Beatles, vai Rollarit

kumpi oli suosikkisi, vai olitko vielä liian nuori?

Mulla on Beatlesit edelleen suosikkilistalla.
421397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Rollarit! Ehdottomasti!

Äänestä

Rollarit on ollut alusta lähtien jostain
syystä.Kyllä kai ne on aineita käyttäneet,
mutta aina vain jaksaavat.Naamat rypistyy mutta musa on edelleen sitä oikeeta.

Äänestä

Vissiin olen aavistuksen "nuori" kommentoimaan tätä kun olen vielä pari vuotta alle viidenkympin. Mutta kommentoin kuitenkin.

Niin, lapsena kuunneltiin radiota ja katseltiin peräti telkkaria. Typerä sisareni joka on 12 vuotta minua vanhempi oli ostanut levysoittimen. Ja levyjä. Ja niitähän minäkin sitten kuuntelin.

Kaksi sinkkua on jäänyt mieleen, Tippavaaran Isännän esittämä " Tippavaara Twist" sekä The Beatleksen " Rock And Roll Music".

Myös Rollareitten "Satisfaction" oli olemassa ja muistan senkin erinomaisesti. Se oli hupaisan kuuloinen hitaalla nopeudella sorvatessa.

No olen onnistunut pöllimään nuo Beatlesien sekä Rollareiden sinkut typerältä sisareltani, mutta mistähän tuon Tippavaaran Isännän sinkun saisi keikattua?

Ai vastaus kysymykseen: Beatles tottakait, Rollarit on jotain amis kamaa vaikka roots musaa diggailenkin.

Äänestä

Rollarit. Beatles oli jee, jee-kamaa.

Äänestä

  • Teräspetoni ja taivas lyö tulta,on tanakkaa tavaraa.

    Äänestä

  • ihme porukkaa täällä, kun eivät ymmärrä hyvän päälle mitään, heh.
    Mistä noita Rollarifaneja oikein sikiää?
    Meidän luokalla oli aikanaan n. 40 oppilasta ja ainoastaan yksi tyttö tunnustautui Rollarifaniksi.
    Hän oli mahdollisimman epämusikaalinen itsekin.
    No, kyllähän Rollareillakin on hyviä biisejä, mut ei ne Beatlesin verosia kuitenkaan olleet.
    Nykyisin ehkä, koska ovat vielä elossa. Vaikeampi haudan takaa pistää kampoihin.
    Kiitos myös kaille noista musiikki näytteistä.
    Ihme miten katos elämästä hetkessä yli neljäkymmentä vuotta, kun tuli niiin nuoruus mieleen.
    Paljon tehtiin silloin hyvää musaa muidenkin toimesta ja kaikista tuli jotain kivoja muistoja.
    Vaikka nuoruus oli makeeta aikaa, niin en silti enää haluis sitä takas. Tämä aika on kuitenkin parempaa. Kauheeta, jos pitäis kaikki alottaa alusta.

    Äänestä

  • zena kirjoitti:

    ihme porukkaa täällä, kun eivät ymmärrä hyvän päälle mitään, heh.
    Mistä noita Rollarifaneja oikein sikiää?
    Meidän luokalla oli aikanaan n. 40 oppilasta ja ainoastaan yksi tyttö tunnustautui Rollarifaniksi.
    Hän oli mahdollisimman epämusikaalinen itsekin.
    No, kyllähän Rollareillakin on hyviä biisejä, mut ei ne Beatlesin verosia kuitenkaan olleet.
    Nykyisin ehkä, koska ovat vielä elossa. Vaikeampi haudan takaa pistää kampoihin.
    Kiitos myös kaille noista musiikki näytteistä.
    Ihme miten katos elämästä hetkessä yli neljäkymmentä vuotta, kun tuli niiin nuoruus mieleen.
    Paljon tehtiin silloin hyvää musaa muidenkin toimesta ja kaikista tuli jotain kivoja muistoja.
    Vaikka nuoruus oli makeeta aikaa, niin en silti enää haluis sitä takas. Tämä aika on kuitenkin parempaa. Kauheeta, jos pitäis kaikki alottaa alusta.

    alusta, mutta tällä järellä, eli näiden kokemusten perusteella valikoiden..:)

    Mutta hyvä näinkin, liian raskasta olisi ajatella että on elänyt koko elämänsä väärin, paras kun on tyytyväinen tässä ja nyt, ainakin melkein..

    Niin ei ollut mittää ennen Beatleseja, noo nyt jos se Elviskin oli..ja olihan se Katri Helenakin sitten ihan kiva ja monet muut..ei vain Beatlejen veroisia..:)

    Äänestä

  • UPDATE_6700438 kirjoitti:

    elämässä silloin olisi enää jos kokemattoman elämän odotus jäisi pois ja järjen valtuuttamana vaellettaisiin?
    Eikä kansalaiset sikiäisi edes tätä vauhtia jos järki olisi mukana.
    Olisipas tyhmää elämää!
    Muutes olen samaa mieltä ettei mittään ennen Liverpoolilaisia.

    Äänestä

  • VanhaErkki kirjoitti:

    noinkin että tylsää, mutta moni kipeäkin erehdys voisi jäädä tekemättä.

    Opiskellakin olisi voinut pikkuisen enemmän jne., jne..

    Äänestä

..jyrää vieläkin..lets spend the nigth to gether...hohhoijaa

Äänestä

vaikka aluksi piti olla tykkäävinään kun muutkin tykkäs. Kun kiinnostus musiikkiin oikein heräsi, löytyi paljon muuta ja "parempaa". Esim. Pink Floyd, Led Zeppelin, Cream, Jefferson Airplane, Grateful Dead, Jimi Hendrix ym.

Äänestä

Tykätty.Navetassa jos alko tulla rämpytystä niin lehemätkin lakkas lypsämästä,niin niitä alko suututtammaan.
Vuan kun tuli Taisto Tammee ,Eero Avenia,Auvo Nuotiota ja sun muuta kotimaista lempeetä,niin lehemätkin lypsi hyvin ja hyrräilivät siinä mukana.

Sama maku ol mullakin lehmiin kanssa.:)

Äänestä

pojat kun päräyttää kunnon humpan ,siitä ei mussiikki parane.

Äänestä
  • Mukavaa että velimies on samaa mieltä.
    Mukavaa päivää vain sinne....jonnekkin.

    Äänestä

  • mies-v57 kirjoitti:

    Mukavaa että velimies on samaa mieltä.
    Mukavaa päivää vain sinne....jonnekkin.

    sinne!

    Äänestä

ei mitään koppakuoriaisia eikä vieriviä kiviä vaan kunnon APINOITA!

Äänestä

Lennonin omasta tuotannosta pidän myös.

Äänestä

ja avaan kaljakorista ensimmäisen niin luulen että ennen kuin kori on tyhjä olen soittanut monta kymmentä The Beatles laulua. Ihan kaikkia sanoja en kyllä enää muista loppuun asti.

Äänestä

Ei kumpikaan huono. Beatlesit pop ja Rollarit Rock

Äänestä

STRONG!!

Äänestä
  • ja itselle ja rollareille voi jo nauraakin. Stadionilla olin permannolla ja Satisfactionin aikana oli aidosti hauskaa.

    Kumpikaan kitaristeista eivät soittaneet/muistaneet riffiä, mutta onneksi mixauspöydän takana istuva ihminen ymmärsi sen ja feidasi Keefin kokonaan pois ja Ronnyn ihan vain hiljaiseksi. Vieläkin kuulen tuon "Roncks, roncks... rocks roncksin..." eikä se silti tee konserttia huonommaksi... päinvastoin:)

    Äänestä

60- ja 70-lukujen ehdottomasti persoonallisin ja rajuin lavabändi oli The Who. Alkuperäisestä neljästä jäsenestä kaksi on vielä elossa, ja kävivät viime kesänä Suomessakin. Olin kuuntelemassa konserttia Hartwall-areenalla heinäkuussa. Stratocaster parkui entiseen malliin, tai ehkä vähän entisestään jalostuneempanakin, 62-vuotiaan kitaristilegenda Pete Townshendin käsissä, samoin laulaja Roger Daltreyn ääni oli tallella, vaikka mies valittelikin flunssaansa. Valitettavasti rumpalilegenda Keith Moon ja basisti John Entwhistle, loistoveikko hänkin, eivät enää olleet mukana, koska ovat siirtyneet täältä ajasta ikuisuuteen. Keith Moonin The Whossa muuten on korvannut hänen oppilaansa ja toisen rumpalilegendan, Beatlesin Ringo Starrin, poika Zak Starkey. Kyllähän Beatlesit ja Rollarit ovat lällärikamaa heihin verrattuna, mutta jos noistä kahdesta pitäisi valita, niin annan ääneni Rollareille. Kyllä minä heidänkin kappaleitaan kuuntelen.

Äänestä

...menee edelleenkin Beatlesien ohi.:)

Ja Rollareitten ohi menee Bon Jovi, Black Sabbath, Ozzy Osborne...ainakin noi.:)

Äänestä

Rollarit.

Äänestä
  • Rollarit. Kyl Beatleski on ihan ok, mut mä tykkään enemmän kyl rollareista. Ja ne on paremman näkösiiki ku beatlesit... :D Oliks kukaa kattomas kesällä rollareita ku ne oli suomessa?? Mä olin =)

    Äänestä

  • Kauniita rakkauslauluja esittänyttä pop-renkutusyhtyettä ei voi edes VERRATA oikeaan ROCK-musaan! Eli Beatlesia siis EI VOI VERRATA Rollareihin, ei studiossa eikä livenä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

zena kirjoitti:

kumpi oli suosikkisi, vai olitko vielä liian nuori?

Mulla on Beatlesit edelleen suosikkilistalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu