---
Muistan kuinka kerran, vuosia sitten
istuin kanssasi tässä, katselimme silloin veden
liikkuvaa pintaa, nojauduimme
hellästi, ja nuo puut yllämme huojuttivat
oksiaan.
Lokit kirkuivat,
joen toisella puolella
kumisi tehdas.
No niin, tässä minä nytkin, istun.
Syksy on giljotiini
ja paperille ryöppyävät ajatukset
maahan leikattuja lehtiä.
Syksy on giljotiini,
paperille ryöppyävät ajatukset
maahan leikattuja lehtiä
joiden pinnoissa muistikuvat pyörteilevät,
juonteet niin kuin viivasto
kämmenessä joka kerran niin
ahnaasti joi ihosi tihkuvaa
lämpöä.
Istun, ja kirjoitan runoa, muotoilen.
Syksy on giljotiini,
paperille ryöppyävät ajatukset
maahan leikattuja lehtiä
joiden pinnoissa muistikuvat
pyörteilevät.
Keskikesän auringon valo leikkii veden kalvolla.
Lehtien juonteet
niin kuin viivasto kämmenessä
joka kerran niin ahnaasti joi ihosi tihkuvaa lämpöä?
Lehtien juonteet niin kuin viivasto yksinäisessä kämmenessä
joka kerran niin ahnaasti joi ihosi tihkuvaa lämpöä
sulautuen, kasvaen kiinni sinuun?
Lehtien juonteet niin kuin viivasto
yksinäisessä kämmenessä
jonka kautta silloin kerran join ihosi tihkuvaa
lämpöä, huultesi värähtelevää kosteutta, sulautuen
ja kasvaen kiinni sinuun, kuuluen sinuun kuin
olisimme yhtä ja samaa.
Yhtä ja samaa!
Katselen pudonneita, maahan jäätyneitä lehtiä.
Niiden värit ovat jo hiipuneet.
Sormia paleltaa kirjoittaessa.
Laitan muistikirjan taskuun, tuijottelen
liikahtelevaa vettä.
Lokkeja ei ole tänään mutta tehdas kumisee,
tulee ilta.
Katulamput syttyvät.
Ajattelen, olisinpa edes kerran
saanut istua sinun kanssasi tässä,
nyt olisi jotain
mitä muistella ja
kaivata.
Hymyilen, katselen tyhjiä käsiä, naurahdan!
Työnnän ne taskuun
ja lähden kävelemään hitaasti
asuntoa kohti.
Syksy on giljotiini,
paperille ryöppyävät ajatukset
maahan leikattuja lehtiä.
Niiden pinnoissa muistikuvat pyörteilevät,
juonteet niin kuin viivasto kämmenessä joka kerran
vaivihkaa
hyväili kasvojasi keskikesäisen aamun
viistossa valossa.
Sellaista runoa minä nyt kirjoitan,
katulampun valo leikkii veden kalvolla, sanon:
Nuku hyvin, rakkaani - haikea haavekuva, ajatelma.
Ja puut liikuttelevat kait oksiaan?
Muistan kuinka kerran, vuosia sitten
istuin kanssasi tässä, katselimme silloin veden
liikkuvaa pintaa, nojauduimme
hellästi, ja nuo puut yllämme huojuttivat
oksiaan.
Lokit kirkuivat,
joen toisella puolella
kumisi tehdas.
No niin, tässä minä nytkin, istun.
Syksy on giljotiini
ja paperille ryöppyävät ajatukset
maahan leikattuja lehtiä.
Syksy on giljotiini,
paperille ryöppyävät ajatukset
maahan leikattuja lehtiä
joiden pinnoissa muistikuvat pyörteilevät,
juonteet niin kuin viivasto
kämmenessä joka kerran niin
ahnaasti joi ihosi tihkuvaa
lämpöä.
Istun, ja kirjoitan runoa, muotoilen.
Syksy on giljotiini,
paperille ryöppyävät ajatukset
maahan leikattuja lehtiä
joiden pinnoissa muistikuvat
pyörteilevät.
Keskikesän auringon valo leikkii veden kalvolla.
Lehtien juonteet
niin kuin viivasto kämmenessä
joka kerran niin ahnaasti joi ihosi tihkuvaa lämpöä?
Lehtien juonteet niin kuin viivasto yksinäisessä kämmenessä
joka kerran niin ahnaasti joi ihosi tihkuvaa lämpöä
sulautuen, kasvaen kiinni sinuun?
Lehtien juonteet niin kuin viivasto
yksinäisessä kämmenessä
jonka kautta silloin kerran join ihosi tihkuvaa
lämpöä, huultesi värähtelevää kosteutta, sulautuen
ja kasvaen kiinni sinuun, kuuluen sinuun kuin
olisimme yhtä ja samaa.
Yhtä ja samaa!
Katselen pudonneita, maahan jäätyneitä lehtiä.
Niiden värit ovat jo hiipuneet.
Sormia paleltaa kirjoittaessa.
Laitan muistikirjan taskuun, tuijottelen
liikahtelevaa vettä.
Lokkeja ei ole tänään mutta tehdas kumisee,
tulee ilta.
Katulamput syttyvät.
Ajattelen, olisinpa edes kerran
saanut istua sinun kanssasi tässä,
nyt olisi jotain
mitä muistella ja
kaivata.
Hymyilen, katselen tyhjiä käsiä, naurahdan!
Työnnän ne taskuun
ja lähden kävelemään hitaasti
asuntoa kohti.
Syksy on giljotiini,
paperille ryöppyävät ajatukset
maahan leikattuja lehtiä.
Niiden pinnoissa muistikuvat pyörteilevät,
juonteet niin kuin viivasto kämmenessä joka kerran
vaivihkaa
hyväili kasvojasi keskikesäisen aamun
viistossa valossa.
Sellaista runoa minä nyt kirjoitan,
katulampun valo leikkii veden kalvolla, sanon:
Nuku hyvin, rakkaani - haikea haavekuva, ajatelma.
Ja puut liikuttelevat kait oksiaan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mollivoittoista kirjoitusta.
Valonpilkahduksen myötä.
Syksy on synkää aikaa.
Mielen liikeitä.
Erilaisuuden taikaa.
Hyvää aamuyötä.
Kiitos.
ja Good Night :)