. Vaikka ne huutaa hirveyksiä yritän johonkin väliin viestittää miten ylpeä heistä olenkaan.