Hei kaikille!
Olen miettinyt mieheni kanssa asunnon ostoa ja asuntolainan hakemista nyt kun meille on tulossa vauvakin.
Sitä kuulee joidenkin ihmisten puhuvan, että vuokran maksu on sama, kuin rahaa polttaisi ja että järkevämpää olisi ottaa asuntolaina ja ostaa ikioma asunto.
Kysynkin nyt teiltä, jos kokemusta ja tietoa löytyy, että olisiko mahdollista saada oma asunto, niin että kuukausi kustannukseksi lainaerineen ja muine asumiskustannuksineen jäisi samanverran, mitä nyt maksamamme vuokra on tästä nykyisestä n.60 m2 pien kerrostalo kaksiostamme, jonka vuokra on meille 470 euroa kuukaudessa ?
Olemme ajatelleet hankkivamme kolmion, jotta saisimme myöhemmin yhden huoneen omaksi lapsellemme ja asunnon toivottaisiin sijaitsevan Oulun seudulla.
Asunto voisi olla pintaremonttia vailla, mutta kuitenkin kohtuu hyvä kuntoinen, niin, ettei ainakaan mitään putkiremontteja tulisi painajaisena.
Osaatteko sanoa myös asuntojen arvojen pysyvyydestä, laskusta, tai noususta.
Toiveenahan kai jokaisella olisi kuitenkin, että jos asunnon ostaa ja siihen ottaa lainaa koko arvon edestä, että jos jostain syystä sen joutuisikin myymään, niin saisi omansa takaisin ja jos sitä on itse remontoinut, niin vähän extraa vielä päälle.
Lämmin kiitos jo etukäteen vastaajille!

Vastaukset 10
Vanhimmat
lainalaskureilla. Alla yksi esimerkki:
Lainan määrä 93141 euroa
Kuukausimaksu 500 euroa
Laina-aika 30 v
Maksutapa Kiinteä tasaerä
Vuosikorko 5 % (Korot yhteensä 86859 euroa)
Riskit jokainen arvioikoon itse, mutta kun ollaan historiallisen korkealla hintatasolla niin...
Hintaan helposti 20 vuoden lainalla. Kun löydät sopivan niin lainalaskuri esiin pankin sivuilta. Mitä hintoihin tulee niin varaudu siihen että kolmen vuoden sisään ne nousee tai laskee 10 %. Tämä on erkki liikasen kommentti viimeviikolta.
Pelkkä vastikekin on varmasti jo 200 euron luokkaa 60 neliön asunnossa. Joten jäljelle jäävällä 270 eurolla ei kyllä maksele edes korkoja. Näillä hinnoilla kannattaa jatkaa vuokralla asumista, kunnes hinnat järkevöityvät.
Korot vastike = hukkaan heitettyä rahaa siinä missä vuokrakin.
liian korkea vielä, jotta ostaminen kannattaisi. Oulun seudulla tosin hinnat ovat jokseenkin järkevällä tasolla pk-seutuun nähden, mutta vuokratkin ovat vastaavasti alemmat.
Lyhennetä lainaa juurikaan. Jos et pysty enempää lyhentämään, niin älä nyt herranjumala osta näillä hinnoilla.
"Osaatteko sanoa myös asuntojen arvojen pysyvyydestä, laskusta, tai noususta."
Jaa-a, sama kun kysyisi, että osaatko kertoa, sataako vai paistaako Oulussa 21.5.2008.
että sataa, mutta myös poudan mahdollisuus on olemassa. Paska haisee todennäköisesti ellei Storan tehdas ole siihen mennessä mennyt nurin.
Nyt on kaikkein huonoin aika ostaa. Ostakaa vasta rommauksen jälkeen ja tehdyllä tilillä voitte ostaa hienon auton pihaan.
Mistä romahduksesta tässä puhutaan??
Pidetäänkö lamaa vaarana, tai siis mahdollista tulevaa ennustettua lamaa näiden asuntojen ostojen suhteen?
Ottaisitko velkaa ja laittaisit ne rahat porssiosakkeisiin?
Jos vastaus on EN, ala ota myoskaan asuntolainaa nyt.
Jos maksat kateisella niin siita vaan.