JOULUKUUSI

aito vaiko muovinen.
40894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

kumpaakaan.

Äänestä

,,,

Äänestä

kuusikauppias ollu jo yli 20v, ja monet ovat siirtyneet muovisesta aitoon kuuseen.
Tuo muovikuusihan on ongelma jäte.
Toiset taas sanoo,että tuhlausta kaataa aito kuusi,,mielestäni se ei ole.
Raivataanhan sitä taimikkoa muutenkin ja sinne ne metsään jää.
Sitten kun kuusia kasvatetaan niin sehän on melkein kuin mink´ä tahansa viljellyn kasvin talteen korjaamista.

Äänestä
  • tulee ongelmajäte... hm... kerran 30 vuodessa?

    Itselle ehdottomasti aito kuusi. Sen tuoksu on se, joka aloittaa joulutunnelman luomisen.

    Äänestä

  • olla meillä perinteikkäästi parivuosikymmentä, siitä kuin suihkun alla pölyt suikuttaa pois, niin taas toimii sen muutaman päivän. Ostohinta taisi olla silloin n. 50 mk ja vielä kelpaa.
    Aito kuusi on kertakäyttöistä tuhlausta. Kuusikauppiaat myy sellasia pikkutynkiä, muotopuolia sikakalliiseen hintaan. Ei kiitos, en huolisi.

    Äänestä

omasta, tai naapurin metsästä itse kaadettu.

Äänestä
  • esimerkiksi joulu kukkaakaan muovista hankita vaan aitohan se olla pitää ja entäs kinkku,ei sekään muovia ole.

    Äänestä

  • eihän... kirjoitti:

    esimerkiksi joulu kukkaakaan muovista hankita vaan aitohan se olla pitää ja entäs kinkku,ei sekään muovia ole.

    jatkaa elämäänsä metsässä.

    Äänestä

tänä jouluna. siitä saa oikein herkullisen jos haluaa. laitan vaikka kinkkurullan roikkumaan jos ei muuten näytä hyvältä. tankotanssia voi harjoitella joulunpyhien jälkeen ja siiten härkäviikoilla. tälläisiä minä suunnittelen. kaikkee täytyy kokeilla elämässään.

Äänestä
  • Spede joulukuusen roikkumaan mitä sattui, olipa muutama morapuukkokin siinä koristeena.

    Äänestä

  • seksioppaassa 'naulakko' tarkoittaa naisen 'sitä'

    Äänestä

Aito oikia kuusi antais sen ihanan joulun tuoksun. Muistan lapsena maalla jne.
Mutta kun perheessä allergiat jyllää, pitää tehä valintoja.
Siksipä meillä yhen kerran vaihdettu muovinen kuusi.

- Siihen laitetaan kynttilät ja lasten pienenä tekemiä koristeita niin siitä tulee meidän perheen Aito Joulukuusi. -

Äänestä
  • muovikuusen, allergia sanelee jopa mitä kynttilöitä voit jouluna poltella.

    Äänestä

  • koristelee kirjoitti:

    muovikuusen, allergia sanelee jopa mitä kynttilöitä voit jouluna poltella.

    ....nykyään kovasti muodissa.
    Meidän ystävät jo tietää,ettei moisia poltella kun me mennään vieraisille.
    Mutta jostkut sitten sanoo, ettei sitä nyt voi näin vähästä tulla mitään oireita
    Esim.yks sukulainen ostaa meille joka joulu hyasintin, vaikka olen hänelle jo vuosia sitten sanonut ettei me voida sitä pitää.
    Mutta kun hänen mielestään siinä on aito joulun tuoksu. ... ja kai sitä nyt jossain huoneessa voi pitää...Just juu

    Äänestä

  • Allergia sanelee, kerran va... kirjoitti:

    ....nykyään kovasti muodissa.
    Meidän ystävät jo tietää,ettei moisia poltella kun me mennään vieraisille.
    Mutta jostkut sitten sanoo, ettei sitä nyt voi näin vähästä tulla mitään oireita
    Esim.yks sukulainen ostaa meille joka joulu hyasintin, vaikka olen hänelle jo vuosia sitten sanonut ettei me voida sitä pitää.
    Mutta kun hänen mielestään siinä on aito joulun tuoksu. ... ja kai sitä nyt jossain huoneessa voi pitää...Just juu

    mä olen pistänyt hajusintit parvekkeelle ja useimmiten ne onnekseni jäätyy siellä. Tuoksukynttilät saa varsinaisen ällötysinhon aikaseksi, joten kartan kaikkea vierailua näiden tuoksujen kanssa hössöttävien luona. Eipähän tarvi niin paljoa aivastella.

    Äänestä

kaan.

Äänestä

Koristeina kultaa ja punaista,ps paljon enkeleitä.

Äänestä
  • sellainen koti ihminen, enkeli? :)

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    sellainen koti ihminen, enkeli? :)

    Ja niin joulu-ihmine.Emmää viit laittaa jouluhullu,ku se on nii ruma sana.Pihavalot on jo terassil ja parvekkeelollu pari viikkoo.Pupu perhana natusteli jo parit rikki.Mur.
    Kynttilöitten suurkulutta olen kans.Iltaisin tuikuttelen...eli tuikkuja on siäl ja tääl.
    Olen;"jos lapsilt kysyy,ni enkeli,ukolt,ni piru."

    Äänestä

  • enkelitrio kirjoitti:

    Ja niin joulu-ihmine.Emmää viit laittaa jouluhullu,ku se on nii ruma sana.Pihavalot on jo terassil ja parvekkeelollu pari viikkoo.Pupu perhana natusteli jo parit rikki.Mur.
    Kynttilöitten suurkulutta olen kans.Iltaisin tuikuttelen...eli tuikkuja on siäl ja tääl.
    Olen;"jos lapsilt kysyy,ni enkeli,ukolt,ni piru."

    Ai ukkosi mielestä olet mutaatio, enkelistä piruksi..niinhän siinä käy näihen kanssa..:(

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    Ai ukkosi mielestä olet mutaatio, enkelistä piruksi..niinhän siinä käy näihen kanssa..:(

    niin se menee.Ponuksii antaes olenki sit iha enkeli.

    Äänestä

rutuska, niinkuin tähänkin asti :)

Äänestä

...aito, itse kaadettu, luvalla=D

Äänestä

Kyllä se on niin jos en saa aitoa kuusta, niin silloin loppuu meillä kuusen koristelu kokonaan.
Itse olen aina metsästä hakenut, yleensä velipojan tiluksilta tai sitten naapurin maalta, jos siellä sattuu olemaan kuusikon harvennus tai päätehakkuu.

Äänestä

..kumpaakaan! Asun yksin, en tarvitse rekvisiittaa...ja nykyinen asuntoni on sen verran pieni, ettei moiset hökötykset sopisi edes.

Äänestä
  • Tervetuloo tänne liihottamaa.Emmää ainaska ole sunt ennen tavannu.Hauskaa viikonloppuu vaa !
    Kynttelikkö on ihan söpö "kuusi" pieneen asuntoon.

    Äänestä

  • hyvä nikki,miksi salainen? onko luurankoja kaapissa?

    Äänestä

  • riepuenkuli* kirjoitti:

    hyvä nikki,miksi salainen? onko luurankoja kaapissa?

    saahan sinne satuilla mitä ihanaa haluaa.

    Äänestä

  • riepuenkuli* kirjoitti:

    hyvä nikki,miksi salainen? onko luurankoja kaapissa?

    Jos munt tarkotat,ni emmää ossaa tehrä siit tän kummosempaa.Heti teen,ku opin.Oikkee kuvan kaa.

    Äänestä

  • riepuenkuli* kirjoitti:

    hyvä nikki,miksi salainen? onko luurankoja kaapissa?

    ...ei ollu rankoja kaapissa! En pidä profiileista, joissa ollaan: huumorintajuisia, kaikkien kanssa toimeentulevia, kilttejä, hauskoja, Tommy Tabermanin runosäkeillä vaikuttavia (väheksymättä T.Tabermania)...kunhan saan luoduksi omanlaisen profiilin, avaan "salaisen kansion" =D

    Äänestä

että .
Kun joku tuossa sanoi kuusikauppiaitten kuusien maksavan aivan sikamaisen paljon.
Voin 20v,kokemuksella kertoa,että kun kuuset isänniltä ostat,kuljetat joskus melko kaukaa, jopa 100 km päästäkin ja sitten kaupungissa kamalan kalliit myyntipaikat.
Siinä kun viikon pakkasessa seisoskelet ja kuusia koetat saada kaupaksi niin pitää siitä joku euro jäädäkkin.
Pitää myös ymmärtää se,että aina ostettuja kuusia jää myymättä,ei ne kaikki mene.
Myyntipaikka helposti jo 100€ päivä, on paikkoja jossa peritään vieläkin enemmän.
Jos tuo kuusikauppa niin hirveen kannattavaa on niin siitä vain kokeilemaan.
olen monen nähnyt kuinka luulevat sillä rikastuvan mutta eipä ole niin käynyt,ovat lopettaneet kuusikaupat jo heti ensimmäiseen kertaan.

Äänestä

ja terassilla odottanut vanha aito kuusi on jälleen iskussa.

Äänestä

...vuonna aito.:)

Äänestä
  • On tullut harrastettua useita vuosia muutenkin kuusien kasvattamista sähkölinjan alla ja pienimuotoista kauppaakin itsehaku periaatteella ja osa kotimyyntinä. Rikastunut en ole, kun tämä on ainut possakka vuodessa ja pienimuotoinen.

    Joulu koostuu monesta tekijästä kinkun käryistä lähtien ja osalle se muodostuu lapsien kanssa menosta kuusenhaku reissuun Mettäläisen reviireille mönkijän kyydittämänä. Taidan lopetella pikkuhiljaa harrastustani, mutta ainakin tämä joulu vielä näin.

    Äänestä

tuoksuvan kuusen, mutta aion laittaa sen parvekkeelle. Jouluksi valmistuu parvekkeen lasitus. Kuusi on siellä varmaan kaunis........

Siis aitoa kuusta ei voita mikään, totta on että muovisissakin on ihan kelvollisia, mutta ei tuoksua.......

Äänestä
  • hyvä paikka,lasitettu parveke.
    Parveke sopivan viilee niin ei kuusikaan kuivu ja varise,sieltähän se on joulun jälkeen hyvä heittää alas.

    Äänestä

  • kuuselle kirjoitti:

    hyvä paikka,lasitettu parveke.
    Parveke sopivan viilee niin ei kuusikaan kuivu ja varise,sieltähän se on joulun jälkeen hyvä heittää alas.

    pelkillä muutamilla olkikoristeilla koristeltu kuusi, voi olla muutama punainen huopasydän tms..........ihanaa........

    Äänestä

  • hurja-hilda kirjoitti:

    pelkillä muutamilla olkikoristeilla koristeltu kuusi, voi olla muutama punainen huopasydän tms..........ihanaa........

    joulu tunnelmaa ja kun vielä ulkona jokunen lumihiutale leijuisi eikä olis kova pakkanen.

    Äänestä

  • se luo... kirjoitti:

    joulu tunnelmaa ja kun vielä ulkona jokunen lumihiutale leijuisi eikä olis kova pakkanen.

    valkea joulu, lumitähtiä puiden oksilla....
    ...niin kauniita...

    Äänestä

...hain viime viikonloppuna metsästä puolimetrisen kuolleen kuusen, jossa oksat ovat harmaana jäkälästä.
Sitä ei ollut aivan helppo löytää. Tarkoitus on ripustaa se kattoon ja koristella punaisin pienin helmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kumpi..... kirjoitti:

aito vaiko muovinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu