Huom.

hymyn kasvoille, olisin vähän nauranu mutta kun pistää vielä rintaan sellainen toimenpide, tyydyin hymyilemään hitaanpuoleisesti ja hain keittiöstä kupin teetä, kyllä. Tämä on Keisarin Morsianta kun Lapsang Souchong pääsi jo loppumaan. Mitäs mitäs sinä nyt noin, melkein tuntuu kuin sekoittaisit fiktiota ja faktaa, tsot tsot, eihän tässä kohta tiedä kuinka asennoitua, menee Hys ja Mys päälletysten ja sekaisin.

Katselen joen liikahtelevaa vettä
tiedät kyllä mistä puhun
istuimmehan täällä niin monet kerrat ennen
enkä ole ollut se mies johon rakastuit
enää moniin vuosiin

Hypistelen sormiani marraskuisessa aamussa
minun piti viedä vain roskapussi
mutta tulin hengittämään raikasta ilmaa
katselen veden yli ja änkytän sanoja
jotka tahtoisin sinulle puhua
silmiisi katsoen
kertoen että rakastan ja olen niin pahoillani
jotenkin niin äärettömän pahoillani

Tai, jos yrittäisi tällä kertaa selkeää proosaa?
Katselen joen liikahtelevaa vettä, tiedät kyllä mistä puhun, istuimmehan täällä niin monet kerrat ennen enkä ole ollut se mies johon rakastuit, enää moniin vuosiin. Hypistelen sormiani marraskuisessa aamussa, minun piti viedä vain roskapussi, mutta tulin hengittämään raikasta ilmaa, katselen veden yli ja änkytän sanoja jotka tahtoisin sinulle puhua, silmiisi katsoen. Rakastan sinua ja olen pahoillani, jotenkin vain niin äärettömän pahoillani. Kun kohta nousen tästä ja lähden laahustamaan kotia kohti en taidakaan ostaa sitä tavanomaista mäyräkoiraa vaan ruusukimpun ja teatteriliput kahdelle. Sitten katson silmiisi. Aivan varmasti katson silmiisi, ja aikamiespoikamme lähdettyä töihin otan kätesi käteeni talutan sinut makuuhuoneen puolelle ja olemme taas kuin silloin, joen rannalla. Näiden puiden takana se taisi olla. Voi onpa siitä aikaa. Taitaa olla pitkälti yli kolmekymmentä vuotta. Huokaus. Sora rahisee kenkien alla, niin että siis ne teatteriliput, katson kelloa. Lähikauppa on jo avannut ovensa. Tiedän saavani kassaneidiltä kauniin hymyn ja se lämmittää sydäntäni. Hän tietää etten ole mikään alkoholisti, juonpahan vain kestääkseni avioliiton ja arjen monet paineet.

Missä se mies taas viipyy. Katson kelloa keittiön seinällä ja siirtelen leivänmuruja pöydällä, poika olohuoneen puolella juo aamuteetään. Kello raksuttaa niin kuin aina. Sekunti sekunnilta käsistämme haihtuvaa aikaa. Miksi taas niin rumasti puhuin sinulle? Ajatukset rientävät vuosien taa kuinka onnellisia olimme työntäessämme lastenvaunuja rantatiellä, joen takana kumisi tehdas.

Mutta sitten sait lopputilin, ja kohta vietit enemmän aikaa baarissa kuin kotona. Nykyään olet harvoin varsinaisesti humalassa. Tissuttelet vain pikkuhiljaa päivän mittaan, istut itseesi käpertyneenä. Haluaisin jotenkin särkeä kuoresi, ja murtautua läpi. Tiedän kyllä että keinoni ovat olleet väärät ja isku iskulta panssarisi vahvistuu. Putoan kauas vuosien taakse, muistelen jäntevien käsivarsiesi turvallista otetta ympärilläni sopottaessasi korvaani hassuja sanoja. Huokaus. Voi kunpa toisitkin tullessasi nyt ruusukimpun ja ehkä, ehkä vaikka, teatteriliput meille kahdelle.

Kaupunginteatterissahan menee se piukat paikat, se voisi olla aika hauska...

Päivällä kävisin vaivihkaa ostamassa itselleni uuden alusasun, punaiset sukkanauhat, yöllä kun tulisimme kotiin et varmasti näkisi tätä roikkuvaa vatsaani ja veltostuneita rintoja. Ainoastaan suloisen naisen joka vielä kaikkien vuosienkin jälkeen jaksaa urheasti rakastaa miestään. Älytöntä. Kerrassaan älytöntä. Tiedänhän minä ettei sinulle tulisi edes mieleen sellainen, teatteriliput muka hah.

Kaikkea sitä tuleekin mieleen.
Kello raksuttaa!

Varmasti seisot lähikaupan oven takana, katsot kärsimättömästi kelloa että pääsisit iskemään silmää kassaneidin kanssa. Kyllä minä olen ne hymyilyt huomannut.

En tiedä mikä on tämä kaihertava tunne syvällä sisässäni.
Mitäpä siitä. Jos kaksikymmentä vuotta nuorempi naisihminen haluaa flirttailla työttömän luuserin kanssa - siitä vain, ja iskekää silmää ihan vapaasti. Sormeni rummuttavat pöytää huomaan että hengitykseni on kiivaampi kuin hetki sitten, kas. Päätin kyllä puhua sinulle kauniisti mutta omapa on vikasi, flirttaile siellä nyt tarpeeksesi ja vaihda maireita hymyjä. Minä sinut kohta maan pinnalle pudotan.

Juon aamuteetä olohuoneessa, paketissa oli enää tämä yksi pussi. Ette ole aina olleet sellaisia vanhempia kuin olisin halunnut. Muistan vieläkin koulun joulujuhlan kaksikymmentäseitsemän vuotta sitten. Ensimmäistä kertaa isä oli tullut joulujuhlaan, ja olin niin tohkeissani, että vaikka olin esittänyt saman roolin jo kahtena jouluna, unohdin vuorosanat. "Kuningas Herodes olen minä" sanoi naapurin Antero totisin kasvoin. Ööö? Ja isä huusi - silloin vasta huomasin että oli taaskin humalassa - kovalla äänellä takarivistä: "Jaa, minä tykkään, ettet sinä ole mikään kuningas, vaan yksi styranki." Kuitenkin olette juuri ne vanhemmat joita rakastan, minun äitini ja isäni. Minun täytyy elää omaa elämääni. Kunpa ymmärtäisitte sen. Teidänkin täytyy, sitä ihan omaa elämää, ottakaa vastuu itsestänne. Voi kuinka haluaisin tulla ja asettaa käteni olkapäillenne, sanoa: teillä on vain tämä yksi elämä, rakastakaa nyt toisianne. Puhukaa toisillenne. Laittakaa syrjään kaikki lapsellisuus, vuosien kasvattamaa muuria uhmaten päättäkää rakastaa. Niin se on. Juuri se on oman elämän elämistä ja vastuullisuutta. Missä isä taaskin viipyy? Ehkä odottaa nurkan takana jossain ja kun olen lähtenyt hipsii mäyräkoiransa kanssa sisälle. Voi teitä.

Jaa että minä, tällainen hiljainen ja vähän jälkeenjäänyt aikamiespoika? Luuletteko että olen piilohomo tai jotain? Ei suinkaan, tiedättekö lähikaupan kassaneidin? Tietäisittepä vain, hänellä on takanaan kaksi onnetonta avioliittoa ja nyt hän elää avosuhteessa, paljastus: minä olen hänen salarakkaansa. Kyllä vain, yllätyittekö?

Vedän takin päälle, kengät jalkaan. Heippa mutsi, mä meen nyt.

Taskussani kaksi teatterilippua.
Katsokaas, kun Irmelin mies lähtee tänään työmatkalle ja me menemme teatteriin. Arvasitte oikein. Piukat paikat!

Rannalla liikahtelee vesi, joen yli kumisee tehdas.

äitiparta kirjoitti:

hymyn kasvoille, olisin vähän nauranu mutta kun pistää vielä rintaan sellainen toimenpide, tyydyin hymyilemään hitaanpuoleisesti ja hain keittiöstä kupin teetä, kyllä. Tämä on Keisarin Morsianta kun Lapsang Souchong pääsi jo loppumaan. Mitäs mitäs sinä nyt noin, melkein tuntuu kuin sekoittaisit fiktiota ja faktaa, tsot tsot, eihän tässä kohta tiedä kuinka asennoitua, menee Hys ja Mys päälletysten ja sekaisin.

Katselen joen liikahtelevaa vettä
tiedät kyllä mistä puhun
istuimmehan täällä niin monet kerrat ennen
enkä ole ollut se mies johon rakastuit
enää moniin vuosiin

Hypistelen sormiani marraskuisessa aamussa
minun piti viedä vain roskapussi
mutta tulin hengittämään raikasta ilmaa
katselen veden yli ja änkytän sanoja
jotka tahtoisin sinulle puhua
silmiisi katsoen
kertoen että rakastan ja olen niin pahoillani
jotenkin niin äärettömän pahoillani

Tai, jos yrittäisi tällä kertaa selkeää proosaa?
Katselen joen liikahtelevaa vettä, tiedät kyllä mistä puhun, istuimmehan täällä niin monet kerrat ennen enkä ole ollut se mies johon rakastuit, enää moniin vuosiin. Hypistelen sormiani marraskuisessa aamussa, minun piti viedä vain roskapussi, mutta tulin hengittämään raikasta ilmaa, katselen veden yli ja änkytän sanoja jotka tahtoisin sinulle puhua, silmiisi katsoen. Rakastan sinua ja olen pahoillani, jotenkin vain niin äärettömän pahoillani. Kun kohta nousen tästä ja lähden laahustamaan kotia kohti en taidakaan ostaa sitä tavanomaista mäyräkoiraa vaan ruusukimpun ja teatteriliput kahdelle. Sitten katson silmiisi. Aivan varmasti katson silmiisi, ja aikamiespoikamme lähdettyä töihin otan kätesi käteeni talutan sinut makuuhuoneen puolelle ja olemme taas kuin silloin, joen rannalla. Näiden puiden takana se taisi olla. Voi onpa siitä aikaa. Taitaa olla pitkälti yli kolmekymmentä vuotta. Huokaus. Sora rahisee kenkien alla, niin että siis ne teatteriliput, katson kelloa. Lähikauppa on jo avannut ovensa. Tiedän saavani kassaneidiltä kauniin hymyn ja se lämmittää sydäntäni. Hän tietää etten ole mikään alkoholisti, juonpahan vain kestääkseni avioliiton ja arjen monet paineet.

Missä se mies taas viipyy. Katson kelloa keittiön seinällä ja siirtelen leivänmuruja pöydällä, poika olohuoneen puolella juo aamuteetään. Kello raksuttaa niin kuin aina. Sekunti sekunnilta käsistämme haihtuvaa aikaa. Miksi taas niin rumasti puhuin sinulle? Ajatukset rientävät vuosien taa kuinka onnellisia olimme työntäessämme lastenvaunuja rantatiellä, joen takana kumisi tehdas.

Mutta sitten sait lopputilin, ja kohta vietit enemmän aikaa baarissa kuin kotona. Nykyään olet harvoin varsinaisesti humalassa. Tissuttelet vain pikkuhiljaa päivän mittaan, istut itseesi käpertyneenä. Haluaisin jotenkin särkeä kuoresi, ja murtautua läpi. Tiedän kyllä että keinoni ovat olleet väärät ja isku iskulta panssarisi vahvistuu. Putoan kauas vuosien taakse, muistelen jäntevien käsivarsiesi turvallista otetta ympärilläni sopottaessasi korvaani hassuja sanoja. Huokaus. Voi kunpa toisitkin tullessasi nyt ruusukimpun ja ehkä, ehkä vaikka, teatteriliput meille kahdelle.

Kaupunginteatterissahan menee se piukat paikat, se voisi olla aika hauska...

Päivällä kävisin vaivihkaa ostamassa itselleni uuden alusasun, punaiset sukkanauhat, yöllä kun tulisimme kotiin et varmasti näkisi tätä roikkuvaa vatsaani ja veltostuneita rintoja. Ainoastaan suloisen naisen joka vielä kaikkien vuosienkin jälkeen jaksaa urheasti rakastaa miestään. Älytöntä. Kerrassaan älytöntä. Tiedänhän minä ettei sinulle tulisi edes mieleen sellainen, teatteriliput muka hah.

Kaikkea sitä tuleekin mieleen.
Kello raksuttaa!

Varmasti seisot lähikaupan oven takana, katsot kärsimättömästi kelloa että pääsisit iskemään silmää kassaneidin kanssa. Kyllä minä olen ne hymyilyt huomannut.

En tiedä mikä on tämä kaihertava tunne syvällä sisässäni.
Mitäpä siitä. Jos kaksikymmentä vuotta nuorempi naisihminen haluaa flirttailla työttömän luuserin kanssa - siitä vain, ja iskekää silmää ihan vapaasti. Sormeni rummuttavat pöytää huomaan että hengitykseni on kiivaampi kuin hetki sitten, kas. Päätin kyllä puhua sinulle kauniisti mutta omapa on vikasi, flirttaile siellä nyt tarpeeksesi ja vaihda maireita hymyjä. Minä sinut kohta maan pinnalle pudotan.

Juon aamuteetä olohuoneessa, paketissa oli enää tämä yksi pussi. Ette ole aina olleet sellaisia vanhempia kuin olisin halunnut. Muistan vieläkin koulun joulujuhlan kaksikymmentäseitsemän vuotta sitten. Ensimmäistä kertaa isä oli tullut joulujuhlaan, ja olin niin tohkeissani, että vaikka olin esittänyt saman roolin jo kahtena jouluna, unohdin vuorosanat. "Kuningas Herodes olen minä" sanoi naapurin Antero totisin kasvoin. Ööö? Ja isä huusi - silloin vasta huomasin että oli taaskin humalassa - kovalla äänellä takarivistä: "Jaa, minä tykkään, ettet sinä ole mikään kuningas, vaan yksi styranki." Kuitenkin olette juuri ne vanhemmat joita rakastan, minun äitini ja isäni. Minun täytyy elää omaa elämääni. Kunpa ymmärtäisitte sen. Teidänkin täytyy, sitä ihan omaa elämää, ottakaa vastuu itsestänne. Voi kuinka haluaisin tulla ja asettaa käteni olkapäillenne, sanoa: teillä on vain tämä yksi elämä, rakastakaa nyt toisianne. Puhukaa toisillenne. Laittakaa syrjään kaikki lapsellisuus, vuosien kasvattamaa muuria uhmaten päättäkää rakastaa. Niin se on. Juuri se on oman elämän elämistä ja vastuullisuutta. Missä isä taaskin viipyy? Ehkä odottaa nurkan takana jossain ja kun olen lähtenyt hipsii mäyräkoiransa kanssa sisälle. Voi teitä.

Jaa että minä, tällainen hiljainen ja vähän jälkeenjäänyt aikamiespoika? Luuletteko että olen piilohomo tai jotain? Ei suinkaan, tiedättekö lähikaupan kassaneidin? Tietäisittepä vain, hänellä on takanaan kaksi onnetonta avioliittoa ja nyt hän elää avosuhteessa, paljastus: minä olen hänen salarakkaansa. Kyllä vain, yllätyittekö?

Vedän takin päälle, kengät jalkaan. Heippa mutsi, mä meen nyt.

Taskussani kaksi teatterilippua.
Katsokaas, kun Irmelin mies lähtee tänään työmatkalle ja me menemme teatteriin. Arvasitte oikein. Piukat paikat!

Rannalla liikahtelee vesi, joen yli kumisee tehdas.

Miten meninkin unohtamaan teen...
Se aamuinen pussi oli todellakin viimeinen
eikä tällä ilmalla oikein kahvi maistu
tai sanotaan että selja maistuisi nyt enemmän *nauraa* - minulleko ei kahvi maistuisi, ilmasta riippumatta ;D

Hys ja Mys ovat kaksosia
eivätkä kovin tarkkoja reviiriensä rajoista
usien jopa niinkin että tahallaan sekottavat
ja siten sekoittuvat...

---
Rakkaani,

Minua pelottaa tuo hitaasti etenevä vesi
sen musta vahamainen kalvo
pintaan syntyvät pyörteet
se imee minun tahdonvoimaani itseensä
se kutsuu astumaan syliinsä
harhaiseen tyyneyteensä
unohdukseen

Se koskipaikka siellä alajuoksulla
se on jotain muuta
se on elävä, villinkaunis
katselen usein koskikaraa siellä rannalla
ja mietin
miten voi sanoa pikkulinnusta
hilpeä veitikka ?

...Olen tullut tänne jo vuosia
aina yksin
siis tarkoitan - ennen Sinua
tuntuu hyvältä pitää kädestäsi
ja näyttää lempikiveni paikka
liittää muistoni muistoihisi...

Mysteriet kirjoitti:

Miten meninkin unohtamaan teen...
Se aamuinen pussi oli todellakin viimeinen
eikä tällä ilmalla oikein kahvi maistu
tai sanotaan että selja maistuisi nyt enemmän *nauraa* - minulleko ei kahvi maistuisi, ilmasta riippumatta ;D

Hys ja Mys ovat kaksosia
eivätkä kovin tarkkoja reviiriensä rajoista
usien jopa niinkin että tahallaan sekottavat
ja siten sekoittuvat...

---
Rakkaani,

Minua pelottaa tuo hitaasti etenevä vesi
sen musta vahamainen kalvo
pintaan syntyvät pyörteet
se imee minun tahdonvoimaani itseensä
se kutsuu astumaan syliinsä
harhaiseen tyyneyteensä
unohdukseen

Se koskipaikka siellä alajuoksulla
se on jotain muuta
se on elävä, villinkaunis
katselen usein koskikaraa siellä rannalla
ja mietin
miten voi sanoa pikkulinnusta
hilpeä veitikka ?

...Olen tullut tänne jo vuosia
aina yksin
siis tarkoitan - ennen Sinua
tuntuu hyvältä pitää kädestäsi
ja näyttää lempikiveni paikka
liittää muistoni muistoihisi...

etten vastaisi tähän, voinpa näet näyttää liiankin innokkaalta, vaan toisaalta jos nyt jo vaikenen saatan vaikuttaa mmm, ehkä aivan epäkohteliaalta? Äh uh, kuinka siis teen!

Mielelläni vastaisin jokaiselle, mutta kun se nyt vaan ei sovi tyyliini. Eikä vastaamattomuus tarkoita että jaottelisin, mutta kun - kun - äh ja uh - aina vaan ei tuu vastattua, no niin.

Juolahti sitten mieleen riimitys, enkä tiedä onko aiheena Hys vai Mys. Nooo, onneksi eivät ole niin tarkkoja reviiriensä rajoista. :)

Joten jatkanpa sananvaihtoa vielä. Ciao.


- -


Sinä kirjoitat kuulemma lauluja
ja kitarassasi hohtaa kuu
Kynttilänvalossa istua tahdot
ja hetkeksi unohtaa muun

Silloin sun sormesi tapailevat
otelautaa ja hyräilet hiljaa
Kun lomasta verhojen suodattuu
kuunsilta kitaran kaulaan

Ovat hiuksesi pehmeää samettia
ja unessa kirkkaimmat laivat
Valkein purjein maailmojen halki
taas rakkainta kuljettavat

Yö tulee ei vieläkään saavu hän
vain soittosi meriä halkoo
Ja keskellä kaiken sen ymmärrät
on syliisi taipunut ehtoo

Jos laulat niin laula myöskin se
mitä laulais et kuuleville
Kun laulat yksin ja itselle vaan
voit huutaa sun kipusi teille

On tässä yö ja avaruus on
ja lempeän sävelen sointi
Se laulu soi maailmassa loputon
vielä kun hiipuu huutosi ääni

Ja hiljaa istut vain kuunnellen
kuin kitaraa polvien päällä
Se valoa heijastaa hymyillen
on rakkaasi sittenkin täällä

Silitän mykkiä lintujasi ja toivotan kaikille niille oikein hyvää perjantaita, hyvää perjantaipäivää E.ven linnut, ja E.velle vieno ystävällinen halaus.

Joskus linnut sisällämme
eivät edes vaikeroi
katsovat vain mykin silmin ristikon läpi
ohikulkijoiden virtaa

Jospa silloin muistaisimme
ettei arvomme ole kiinni siitä
pysähtyykö joku vierelle

Näkeekö äärettömän kaipauksen
ja sanoo edes yhden rohkaisevan sanan

Joka tapauksessa
kuljemme avoimen taivaan alla
ja pilvien takana aurinko on äärettömän kirkas
jokaisella askeleella maa jalkojen alla
vavahtaa ystävällisesti
rohkaisee ja kannustaa pitkällä tiellä

Ei se mistä olemme tulossa
tai mihin oikein olemme menossa
tänään

Ne ovat vain pisteitä kartalla
a:sta b:hen

Mutta matka itsessään
ja tien siunaus
kysymysten keskeltä avautuva hiljainen valo
siipien havina

Voi teitä linnut sisälläni
kaikkeus ympärilläni on turvallinen peite
ja kultainen valo pilvien takaa
soljuu kaikkeen mikä
räpistelee
sydämeni häkissä

Äkkiä näen ympärilläni ihmisiä

En ainoastaan ohikulkijoiden virtaa

Ja aivan vastaansanomattomasti
minun on pakko hymyillä juuri hänelle
vaatimatta itselleni vastahymyä tai edes
ystävällistä katsetta

Enkä osaa pukea sitä sanoiksi
se vain on niin ihmeellistä

Linnut sisälläni ovat puhjenneet laulamaan

mun piti tuonne runoosi "pyhä toimitus" laittaa kommentti, että tykkäsin siitä erittäin kaunis, mutta huomaan että jäikin se kommentti laittamatta, en nyt muista viime yönäkö sen luin vai missä välissä.

Tästä vastausrunostasi...

Elää rakkaudessa
ja jakaa sitä
on ainoa mitä voimme tehdä
tässä maailmassa
Kaikki muu ei ole mitään

Juuri näin minäkin ajattelen, Lio.
Mutta liian usein tässä maailmassa sekoitetaan rakastuminen ja rakastaminen. Helposti me ihmisinä voimme juosta tunteiden perässä ja etsiä toisesta ihmisestä täyttymystä omaan sisimpään, joskus jopa hinnalla millä hyvänsä ja toisten lähimmäisten tarpeita polkien kunhan vain itse saadaan tuo haluttu, ja sitten sanotaan sitä rakkaudeksi. Luulenpa, että eniten pahaa tässä maailmassa ei ole saanut aikaan viha, vaan sittenkin rakkaus - kaikenlainen "seuraa sydämesi ääntä" filosofia, missä ihmisen sydän - todellista rakkautta ja epäitsekästä uhrautumista välttäen! - onkin kuunnellut vain hajanaisen sielunsa tunneimpulsseja ja intohimoisia haluja, oikeuttaen kaikenlaisen egoismin ja elämysten palvonnan "rakkauden nimessä". Rakastumista ja rakastamista voi olla joskus vaikea erottaa toisistaan, varsinkin koska terveeseen parisuhteeseen kuuluu kumpikin, mutta sanoisin, että elämä rakkaudessa ei tarvitse parisuhdetta, se on jotain mihin jokainen voi kasvaa, ja siltä pohjalta myös parisuhteessa nähdä kumppani syvemmin kuin tarpeiden tyydyttäjänä. Ihminen on arvokas ja rakas huolimatta siitä mitä hän minulle ja inhimilliselle rakkaudelleni edustaa. Lähimmäinen joka polkee oikeuksiani ja hyljeksii ihmisarvoani on yhtä rakas kuin se jonka silmien edessä tunnen olevani ihailtu. Siinä on mielestäni jotain ydintä elämästä rakkaudessa - ja totta, kaikki muu ei ole mitään. :)

Taisi taas tulla liikaa tekstiä, mutta tämä nyt on tyylini tällainen. Kiitos koskettavasta vastausrunostasi, joka on koskettava varsinkin tuolla tavalla, lyhyesti ja selittelemättä kiteyttäen herkän sanomansa.

Minulla kun on taipumusta jaaritteluihin.

Halaus ja kaikkea hyvää sinulle, Liona. On ollut erittäin mukava tutustua sinuun näin runojen välityksellä. Sinulla on herkkä sydän... Sellaiseen sydämeen voi helposti sattua maailman tohinassa, mutta se on tunteva sydän.