***
Basisti käväisi Mallorcalla. Hän asui oikein hienossa hotellissa.
Palattuaan hän kertoi bändin kavereille kuulumisia. "Keskellä yötä simpsakka kerroshoitaja koputti oveen ja kysyi, palelinko minä, ja lupasi tulla viereen lämmittämään.
Vieläkin harmittaa, ettei minulla ollut silloin vilu."
Basisti ja kitaristi olivat yhdessä kalastamassa. Työt tahtoivat jäädä kokonaan
kitaristin harteille, koska basistilla oli koko ajan jano.Lopulta basisti sammui.
Kitaristi koppasi kourallisen perkaamiensa kalojen sisälmyksiä ja pisti ne basistin housuihin.
Kun basisti lopulta heräsi, hänen vatsansa oli kamalassa kunnossa ja hän kompasteli sivummalle tarpeilleen.
Tovin kuluttua hän palasi kalmankalpeana ja sanoi ääni väristen:
"Ei helkkari kun on karmea ripuli.
Tuli suoletkin ulos, mutta onneksi sain työnnettyä sormella takaisin!"
Kitaristi: on se kumma, kun aamulla aina sojottaa pystyssä.
Basisti: samanlainen se on minunkin tukkani.
Basistimme manailee suurta lapsikatrastaan ja päättää kysyä neuvoa lääkäriltä.
Lääkäri suosittelee kondomin jatkuvaa käyttöä. Vähän myöhemmin basisti
tulee taas saman lääkärin puheille.
- Ei se kondomijuttu toiminut. Eukko on taas paksuna.
- No, oletteko käyttänyt sitä kondomia aina?
- Totta kai, aivan kuten sanoitte. kustessa ja naidessa olen kuitenkin ottanut
sen pois, ettei se likaannu.
Basisti valitteli kerran treeneissä elämältä saamiaan kolhuja:
Tyttöystävä jätti, työpaikka meni, auto romuttui ja bassostakin katkesi kieli.
Muut yrittivät lohdutella ja kyselivät, eikö basistin elämässä todellakaan
ollut mitään positiivista? Tähän basisti: No, hiv-testin tulos sentään oli positiivinen
Turkulainen basisti oli mennyt naimisiin ja häämatka oli meneillään Tampereelle.
Lähellä Tamperetta basisti pysäytti auton tien varteen ja työnsi kätensä
nuorikon hameen alle. Vaimo sanoi: "Olemme naimisissa, voit toki mennä
pidemmällekin!"
Basisti starttasi auton ja ajoi Vaasaan saakka.
Miesblondi on siis basisti
nainen-38
0
1326
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va782011Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661239Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu251052- 1411028
- 91729
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa118722- 45697
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 59655
- 59608