kysyn???

onko muita anne ricen vampyyritarinoita suomeksi kuin veren vangit ,vampyyri lestat ja kadotettujen kuningatar?? ja tiedättekö onko tulossakaan??
7328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eli vain kolme ensimmäistä on suomennettu, enkä ole kuullut mistään että muita kronikkaan kuuluvia osia oltaisiin edes aikeissa suomentaa.

Suomenkieliset painokset on myös myyty loppuun, joten kirjakaupoista niitä lienee turha metsästää, divarista olen omani Veren Vankeja lukuunottamatta löytänyt.

Anne Ricehan jatkaa kuitenkin sarjan kirjoittamista edelleen, joten suosittelen tarttumaan rohkeasti englannin kielisiin teoksiin, eivät ne niin vaikeaselkoisia ole. :)

Äänestä
  • Joo
    Kannattaa ehdottamasti jatkaa sarjan lukemista englanniksi.
    Aloitin itse englanniksi lukemaan kirjoja kasiluokalla, jolloin jätin homman keskin parin kymmen sivun jälkeen. En ollut mikään haka englannissa ja Ricen rikas englannin kielen käyttö oli liian vaikeata. Tosin voin kuvitella ja tiedän ihmisiä jotka ovat jo tossa iässä kirjoja englanniksi kuluttaneet että jos on vähän enemmän englannin kielen taitoa niin onnistuu kyllä.
    Mutta lukio aikana uskallauduin uudestaan kirjojen äären ja hankalan alun jälkeen olen lukenut lähes kaikki Ricen vampyyri kirjat ja osan muista kirjoista.
    Olen nauttinut kirjoista suunnattomasti ja täytyy myöntää että ovat ne auttaneet englannin opiskelussakin, kun oppii ymmärtämään tekstiä jostain ei aivan jokaista sanaa heti ymmärrä.

    Äänestä

  • Maruzella kirjoitti:

    Joo

    kirjastosta, kiitos kannustuksesta! Saapahan nähdä tuleeko lukemisesta mitä/mitään. Itsellä tuo englanti ei kovinkaan hyvin hanskassa ..no , olen aina pitänyt englannista kielenä jospa se auttaisi tällä "tiellä".

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Hankalan alun jälkeen kirjat kyllä avautuvat.

    Itse olen ostellut itsellinen kirjoja sitä mukaan kun niitä on suomesta saanut. Lähes kaikki olen ostanut Fantasiapeliliikkeestä Kaisaniemestä, mutta olempa ostanut jopa Lohjan Suomalaisesta kirjakaupasta yhden.
    Nykyisin kirjoilla on hintaa siinä 13 euron tienoilla, tosin muista ajan kun niitä sai vielä 40 markalla. On paperbackien hinta siis noussut, mutta ovat mielestänit hintansa veroisia.

    Hyvää kesä jatkoa ja toivottavasti miellyttäviä luku hetkiä kaikille ;)

    Itse oon aivan raivona yrittänyt saada itselle niitä suomenkielisiä vaan ei tahdo mistään löytyä. Minkäniminen fantasiapeliliike? Oletko ostanut uutena silloin aikanaan vai käytettynä?? todellinen mäihä vai luuletko että sieltä vois useamminkin löytyä?? (minä voisin soittaa ja pakottaa työntämään postiin)*nauraa*.

    moi

    Suomeksi ovat painokset loppuunmyytyjä. Suomeksihan on ilmestynyt vain sarjan kolme ensimmäistä osaa. Itse omistan vain Vampyyri Lestatin suomeksi ja kaikki muut (kys.kirjan lukien) englanniksi.
    Englanniksi pakertaminen kannattaa, itse tykkään eniten Vampire Armand:ista ja sitten tulee Blod and Gold joka kertoo Mariuksesta. Lestatin suuret aivoitukset (TotBT ja MtD) eivät ole niin kauheasti enää kiinnostaneet hänen konserttivirityksen jälkeen.

    Fantsu eli Fantasiapeliliike löytyy mm. Helsingin Kaisaniemestä. Nettistä http://www.fantasiapelit.com/
    Ricen kirjoja putkahtaa vähän harvakseltaan mutta jos pyytää tilaavat kyllä seuraavassa erässä.

    kiitos tiedoista. Täytyypä nyt tosissaaan ensin katsastaa tämä ymmärtämispolitiikka niillä kirjaston kirjoilla ja jos siitä jotain tulee niin ois kyllä ihan kiva ostaa omaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

minä kirjoitti:

onko muita anne ricen vampyyritarinoita suomeksi kuin veren vangit ,vampyyri lestat ja kadotettujen kuningatar?? ja tiedättekö onko tulossakaan??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu