Usein kuulee ihmisten sanovan että joku on kateellinen kun sillä ei ole ollut sisaruksia eikä joutunut lapsena jakamaan mitään sisarusten kanssa. Se ei pidä paikkaansa sen olen huomannut monta kertaa elämän varrella. Minä olen ainut lapsi ja minulla ei ole koskaan tullut mieleen että pitäisi kadehtia jotain toista ihmistä. Minun mieheni on myös ainut lapsi enkä ole nähnyt kateutta hänessäkään. Monet ystävistämme ovat myös enkä ole koskaan huomannut heidän voivan huonosti jos toisilla menee hyvin. Mutta nämä joilla on sisaruksia niissä olen huomannut kateuden kukoistavan, mitä enenmmän lapsia perheessä sitä enenmmän he aikuisina laskevat toisten tekemisiä, mikä siihen on syynä oikein ?
kateus
mistä johtuu?
21793
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Meitä oli seitsemän, joista olen nuorin. Minkäänlaista kateutta ei ole meidän sisarusten välillä ollut ikinä, pienesti on voitu havaita sisarusten aviopuolisoiden välistä kilpailua rahassa ja tavarassa, mutta se ei kosketa meidän sisarusten välejä, vaikka huomattu onkin. Se korkeintaan pikkuisen vain huvittaa. Jos jollakin on vähän uudempi ja kiiltävämpi peltilehmä, niin ei siitä kannata itselleen paineita ottaa. Elämässä on tärkeämpääkin ajateltavaa. :) Valehtelematta kaikki toivomme toisillemme hyvää ja pidämme tiivistä yhteyttä. Normaalia sisarten välistä motkotusta voi olla, mutta ei vakavampaa.
Minulla on kaksikin ystävätärtä, jotka ovat ainoita lapsia ja kumpikin on sanonut kadehtivansa sellaisia, joilla sisaruksia on. En kuitenkaan koskaan ole kokenut heidän kateuttaan negatiivisena, hehän sanovat sen avoimesti. Soisin heille sisaria. :)
Joten jokainen perhe ja lapsikatras on tapaisensa, eikä kannata yleistää. Tiedän, että kateellisiakin sisaruussuhteita on ja jopa elämän kestäviä välirikkoja. Se on sääli, kun sisaria läheisempiä ihmisiä ei maailmassa voi mielestäni ollakaan.
lapsensa ja kasvattavat heihin kateuden.
Näin on tosi.Meitä oli viisi sisarusta.Vanhan aikaisesti ajatelevassa työmiesperheessä ei juuri lapsien koulutusta edes harkittu.Isän mielestä työmiehen kakara tarvitsee vain työtä. Tilipussi piti saada perheen elatuksen avuksi,mahdollisimman pian. Ei tosin olisi ollut varaakaan koulutukseen.Oppimme,eri tasoisen, olemme itse kukin sisaruksista,joutuneet hankkimaan vasta aikuisiällä. Kuka minkäkin laatuista koulutusta.Myöskin työelämä on opettanut.
Kuitenkin äitini oli niitä ihmisiä jotka ennen kaikkea ihannoivat "hyviä" perheitä.
Hän muisti aina ja kaikkialla kertoa meille mukuloille,jokaiselle vuorollaan,kenellä sisaruksista on hankittun sitä ja sitä.Sisaren puoliso oli aina huomioinut Äiti-muorin jollakin erinomaisella tavalla. Loppukaneettina oli aina naukaisu-"kyllä niillä on sitten nätti elämä". Jokainen sisaruksista otti nämä tokaisut sisimmässään moitteeksi siitä että ei ole itse pystynyt moiseen,äitiä tyydyttävään saavutukseen.Jos tällainen ei opeta sisarkateuteen niin ihminen on mursunnahkaiset sisuskalut omaava kovis.
Äitisi on "hajoittanut ja hallinnut" aika rumalla tavalla, itse asiassa usuttanut teidät kadehtimaan toisianne, siltä kuulostaa. Ei ole oikein tiedostanut omia vaikuttimiaan. Äitinä kauhistun tuollaista vertailua, jolla ei saada aikaan kuin eripuraa ja kateutta.
Vanhin saa hoitaa pienempiään, pienempiä rupeaa olemaan jo monta. Vanhemmat eivät jaksa rakastaa kaikkia lapsiaan hellien käsillään. Usein vanhin saa katsella makeanmielitekoisena viereltä kun pikkusisaret saavat hyvää vaikka hänkin haluaisi? Siinä syntyy kateus toista kohtaan miksen minä saa olenhan minäkin lapsi enkä aikuinen.. Vanemmat kasvattavat lapsilleen kateuden.
Minulla oli työntekijänä perheen ainoa lapsi, muuten tehyläinen ja oli ihana ihminen. Ei kateuden häivääkään. Tuli toimeen aina kaikkien kanssa. Ihana ainokainen. On saanut tarpeekseen rakkautta.
narsismista. Yksi narsistille tyypillinen piirre on kateus, mutta on kyse sairaasta kateudesta. Itsellänikin aina silloin tällöin viuhahtaa kateuden tunne, mutta menee ohi kuin pikajuna Järvenpään asemalla.
on vain yksi sisko ja en ole koskaan ollut kateellinen siskolleni. Olen aidosti ollut onnellinen, kun hänellä menee hyvin. Miehelläni on myös vain yksi sisko, mutta hän on kateelinen, tai pitää sanoa, on ollut kateellinen siskolleen, vaikka ei ole mitään syytä. Taitaa olla luonne juttu.
Minulla on yksi sisko, meidän välillä ei ole koskaan ollut kateutta. Kadehtinut, tavallaan, olen niitä jotka ovat suuresta perheestä. Mielestäni olisi ollut ihana jos meitä lapsia olisi useampi.
Mieheni ja hänen ainut siskonsa eivät olleet puheväleissä yli kahteenkymmeneen vuoteen, perinnön vuoksi. Mieheni sisko, ison talon emäntä kadehti mieheni osuutta pesästä, pientä mökkiä joka oli arvoltaan vähäisempi kuin hänen saamansa metsäpalsta.
Ystävättäreni varakkaan miehen vaimo, parin asunto-osakkeen, kesämökin ja ison metsäalueen omistaja kadehtii avoimesti minua, leskeä pienessä asunnossa. Hänen mukaan minun asiat ovat niin paljon paremmin kuin hänen. Omaa siskoaan syöpäsairaan miehen vaimoa hän kadehtii myös.
Kyllä kateus mielestäni on luonteenpiirre.
Minulla on ollut pari ystävää, jotka ovat jääneet taakse kateutensa takia. Minulla ei ollut mitään materiaalista kadehdittavaa, he olivat "hyväosaisempia", mutta tyytyväisyyteni elämääni oli se, joka heissä herätti kateutta. Tyytymättömyys omaan elämään taitaa olla se varsinainen pointti kateudessa.
omaan elämäänsä, ei tosiaan tarvitse kadehtia. Mulla on ainakin just nyt asiat hyvin.
kateelliseksi on sitä itse..
Tai sitten on aiheuttanut toiselle mielipahaa sillä että on leuhkinut saavutuksillaan, ostoillaan tai muulla leuhkimisen asialla. Sitten jos toinen ei osaa vastata mieliksi itsekehujalle niin syytetään kateelliseksi.
mutta kateellinen ihminen ei yleensä edes ota toisten mielipiteitä huomioon.Ja se joka ei ole kateellinen ei voi käsittää miksi sitä ollaan niin kiinni toisten tekemisissä ja tekemättä jättämisissä sillä hänen ei ole koskaan tarvinnut ajatella niin kun on tyytyväinen omaan elämäänsä. Sekin muuten aiheuttaa kateutta jos on tyytyväinen elämäänsä ja lapsiinsa vaikkei edes sanoisi siitä mitään toisille.
Olen ainukainen, kuten aloittajakin. En ole myöskään huomannut kahdehtia niitä, joilla on sisaruksia. Joskus olen toivonut, että olisipas veli tai sisko. Ajatus ei kuitenkaan ole johtanut kadehtimaan muita, miksi olisi?
Toisilla menee hyvin sisarustensa kanssa, toiset riitelevät jatkuvasti. Vähän samaan tapaan ovat muutkin ihmissuhteet, eivät sisarussuhteet näytä tekevän ihmeempää poikkeusta. Veri on vettä sakeampaa kai vain siinä suhteessa, että harva hylkää kokonaan riitaisiakaan sisaruksiaan. Monasti loppupeleissä on kuitenkin niin, että vakavissa tilanteissa ollaan sisarusten kanssa sovussa ja tukena - esimerkiksi kuolemantapauksissa.
Puheet kateudesta eli yksilapsisten pohjattomasta kateudesta niitä kohtaan, joilla on sisaruksia johtunevat osaltaan ihmisluonnon halusta tärkeillä ja kilpailla. Jos ei muusta niin vaikka sisaruksista tai niiden puutteesta. Yleistää ei voi silti, kai joku ainukainen voi olla kadekin. Saattaa olla myös, että sisarukselliset lukevat ainukaisen ääneen esittämän toiveen sisaruksista kateudeksi itseään kohtaan. Kenpä tietäis sen...
Ja kun on olemassa erilaista kateuttakin. On sellaista kateutta, jolloin ei soisi toiselle mitään tällä olevaa hyvää, itse asiassa toivoo toiselle vain pahaa. Tai sitten sellaista, että kadehtii kyllä toiselta jotakin, mutta ei ottaisi sitä häneltä pois, haluaisi samaa vain itselleenkin. Minusta näissä asenteissa on eroa. Itse olen PYRKINYT jälkimmäiseen, jos on pakko kadehtia. :)
voitti rahaa noin kolme milliä ja oli kiva katsella toisten reaktioita. Itse olin mielissäni hänen puolestaan koska hänellä oli ollut vaikea kausi elämässään ja tullut yhtä äkkiä yksin huoltajaksi ymmärtämättä miksi. Mutta kyllä se niin on että kuulin pari ilkeää kommenttia ja nämä jotka kommentoivat ovat monilapsisista perheistä kotoisin, kateus näytti heti oikean naamansa ja me muut olimme hyvillämme että ystävämme oli voittanut sillä hän jos kuka tarvitsi sen.
siskolle tai veljelle mitä ei ole. siinä sulle vastaus. Minä en ainakaan ole kateellinen kenellekkään. Elämässä vaan on niin että tasapuolisesti ei ole jaettu kovinkaan paljon. Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan. Sen olen huomannut että harvoin olen tavannut rikasta joka ei olisi nuuka, mutta toisten antamiset kyllä kelpaa.
...viha viljan vainioilta".
Kateus, niin, ihmeellinen juttu!
Väitetään siinä olevan maakunnallisiakin eroja. Itse olen Pohjois-Karjalainen, kolmisenkymmentä vuotta sitten "junan tuoma"; alunperin hämäläinen.
Allekirjoitan täysin väitteen,
tutkitunkin, että Pohjois-Karjalaiset ovat Suomen kateellisimpia ihmisiä.
Mistä se johtuu, en tiedä? Joitain arvailuja:
Todellakin ja ihan oikeasti täällä päin on aikojen alussa jouduttu tyytymään niihin rippeisiin, joita "Pahojen Pajarien" hevosten paskoista on löytynyt.
Nyt, nykyaikana tuntuu, että Pohjois-Karjalaista kuhteliaisuutta on olla kiinnostunut naapurinsa asioista, ja heti, jos hänellä näyttää menevän paremmin, rueta kadehtimaan häntä.
Kovasti ihania ihmisiä me pohjois-karjalaiset olemme. Täytyy vain tietää tapamme ja kommunikoida (kadehtia) sen mukaan.
Perheen mies sanoi kerran minulle että se on muka luonnollinen ilmiö olla kateellinen. Minä siihen vastasin että olen sitten aivan luonnoton kun en karehdi enkä ole mustasukkainen.
kateus pois jo kuusi vuotiaana kun olin kateellinen serkulleni jostain lelusta, muistan vieläkin äidin kasvot kun hän piti puhetta minulle. Hän sanoi että kateus ei johda koskaan mihinkään hyvään, ja että jokaisella ihmisellä on samat mahdollisuudet saada toivomansa, se riippuu ihan omasta itsestä. Ja että kateus kuluttaa valtavasti energiaa,ja se on alhaista. Vielä käski minun olla mielissääni jos joku oli onnistunut saavutuksissaan. Se oli aika korkeaa tekstiä kuusi vuotiaalle mutta jäi päähän vaikkei kaikkea niin käsittänytkään. Sen jälkeen ei ole ollut tarvetta olla kateellinen.Ainokainen
Taitaa olla perää.
Vaikuttaa myös siltä että kotoperäinen kohtuullinen vauraus suojelee kateudelta?