Raiskatun kokemuksia

15 vuotias tyttö oma isäni raiskaa minua.En enää halua olla koskaan kotona. Isäni oli ennen alkoholisti,mutta sitten hän joutui lopettamaan juomisen koska oisi kuollut vajaassa 5 vuodessa nyt minä ja äiti olemma hänen "palvelijoitaan" hän ei tee kotona yhtään mitään.Äidillä on tosi rankkaa niin myös minulla pitäisi saada 9lk kunnialla loppuun että pääsisin muuttamaan jonnekkin kauas pois kotoa. Olen suunnitellut jo että muuta 23vuotiaan poikaystäväni luokse eri paikka kunnalle ja aloitan opiskelut sitten siellä. Monet ajattelevat varmaan nyt että nuin vanha mies on poikaystäväni. Mutta hän on ihan erinlainen mitä monet en ole koskaan tavannut ketään herttaisempaa ihmistä hän on todella hellä minulle eikä halua tehdä mitään sellaista mistä minä en pidä. Rakastan häntä todella paljon ja haluan että meillä on pitkä tulevaisuus edessä olemme monesti jutelleet että mitä haluamme tulevaisuudessa elämältä ja kumpikin haluavat melkein samoja asioita.. Toivottavasti kaikki alkaisivat mennä parhain päin..:/ En jaksa enää kauan tätä..;(

Olen huono puhumaan tai kertomaan kokemuksia, mutta jos minusta olisi apua edes vähän niin laita meiliä [email protected]

..miksi haluat näitä tietää, mutta ainakin yksi blogi käsittelee raiskauksesta selviytymistä.

http://kissaton.vuodatus.net

Minun tapauksesta on kulunut jo kohta kahdeksan vuotta. Silloinen mies-ystäväni hakkasi ja raiskasi minut kolmeen kertaan. Tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan mihinkään foorumille siitä. Parantumisprosessi on pitkä ja jatkuu edelleen. Enää tosin, asia ei pyöri mielessäni välillä pariin kolmeen kuukauteen mutta kyllä se aina tupsahtaa mieleen.

En puhu itse raiskauksesta, siis miten tapahtuma eteni kenellekkään. Asun avoliitossa mieheni kanssa kuudetta vuotta ja hänelle kerroin asiasta kun olimme seurustelleet vuoden verran. Myös perheeni tietää asiasta, mutta emme ole puhuneet siitä. Kävin terapiassa asiasta ja se auttoi jonkin verran.

Aika on mielestäni paras tapa, terapian lisäksi, saamaan haavoja umpeen. Myös ymmärtävä kumppani on toiminut ainakin minun kohdalla. Uskallan olla täysin oma itseni tilanteessa kuin tilanteessa.

Vaikeinta on ollut käsitellä mielessäni anteeksiantoa miehelle joka tuhosi minun ja perheeni elämän. Toivoin vuosia että hän kuolisi pois, tai joku raiskaisi hänet.

Pelkään miestä edelleen vaikka en ole nähnyt häntä kahdeksaan vuoteen. Pelkään että törmään häneen jossain. Näen edelleenkin unia missä tapahtuma toistuu tai hän uhkaa minua aseella.

Mutta kuitenkin, minusta on tullut hyvin vahva tapahtuman "ansiosta", ja olen saanut erilasen näkökulman tiettyihin asioihin. En ikimaailmassa antaisi kenenkään kohdella itseäni sillä tavoin kun tuo mies minua kohteli.

Raiskaaja ei pilaa pelkästään uhrin elämää, vaan siinä romahtaa monen muunkin maailma. Voin vain kuvitella miten pahalta isästäni ja äidistäni on tuntunut asia, että minulle kävi mitä kävi.

Olin parikymppinen nuori nainen silloin, ja kun raiskaus oli ohi, ensimmäinen ajatus oli, toivoin että olisin ollut äitini sylissä kuin pieni lapsi ja äiti olisi "puhaltanut kipeään haavaan", ja haava olisi parantunut.

En kertaakaan miettinyt että olisin itse aiheuttanut tuon tilanteen. Sellaista syytä ei ole olemassakaan joka oikeuttaa raiskaukseen. Asiasta kannttaa aina puhua jollekkin. Terapeutti oli minulle paras vaihtoehto.

Nyt elän siis tasapainoisessa ja arvoisessa suhteessa mieheni kanssa ja olemme kihloissa. Käyn töissä ja opiskelen samaan aikaan. Olen iloinen ja onnellinen. En ole katkera elämälle tapahtuneesta, sillä kaikki tapahtuneet asiat ovat muovanneet minusta minut. Ymmärrän tuskan mitä jotkut naiset joutuvat kokemaan ja toivon kaikille kovasti voimia ja valoa synkkiin hetkiin.

Henna

Minut raiskasi kaverini samaan yöpaikkaan kuljettama ulkomaalainen mies. En osannut pelätä, olihan kaverini hänen kanssaan. Tapahtuman jälkeen olin shokissa, olen muuttunut. Saatan olla poissa oleva ja keskittymiskyky huonontunut. Saatan itkeskellä ilman mitään syytä. Haalin paljon töitä ja vapaapäiviä kammoan, niille on pakko keksiä tekemistä ettei asia käy mielessä. Eilen lääkärissä vasta tajusin etten ole siitä yli päässyt, olen vain yrittänyt sulkea asian mielestäni.
Ystävätkin ihmetteli miten niin nopeasti pääsin tapahtumasta yli, mutta en olekkaan päässyt. Se tulee aina mieleen kun jotain pahaa sattuu jne. Oletteko käyneet terapiassa? Ja auttaako se? Lääkäri antoi minulle psykologin numeron, mutten tiedä onko siitä apua. Itkemättä asiasta en pysty puhumaan ja vaikka kaikesta muusta puhun ystäville tämä asia saa mut vaikenemaan.

Miksi kyselet täällä tuollaisia? Mielestäni tällä palstalla ei kannata kertoa kokemuksiaan raiskatuksi tulemisesta, koska avun ja myötätunnon sijaan saat toimia fantasian lähteenä sairaille runkkareille. Mielestäni viestisi on aika epäilyttävä, kun et kerta ITSE kerro ensin omasta kokemuksestasi, ja valitsit sanan "antoisaa" kuvaamaan raiskauskokemuksista lukemista...