Olen 14-vuotias muija ja kysyisin onko muilla ollut samanlaisia tuntemuksia kuin minulla. Olen aina haaveillut romanttisesta rakkaudesta mutta nyt olen huomannut ettei se kiinnostakaan minua niin paljon kuin..."arvaatte varmaan mikä". Onko yleistä että nainen tuntee tuota, miten sen nyt sanoisi, kiimaa. Sana tuntuu hävyttömältä sanoa mutta sitähän se on. Uskon että kaikki naiset arvaavat mistä puhun. Olenko ainoa?
Olenkohan ainoa?
Unikkiko?
5319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
...niinhän kaikki alkaa miettiä enempi sitä kiimapuolta, viimeistään siinä vaiheessa kun tajuavat/ huomaavat, ettei sitä romanttista rakkautta ole olemassakaan.
Minä olen hyvä esimerkki. 12-vuotiaasta lähtien haaveilin ihanasta kestävästä rakkaudesta aina tuonne 18-vuotiaaksi asti. No ketään en rinnalleni saanut koko tuona aikana. Muutama ihailija oli kyllä käynnyt tiedustelemassa voisinko ruveta suhteeseen, mutta hekin olivat olleet pääsääntöisesti sekä liian nuoria (minua vuoden- pari nuorempia) että minua lyhyempiä. No täysi-ikäiseksi tultuani aloin jo uskoa ettei minulle löydy ketään. Sattumoisin sitten kerrankin edes oman ikäiseni ilmoittautui ehdolle, vaikkei toista kriteeriä täyttänyt laisinkaan... mutta ei tullut mitään kun tutustuttiin. aikaa kului ja uusia ehdokkaita ilmaantui kyllä muutama, mutta he eivät olleet lainkaan tyyliäni enkä tuntenut heihin mitään. Silloin aloin kaivata tuota johon menin tutustumaan. No melkein aloin uskoa romanttiseen rakkauteen taas kun ilmoitti myöhemmin kuin taikaiskusta jonkinmoista mielenkiintoa... uskoin syvästi paluuseen kun minulla ei ollut mitään muutakaan mihin uskoa perhesuhteidenkin ollessa tuohon aikaan hyvin kuralla ja työstressin painaessa... Mutta sitten, mitään ei enää kuulunutkaan.
Tämän kaiken jälkeen, olen totaalisesti sitä mieltä että rakkautta on vain romantikkojen mielikuvituksessa ja elokuvissa. Sitä kun en ole koskaan saanut kokea enkä ole saanut minkäänlaista suhdetta elää, vaikka toki kovasti kiinnostaisikin. Olen siis nyt reilusti parikymppinen... eikä niitä natsaavia ilmaannu, muttei löydy myöskään hakemalla. siispä elä mieluummin vaikka himon myötä, kuin rakkauden... rakkauteen uskominen vaan sattuu. Jos taas ottaa miehet himon kannalta, ei voi pettyä.
rakkauteen.. Tietty jos pettymyksiä tulee, niin se hajottaa, mutta niistä voi myös vahvistua. Itse olen syvästi rakastunut (eikä ole kyllä enää alkuhuumaa), mutta olen joutunut myös monet kerrat pettymään. Vasta kun oikeasti lopetin rakkauden etsimisen, niin silloin minun kohdalleni kolahti... Se on ikävää jos et usko rakkauteen, mutta et voi tulla väittämään, ettei sitä ole olemassa! Rakkautta on, kun vaan osaa oikeassa paikassa katsoa...
on miulla ollut jo 13... Eikä tosiaan tullut yhtään seukattua. Nuo 13 siis olleet minusta kiinnostuneiden määrä... tähän ikään mennessä se on hyvin vähän, mutta moni heistä on saanut tehtyä myös muhun vaikutuksen loppujen lopuksi, vaan sitten ovatkin pettäneet luottamuksen. Sen jälkeen on niin pirun vaikea uskoa enää. On jotenkin orpo olo tälläisessa tilanteessa... Näkee kuinka kaikki ystävät ympärillä pariutuvat ja löytävät hyvin nopeasti uuden... Minulle kun tuottaa vaikeuksia saada sitä ensimmäistäkään itselleni. Tavallaan samaan aikaan sekä katkera että sangen pettynyt olo. Alusa elinkin niin, etten varta vasten etsinyt ketään. No sillon noita pettymyksiä tuli myös, kuten tuli silloinkin kun aloin lopulta etsimään...
Kun mä tulin sukukypsäs en mä muut tehny kään ku kiimasena muit katselin mut loppujen lopuksi tämä "kiimaisuus" vaihtui muiden ihmisten arvostamiseksi yksilöinä. Vaikka en sitä tosi rakkautta olekkaan löytänyt olen silti vielä hyvillä mielin etsimässä.
Kyllä se oikea aina jossakin välissä löytyy.
mulla vähän sama. Tuo 13-14 on pahaa aikaa, on "kiimainen" ja useimmilla on sukukypsyyskin (menkat) alkaneet noihin aikoihin. En tiedä vaikuttaako se asiaan. Tavallaan himoaa samaan aikaan pornokuningasta ja unelmaprinssiä. Ja näkee niitä fantasioitaan lähes jokaisessa kännisessäkin nuorukaisessa. Eli kulkee vaaleanpunaset aurinkolasit päässä..jotka näyttävät maailman romanttis-kiimaisen puolen.
Voin vakuuttaa, että ei kannata fantasioida seksistä ihmeitä. Mieluummin ihastuksesta. Koska se on kuitenkin vain toimenpide, joka varsinkaan alkukerroilla ei tunnu kovin ihmeelliseltä. Itse petyin karvaasti, kun kaikki ei mennytkään niin kuin elokuvissa..
Kannattaa odottaa! Eikä rynnätä ekan "rakkauden" kanssa sänkyyn. Pitää tunnistaa mikä on kiimaa ja mikä totta.
Eikä se seksi aina suju. Joskus menee ihanasti, ja seuraavalla kerralla kun toivoo samaa, ellei parempaa, mikään ei onnistukaan..
Jos haaveilee vain seksistä, se jää aika suppeaksi. Mistäs silloin haaveilee kun halut on loppu?
Ja minulla ainakin ne halut juuri herääkin silloin, kun poika osoittaa välittävänsä, himoavansa ja tykkäävänsä. Ei pelkkä himo riitä, muutenhan joku äijä joka ei ole saanut moneen vuoteen, olisi kaikkein sexyin.
Ei kannata hankkia huonoja kokemuksia seksistä, vaan edetä hitaasti, varmasti ja kauniisti. Myöhemmin ehtii pornata kunnolla.