Milloin alkaa

Ensi vuoden puolella alkaisi meillä IVF hoidot. Tutkimukset ja muut jäivät meiltä väliin, kun syy oli täysin selvä (oma sairauteni).

Olen jo jossain vaiheessa luopunut lapsi ajatuksesta kokonaan ja viime keväänä asia virisi yllättäenkin uudelleen. Nyt siis odotellaan kevättä, jotta hoidot alkaisivat.

Mihin siis tulee henkisesti varautua (tunteet, uudet pettymykset jne)? Fyysiseen kipuun kai olen jo jossain määrin asennoitunut, mutta tuo korvien välin oireet tuntuvat hankalilta lähestyttäviltä.

Miten te muut olette näistä selviytyneet?

Onkos sitten vielä niin, että ensimmäisellä IVF:llä on tuoreet munasolut ja tästä etiäpäin sitten pakastetut? Monta kertaa munasoluja kerätään?
2381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eli tarkoitit varmaan alkioita. Ivf:ssä kasvatetaan munarakkuloita hormooneilla, sitten ne kerätään ja hedelmöitetään maljassa. tämän jälkeen yleensä siirretään yksi tuore alkio ja loput pakastetaan. Näitä pakastettuja voidaan sitten siirtää tarpeen mukaan 1-2 kerrallaan. Sitten jos kaikki alkiot on pakasteesta käytetty ja raskaus ei ole vielä alkanut, voidaan tehdä uusi ivf. eli kaikki alkaa alusta. ja julkisella puolella tehdään tietääkseni kolme ivf:ää. Sen jälkeen on siirryttävä yksityiselle. Ja yhdestä munasolupunktiosta voi saada n. 2-20 alkiota. Mun kohdalla saatiin 22 munarakkulaa joista 16 hedelmöittyi. Nyt on käytetty 4 alkiota joista vain yksi on siirretty (kolme on mennyt hukkaan) ja 12 on vielä pakkasessa. Ja raskaus onnistui tästä siirrosta. Valitettavasti vaan tyttö ei selvinnyt.

Äänestä

moi. totta että hoidoissa ainakin minulla korvien välissä ollut paljon tuskaisempaa kuin fyysiset kivut/oireet. Hoidot olen kestänyt fyysisesti tosi hyvin ja ja henkisestikkin hoitojen aikana on aina helpompaa kuin niiden jälkeen tai niiden alkamisen odottaminen..kai silloin on jotenkin enemmän toivoa tms.

kannattaa olla kavereita kenen kanssa voi keskustella näistä jutuista, mielellään sellainen joka on samassa tilanteessa/ymmärtää jotain näistä jutuista. Itsellä ollut suuri apu ystävästä jonka löysin näiden sivujen avulla. Ollaan meilailtu paljon ja jauhettu näitä juttuja...kiitos siis elmeri sinulle!

Ivf:ssä tosiaan ensin tehdään tuoresiito ja sitten voidaan siirtää pakastettuja alkioita..mikäli niitä on saatu. Tsemiä teille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


henkiset oireet kirjoitti:

Ensi vuoden puolella alkaisi meillä IVF hoidot. Tutkimukset ja muut jäivät meiltä väliin, kun syy oli täysin selvä (oma sairauteni).

Olen jo jossain vaiheessa luopunut lapsi ajatuksesta kokonaan ja viime keväänä asia virisi yllättäenkin uudelleen. Nyt siis odotellaan kevättä, jotta hoidot alkaisivat.

Mihin siis tulee henkisesti varautua (tunteet, uudet pettymykset jne)? Fyysiseen kipuun kai olen jo jossain määrin asennoitunut, mutta tuo korvien välin oireet tuntuvat hankalilta lähestyttäviltä.

Miten te muut olette näistä selviytyneet?

Onkos sitten vielä niin, että ensimmäisellä IVF:llä on tuoreet munasolut ja tästä etiäpäin sitten pakastetut? Monta kertaa munasoluja kerätään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu