Jos ilmoitan työkkäriin että en ole työmarkkinoiden käytettävissä toistaiseksi ja jos sinä aikana tulee pitkä sairasloma jostain syystä, saanko sairauspäivärahaa ja jos niin minkä mukaan.
ANSIOSIDONNAISELLA
OLEVA
2370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kelan sivuilta löytyi tuollainen tieto:
Päivärahaa maksetaan 16-67-vuotiaalle hakijalle, jos hän ei sairautensa vuoksi kykene tekemään työtä ja on ollut työssä kolmen kuukauden aikana ennen työkyvyttömäksi tuloaan. Tämä koskee hakijaa, joka on ollut
* ansiotyössä
* yrittäjänä
* hoitamassa omaa talouttaan
* opiskelemassa päätoimisesti
* työttömänä työnhakijana
* sapattivapaalla tai
* vuorotteluvapaalla.
Tuo näyttäisi tarkoittavan sitä, että jos olet ollut työkkärin kirjoilta poissa vähemmän kuin kolme kuukautta, niin sinulla on oikeus sairauspäivärahaan.
Se, vaikuttaako ansiosidonnaisella olo vaiko sitten työssäolo sairauspäivärahan suuruuteen, riippuu siitä, milloin työsi on päättynyt.
Jos et ole työkkärin kirjoilla tai missään muuallakaan, niin sitten omavastuuaika (9 pvää) menee sinun piikkiisi.
Kiitos valaisevasta tiedosta!