Uskon, että on olemassa jonkinlainen rinnakkaistodellisuus, johon ovat tallettuneet sekä ajatustemme muistot että myös aineen mieli ainakin muotona.
Mielestäni tästä teoriasta voidaan esittää kaksi ääriesimerkkiä, jotka yhdistävät aaveet ja humanoidit.
Tiettyyn paikkaan liittyvässä kummittelussa on kyse siitä, että tämänpuoleisen paikan(esim. vanha talo) rakenne vetää tuonpuoleisesta osan siihen liittyviä muistoja, ja tämä ilmenee aiemmin talossa olleiden ajatusten läsnäolona, varsinkin jos ajatukset liittyvät paikkaan voimakkaasti.
Tästä olisi seurauksena perinteinen kummittelu, jossa siis merkittävintä olisi tuonpuoleisessa olevien ajatusten ilmeneminen tässä maailmassa.
Humanoidikontaktien yhteydessä raportoidaan usein ns. oz-efekti, jossa kokija tuntuu siirtyvän rinnakkaistodellisuuteen, joka koostuu tavallisen maailman varjokuvasta ja humanoidien läsnäolosta, muttei muiden ihmisten kuin tapauksen kokijoiden läsnäolosta.
Esimerkiksi UFO:n seuratessa autoa kuski ei kohtaa mitään vastaantulevaa liikennettä, koska hän on ilmeisesti osittain rinnakkaistodellisuudessa, jossa kyllä voi olla varjokuva aineellisesta maailmastamme, muttei muita ihmisiä ajatuksineen.
Ilmeisesti humanoidit ovat niin vahvoja henkiolentoja, että ne läsnäolollaan vetävät tutkittavan aineen ja ajatukset rinnakkaistodellisuuteen, kun taas aaveet niin heikkoja, että ne ovat pikemminkin tulleet vedetyiksi tämänpuoleiseen.
Epäilen, että humanoideilla saattaa olla meidänkaltaisemme ruumis jossain, mutta näkemämme hahmot ovat henkiruumiita, jotka ovat taivaltaneet tähtienvälisen matkan nopeasti astraalitasojen kautta.
Kommentoikaa tätä ja pistäkää kirja- tai linkkivinkkiä, jos jostain löytyy samansuuntaista ajattelua!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei ole olemassa mitään kummituksia. Ja yhtäkään ulkoavaruuden oliota ei tällä planeetalla ole koskaan käynyt! Kummastakaan ei 100 %:n varmuudella ole ainuttakaan luotettavaa todistusta olemassa.
JOOPAJOO!
Kukin saa epäillä mitä tahtoo.
Niinkuin Tellu kerran osuvasti sanoi, että puheet kaskeloteista ovat henkisesti heilahtaneiden touhuja.
Kaikki niistä esitetyt todistukset ovat petosta.
=)
Ihan hyvä teoria=)
Huomaa että osaat ainakin ajatella hyvin moniulotteisesti.
Näen television sisällä, siellä lasin takana ihmisiä jotka puhuvat! Samaa väittää paras ystäväni.
On todistettavissa ja toistettavissa oleva ilmiö, että näin on! Millä ilveellä ne tyypit vain saisi sieltä ulos? Kaikki Arvit ja Eevat ja Joonas Hytöset?
Joku väittää myös että ihmisillä on aivot! Jopa elävillä. Kuinka moni on ne todistettavasti itse nähnyt? Siis omat aivonsa? Paskapuhetta sanon mä: meitä huijataan taas!
Tuo aivo-juttu oli hyvä!