EK:n

mukaan Tehyläiset saavat kahden ja puolen vuoden aikana 15,9 prosentin korotukset.Eli noin 3% enemmän kuin yleinen sopimus.
Mikä mahtaa olla oikea prosentti, kun eri laskijat saavat eri tuloksia.Tulos näkyy vasta palkkakuitista.

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=118087
1146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan. Se on myös yhtenevä Tehyn laskelman kanssa. Muistan kuulleeni, että Tehyn sopimus on kahden ensimmäisen vuoden aikana 3% korkeampi kuin muun kunta-alan.
Mieleen tuli että, oliko Tehyn työtaistelu-ase ainoa laatuaan ja sitä ei enää sallita millekään muulle järjestölle? Vaatisi lakimuutoksen,jos aiotan vastaisuudessa evätä. Entä SUper?
Jos te/he käyttävät kahden vuoden kuluttua normaalia työtaistelua niin voi käydä, että saa olla lakossa jopa vuoden...vai käykö niin, että työnantaja huomaa, ettei tarvitse enää ollenkaan?
Virkoja on muutettu sairaanhoitajien viroiksi nyt paljon. Itse olen sitä mieltä, että lähi-ja perushoitajia tarvitaan, mutta nimenomaan vanhusten, vammaisten ym.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laskelmien kirjoitti:

mukaan Tehyläiset saavat kahden ja puolen vuoden aikana 15,9 prosentin korotukset.Eli noin 3% enemmän kuin yleinen sopimus.
Mikä mahtaa olla oikea prosentti, kun eri laskijat saavat eri tuloksia.Tulos näkyy vasta palkkakuitista.

http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=118087

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu