nyt se on

Harkinnassa lähteä Cadiz'iin ensi keväänä!
Vähän pidemmäksi aikaa tällä kertaa. Olin jo miettinyt useita vaihtoehtoja jopa Kanariaa. Mutta miksipä ei Cadiz'in..
14898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Miten aiot siellä aikaasi viettää? Pelkästäänkö lomaillen, vai onko tiedossa muutakin?

Itse nimittäin suunnittelen jatkaa kieliopintoja Espanjassa, ja olen katsellut myös mitä tässä suhteessa tarjoaa Cádiz. En juurikaan tunne kaupunkia- kerran olen tehnyt sinne päiväseltään matkan Sevillasta.

Äänestä
  • Pidän kaupungin ilmapiiristä. Muutaman kerran olen käynyt junalla Cadizissa, mutta ihan pintapuolisesti sitä tunnen. Victoria playa on yksi suosikkini. Varsinaisesti turistinähtävyyksiä ei siellä niinkään paljoa ole, mutta kaiken näköisiä flamenco esityksiä kyllä, joista pidän. Espanjaa osaan jo hyvin tosin pahitteeksi ei tietenkään oli jokin erikois sanaston kurssi, business tms.

    On, on muutakin kuin lomaa tiedossa. Menen sinne tosiaankin tekemään jotakin: malaamaan.. Maaliskuun puolella ajattelin jo mahdollisesti lähteä -08 ja olla huhtikuun myös. Milloinkas' itse ajattelit lähteä matkaan?

    Äänestä

  • ..siis tarkoitin sanoa..maalaamaan

    Äänestä

  • tekemistä tiedossa kirjoitti:

    Pidän kaupungin ilmapiiristä. Muutaman kerran olen käynyt junalla Cadizissa, mutta ihan pintapuolisesti sitä tunnen. Victoria playa on yksi suosikkini. Varsinaisesti turistinähtävyyksiä ei siellä niinkään paljoa ole, mutta kaiken näköisiä flamenco esityksiä kyllä, joista pidän. Espanjaa osaan jo hyvin tosin pahitteeksi ei tietenkään oli jokin erikois sanaston kurssi, business tms.

    On, on muutakin kuin lomaa tiedossa. Menen sinne tosiaankin tekemään jotakin: malaamaan.. Maaliskuun puolella ajattelin jo mahdollisesti lähteä -08 ja olla huhtikuun myös. Milloinkas' itse ajattelit lähteä matkaan?

    ja muutenkin vähän pitkäaikaisempaan oleskeluun, voisin kuvitella. Hintatasokin näyttäisi olevan vähän alhaisempi kuin Andalusian suuremmissa kaupungeissa. Jos lähdet tarpeeksi ajoissa maaliskuussa, niin näet kaupanpäällisiksi pääsiäisviikon siellä. Cádizin "Semana santa" aika näyttävä, uskoisin.

    Miten olet ajatellut järjestää majoituksen?

    Itse lähdössä aikaisemmin, suunnitelmissa viettää tammikuu -08 sillä suunnalla.

    Äänestä

  • Barbudo kirjoitti:

    Kurssin puolesta voisi järjestyä asunto. Tosin voi olla, että heidän kauttansa saisi vain kimppa-kämppiä.

    Kun maalaa, niin voisi olla hyvä oma yksiö. Miksei Internetistä. Minulla on myös kavereita lähikylissä, jotka tuntevat Cadizia ja heillä tuttuja asuu Cadizin kaupungissa, joten sitäkin kautta voisin tiedustella...

    Sinä varmasti saat asunnon koulun kautta, jos olet noin selkeästi menossa kielikurssille. Minulla opetus olisi lähinnä epäsäännöllisempää, tunteja silloin tällöin.

    Sevillan Semana Santa on tuttu. Cadizin karnevaaleissa olin yhtenä vuonna! Ne oli muistaakseni helmikuussa.

    Äänestä

  • oletan kirjoitti:

    kielikoulujen järjestämistä kimppa-majapaikoista, mutta sinun tapauksessa oma yksiö olisi ehkä paras vaihtoehto.

    Löytäisitpä oikein valoisan kämpän jostain korkealta kattotasanteelta, sellaisen "azotea" tyyppisen. Yksi tuttuni asui sellaisessa Sevillassa, ja se oli aivan upea, aurinkoa ja avaruutta ja omaa rauhaa!

    "..valoisan kämpän jostain korkealta kattotasanteelta.."
    Ei hullumpi idea lainkaan!

    Kuinka pitän kurssin aiot muuten ottaa?

    Äänestä

  • kurssi kirjoitti:

    "..valoisan kämpän jostain korkealta kattotasanteelta.."
    Ei hullumpi idea lainkaan!

    Kuinka pitän kurssin aiot muuten ottaa?

    houkutteleva ajatus olisi viettää se kokonaan kaamosta paossa monivuotisen harrastuksen parissa, espanjaa opiskellen paikan päällä. Nyt tutkin jo kovasti kurssitarjontaa, ja sitähän löytyy paljonkin joka kaupungista. 2 vuotta sitten olin joulukuun Barcelonassa.

    Ovatko omat matkasuunnitelmasi jo pitkällä?

    Vaikka lähtöön on aikaa, silti olen jo katsellut lentoja. Niitä on ja edullisiakin.
    Itselläsi on varmaan jo lennot valmiina, kun kohta lähtökin?

    Tekisi mieli lähteä aiemmin, mutta kylmä ilma tammikuussa siellä hiukan arveluttaa, siksi vasta keväämmällä.

    Mitä kielikouluja olet katsellut Cadizista?

    Äänestä

  • on aikaa kirjoitti:

    Barcelonakin houkuttelee. Viihdyin siellä viimeksi tosi hyvin, ja siellä olisi tuttu paikka mihin mennä. Ja kaupunkihan tarjoaa kaikkea tietysti enemmän kuin kovasti pienempi Cádiz. Barcelonassa tosin törmää välillä kielimuuriin: monet asiat tapahtuvat katalaaniksi, mitä en suinkaan osaa.

    Tammikuun lämpötila minulle OK, en viihdy helteessä kovin hyvin. Kuinka tärkeä on aurinko ja lämpö itsellesi? Onko suunnitelmissasi viettä myös aikaa rantahietikolla maalaamisen ohella?

    No, jos koulu vielä päättämättä, niin tiedätkö sellaisen koulun Cadiz'issa kuin gadir.net? Ei ole itsellä kokemusta muuten kuin netti-sivut olen käynyt läpi. Siellä on muutakin kurssi tarjontaa, kursseja lisätty viime vuosina rutkasti, vaihtoehtoja riittää.

    Olen sitä mieltä, että Barcelonassa on enemmän nähtävää ja vaikka siellä olisi kerran ollut niin varmasti riittää nähtävää vielä edelleen. Ihanaa muuten palata samoille tutuille paikoille. Nostalgista!

    Tuskin paljon noin aikaisin keväällä ranta tai ainakaan Atlantin vesi olisi lämmintä!! Tosi onhan siellä ihanaa lenkkeillä, kahlata vedessä jos nyt sitäkään pystyy..

    Barcassahan on se Sitgesin uimaranta, joka on aika tyylikäs. Tuttu paikka? Itse olen ollut kerran.

    Äänestä

  • opinahjo tuli mieleen kirjoitti:

    pätevältä, ja jos sinne suuntaa päätän mennä, niin ilman muuta hyvä vaihtoehto -kiitoksia vihjeestä.

    Tunnen Barcelonan uimarantoja aika huonosti, koska kaikki matkani sinne osuneet keskelle talvea. Maremagnumista lähtevä meren rantaa kulkeva pitkä kävelykatu on kyllä kovin tuttu.

    Cádiz tosiaan Atlantin puolella; sieltä päinhän lähtivät liikkeelle aikoinaan karavellit kohti Uutta Maailmaa ja Karibian merta. Kuuba on muuten ensimmäinen espanjaa puhuva maa jossa olen käynyt, ja cubanojen kanssa olen aikoinaan kielen oppinutkin. Ääntämiseni taitaa olla sen mukainen....

    Joko olet ehtinyt selvittää yhtään majapaikkaa itsellesi maalis- huhtikuuksi, miltä tilanne näyttää? [email protected]

    Moi,

    ei vielä majapaikkaa!
    Tosin minulla on paljon asunto-linkkejä bookmarkkina ja vaihtoehtoja kylläkin jo selaillut sieltä...

    asunto tilanne näyttää siltä, että vähemmän Cadiz capitalissa on vuokrattavia asuntoja kuin joissakin muissa rantakaupungeissa/kylissä. Kyllähän asunnolle hintaa kertyy myös kun on noin lyhyestä vuokrauksesta kyse.

    Äänestä

  • kartoittamassa kirjoitti:

    maalaus & lomamatkalla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

päätetty: kirjoitti:

Harkinnassa lähteä Cadiz'iin ensi keväänä!
Vähän pidemmäksi aikaa tällä kertaa. Olin jo miettinyt useita vaihtoehtoja jopa Kanariaa. Mutta miksipä ei Cadiz'in..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu