Ihan ensimmäisenä varoitan, että teksti sisältää rumia sanoja, on nyt niin pinna kärähtänyt muihin koirakoihin, anteeksi siis etukäteen kielenkäyttöni.
Omistan siis 2 vuotiaan keskikokoisenkoiran jonka kanssa lenkkeily on alkanut nyt sujua melko hyvin pitkällisten treenien jälkeen. Koira pelkää toisia koiria ja haukkuu usein toisille ohitustilanteissa. Nyt koirani kävelee melko kiltisi ja hiljaa muiden ohi, mutta pysyttelee tiukasti kiinni minun jalassani ja takanani niin, että minä olen aina toisen koiran ja oman koirani välissä. Nyt kuitenkin ihanainen pikkuinen fifi omistajineen romutti jälleen kerran kaiken. (en halua yleistää rotuja ja koiria, mutta usein juuri näiden pienten koirien omistajat antavat koiriensa huidella missä tahtovat...)
Kävelimme kävelytietä pitkin ja saimme kiinni n. 30 vuotiaan naisen, jolla oli pikkuinen ihanainen puudeli FLEXIN (voi miten inhoan noita laitteita, voisin kirjoittaa pelkästään niistä pitkän luettelon huonoja puolia!!) päässä. Menimme kävelytien toiseen reunaan ohittaaksemme tuon puudelin rauhassa. Koirani pelkäsi sitä pientä koiraa selvästi. MUTTA tuo nainen päästi pienen koiransa flexissä minun koirani lähelle. Kävelin jo koirani kanssa melkein ojan pohjalla niin flexissä oleva saatanan karvaturri tuli vain lähemmäs! Ylettyi haistamaan jopa minun koirani häntää!!!!! Ei se haukkunut eikä sitä tehnyt omakaan koira, mutta jätti silti pahat traumat jo ennenstään aralle koiralleni. Vaikka sanoin kohteliaasti, että me harjoitellaa eikä tervehditä muita, nainen sanoi: "mutta tämä koira on ihan kiltti, se halluaisi vain leikkiä!" JA VITUT!!!!! Jos jollain on koira koulutuksen alasena ei sitä tulla häiritsemään missään nimessä!!!!! Se saatanan ämmä koiransa kanssa pisti meidän treenit alkamaan taas alusta. VITUTTAA NIIN PERKELEESTI!!!! Ja olkoon onnellinen että minun koirani ei pure ketään, aggressiivisempi koira olisi pöllyttänyt siitä karvakasasta ilmat pihalle alta aikayksikön!!
Jos tätä siis lukee joku joka omistaa flexin niin heitä se roskiin ja hanki tavallinen hihna. (suurin osa flexin omistajista ei sitä osaa käyttää oikein, vaan antaa koiran mennä ja tulla miten sattuu). Ja jos tätä lukee joku joka joskus antaa oman koiransa haistella muita niin antaa olla se viimeinen kerta!! TOINEN KOIRA EI VÄLTTÄMÄTTÄ TYKKÄÄ SIITÄ JA VOI TULLA ESIM. PURRUKSI!!! Tai muuten vain omistajan koulutus menee täysin metsään!!!!!!! Ja jos joku joka on kokenut kanssani saman, lukee tätä, niin saat täydet sympatiat minulta.
Ja nyt menköön jokainen koiran omistaja omaan itseensä ja miettii tuota lenkillä käyttäytymistä. Seuraavan kerran koiraani tervehtimään tuleva koira saa kengästä tai ainakin omistaja saa kuulla kunniansa (koira saattaa purra jos sitä potkaisen, mutta omistaja ei ehkä uskalla tulla lyömään...)!!!!! VITTU.
Omistan siis 2 vuotiaan keskikokoisenkoiran jonka kanssa lenkkeily on alkanut nyt sujua melko hyvin pitkällisten treenien jälkeen. Koira pelkää toisia koiria ja haukkuu usein toisille ohitustilanteissa. Nyt koirani kävelee melko kiltisi ja hiljaa muiden ohi, mutta pysyttelee tiukasti kiinni minun jalassani ja takanani niin, että minä olen aina toisen koiran ja oman koirani välissä. Nyt kuitenkin ihanainen pikkuinen fifi omistajineen romutti jälleen kerran kaiken. (en halua yleistää rotuja ja koiria, mutta usein juuri näiden pienten koirien omistajat antavat koiriensa huidella missä tahtovat...)
Kävelimme kävelytietä pitkin ja saimme kiinni n. 30 vuotiaan naisen, jolla oli pikkuinen ihanainen puudeli FLEXIN (voi miten inhoan noita laitteita, voisin kirjoittaa pelkästään niistä pitkän luettelon huonoja puolia!!) päässä. Menimme kävelytien toiseen reunaan ohittaaksemme tuon puudelin rauhassa. Koirani pelkäsi sitä pientä koiraa selvästi. MUTTA tuo nainen päästi pienen koiransa flexissä minun koirani lähelle. Kävelin jo koirani kanssa melkein ojan pohjalla niin flexissä oleva saatanan karvaturri tuli vain lähemmäs! Ylettyi haistamaan jopa minun koirani häntää!!!!! Ei se haukkunut eikä sitä tehnyt omakaan koira, mutta jätti silti pahat traumat jo ennenstään aralle koiralleni. Vaikka sanoin kohteliaasti, että me harjoitellaa eikä tervehditä muita, nainen sanoi: "mutta tämä koira on ihan kiltti, se halluaisi vain leikkiä!" JA VITUT!!!!! Jos jollain on koira koulutuksen alasena ei sitä tulla häiritsemään missään nimessä!!!!! Se saatanan ämmä koiransa kanssa pisti meidän treenit alkamaan taas alusta. VITUTTAA NIIN PERKELEESTI!!!! Ja olkoon onnellinen että minun koirani ei pure ketään, aggressiivisempi koira olisi pöllyttänyt siitä karvakasasta ilmat pihalle alta aikayksikön!!
Jos tätä siis lukee joku joka omistaa flexin niin heitä se roskiin ja hanki tavallinen hihna. (suurin osa flexin omistajista ei sitä osaa käyttää oikein, vaan antaa koiran mennä ja tulla miten sattuu). Ja jos tätä lukee joku joka joskus antaa oman koiransa haistella muita niin antaa olla se viimeinen kerta!! TOINEN KOIRA EI VÄLTTÄMÄTTÄ TYKKÄÄ SIITÄ JA VOI TULLA ESIM. PURRUKSI!!! Tai muuten vain omistajan koulutus menee täysin metsään!!!!!!! Ja jos joku joka on kokenut kanssani saman, lukee tätä, niin saat täydet sympatiat minulta.
Ja nyt menköön jokainen koiran omistaja omaan itseensä ja miettii tuota lenkillä käyttäytymistä. Seuraavan kerran koiraani tervehtimään tuleva koira saa kengästä tai ainakin omistaja saa kuulla kunniansa (koira saattaa purra jos sitä potkaisen, mutta omistaja ei ehkä uskalla tulla lyömään...)!!!!! VITTU.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mä teen vastaavissa tilanteissa joskus niin, että huudan jo kaukaa, että. "Ei kannata päästää, tää ei tykkää muista koirista, voi purra." Vaikkei se ole edes totta, mutta jokaisen pitää saada olla koiransa kanssa rauhassa, jos niin haluaa.
NIIN oikeessa!!! siis ärsyttää aivan suunnattomasti idiootit ihmiset jotka ei ole ootanut yhtää selvää koirista/niiden kouluttamisesta ennenku semmosen hankkii!
Sori nyt mut Suomen koirakulttuuri on aivan perseellää. ei missää muussa maassa oo näin paljo tietämättömii ihmisii jotka päästää koiraa toisten koirien luo aivan kun se olis ihan normaalii!
harmi vaa, et sellaset ihmiset tuskin lukee tänkaltasii palstoi saatikka mitää muutakaa koirii liittyvää..
itseesi! Oletko koskaan ajatellut miksi koirasi pelkää kilttiä puudelia? Koska todennäköisesti et anna sen seurustella riittävästi lajitovereidensa kanssa! En sano, että se rouva teki oikein, mutta, asioilla on yleensä kaksi puolta, riippuen mistä kulmasta niitä katsoo. Itse olen suuri flexien ystävä, mikään ei ole suurempi apu tässä meidän koiravastaisessa yhteiskunnassamme kuin flexi! Ajattelepas, on paljon koiria joita ei koskaan päästetä irti. Nuo koirat eivät koskaan pysty juoksemaan, koska lyhyessä hihnassa ei pysty ottamaan juoksuaskelia, paitsi tietysti jos omistajakin juoksee = ) Käytän lähes aina koirillani flexejä, mutta MUTTA, otan aina koirani lyhyelle hihnalla viereeni kun lähestymme toisia koiria. Suvaitsevaisuus kunniaan!
Ketjun aloittajana voin kehottaa lukemaan koko ketjun ennen kommentoimista. Siinä olen jo kirjoittanut, että syy koiran epäsosiaalisuuteen ja pelkoon on edellisissä omistajissa. Minä yritän saada asioita kuntoon ja opettaa koiraa kohtaamaan toisia rauhalliisesti ja luottavaisesti. Koirapuistossa olemme yrittäneet myös käydä, mutta turvallisen tilanteen tekeminen sielä ei onnistu helposti. Tuttujen koirien kanssa yritämme sielä toisinaan vierailla. Että näin, ihan vain sinulle selvyydeksi!
tunteesi koska omalle kohdalle käy melkein päivittäin niin, että joku haluaisi välttämättä tuoda oman koiransa iholle. MUTTA, JOS SINÄ NÄIT, ETTÄ TOINEN KOIRA TULEE SELVÄSTI OMAA KOIRAASI KOHTI NIIN MIKSI H*LVETISSÄ PÄÄSTIT SEN TULEMAAN. Ihan sama kuinka toope se toisen koiran omistaja on SINUN tehtäväsi on häätää se toinen koira pois vaikka karjumalla ja jos mennään äärimmäisyyksiin niin potkaisemalla. Varmasti oli toisessakin omistajassa vikaa, mutta kehitä jostain nyt sen verran rohkeutta sanoaksesi tuollaisilla impesilleille sitten vaikka rumasti, että painukaa muualle.
Eli siis yhteenvetona SINÄ OLET VASTUUSSA OMASTA KOIRASTASI JA SEN KOULUTUKSESTA, ei kukaan muu. Tuollaisten ääliöiden kanssa pitää vain oppia elämään. Jos joku näyttää jo kaukaa siltä, että on tulossa tervehtimään niin huuda vaikka muutama kirosana niin tuskin tulevat. Kasvata munat.
Haukuit kyllä ihan pystyyn flexilliset koiranomistajat. Minusta se ei ole koiran koosta, rodusta, omistajan iästä, sukupuolesta eikä koiran talutushihnasta kiinni.
Osa kouluttaa koiransa, osa ei, niin yksinkertaista.
Kouluttamattomatkin koirat voivat olla ihania, mutta ne pitää ottaa tiukasti hihnalla vierelle kun tulee vastaan jokin häiriötekijä ja niitä tuskin voi pitää vapaana muulla kuin rajatulla alueella.
Ei pidä yleistää!
Itse olen käyttänyt flexiä niin entisillä kissoilla kuin nykyisellä koirallanikin.
Flexin kanssa on ihan samat säännöt, ja sillä voi opettaa ilman, että "pitää" koiran vierellä. Jos loittonee viereltä, flexillä saa nopeasti pysäytettyä nykäisemällä. Minulla on periaatteena, että toisten koirien luo ei mennä ilman lupaa
ja se pätee niin koirapuistossa, flexissä, vapaana kuin tavan hihnassakin.
Katsoa saa, muttei koskea. Ts. koira saa kyllä katsoa ohittavaa koiraa, sen ei tarvitse seurata, kunhan seuraa liikkeitäni ja pysyy vierellä, tai jos ei ole käskyn alla, lähettyvillä ja tulee lähemmäs käskystä.
Häntäkin saa heilua, mutta mieluusti kuin toista koiraa ei olisikaan. Oikein koulutettu ja sosiaalistettu koira ei ole pelokas, vihainen, eikä yli-innokas toisia koiria kohtaan. Sen voi hallita joka tilanteessa.
Meillä hoidettiin ensin sosiaalistamispuoli, koska koirasta kasvaa iso ja on parempi että se suhtautuu kaikkeen lempeästi kuin epäluuloisesti.
Sen jälkeen, kun "koirien kieli" oli hallinnassa ja koira osasi olla toisten koirien kanssa, aloin vaatia enemmän, myös tottelevaisuutta.
Koirani lopettaa leikin kesken, alistuu ja on hallinnassa kun se on minun seurassani ja telmii koiran kanssa.
Minusta mitä tahansa tapahtuu, koiran pitää olla rauhallinen. Ei vieraita koiria tarvitse häätää vihaisesti, jos ne eivät päälle käy. Silloinkin olisi parempi vain napata tiukasti pannasta kiinni. Päinvastoin voit opettaa, että vaikka mikä ilmestyisi, koiran tehtävä on pysyä rauhallisena, ja itse olet malli koiralle. Jos hyökkäät toista koiraa päin, koirasi ottaa mallia sinusta, näkee miten tiukan paikan tullen toimitaan ja huomaa että siinä todellakin on jotain pahaa kun häntääheiluttava pikkukoira tulee luo.
Ei tietysti ole reilua, että koulutusvaiheessa tulee toinen koira luo, mutta se pitäisi ottaa haasteena. Itse ainakin olen pyskinyt sopeuttamaan koiran kaikkeen mahdolliseen ja hyvin ollaan pärjätty. Kuitenkin parempi, että on lempeä kouluttamaton/koulutettu koira kuin aggressiivinen?
Ainut tapa, miten koiran pelon toisia kohtaan voi saada pois, on osoittaa, ettei pelkoa ole. Se järjestyy tutun kiltin ja rauhallisen koiran kanssa tai esim. hoitokoiran avulla. Myös koirapuistossa voi tutustuttaa. Jos tottuu kissa ja kani koiraan, niin miksi toiselle koiralle se tuottaisi ongelmia?
Itsekästä ajatella, että koiralla pitää olla vain minä.. Sen mukaanhan se alkaa käyttäytyäkin, rähisee ulkopuolisille. Omistaja koiransa luo..
Entäs työkoirat, vaikkapa poliisikoira?
Eihän niillä ole oikeutta puolustaa muuta kuin käskystä tai vaaratilanteessa.
Eivät ne rähise koiralle eivätkä lähde pupun perään, vaikka mikä tilanne olisi. Tai siihen ainakin pyritään.
Taitavat kouluttaja kouluttaa kotikoirasta aivan yhtä tottelevaisen/kunnioittavaisen.
Meillä ollaan lähes aina lenkillä vapaana. Vapaana ollessa koira oppii parhaiten tottelemaan, edellyttäen että sitä koulutetaan. Kerrankin tuli uroskoira vastaan, joka yllytti silloista pentukoiraani leikkiin. Se oli karannut. Komensin omaani ja toinen yllytti, mutta omani oli rauhassa. Laitoin vieraalle koiralle hihnan ja lähdettiin etsimään mistä se on karannut. Pianpa löytyi talo aivan läheltä mistä oli livistänyt.
Se oli sen verran iso, että ei sitä olisi saanutkaan lähtemään ja olisin näyttänyt huonoa esimerkkiä pennulle..
Vapaana koira ei yritäkään mennä nuuskimaan vastaantulijoita, vaan kulkee edellä tai sivulla ja reunassa. Tottelee tarvittaessa, mutta yleensä en käske mitään. Jos toinen koira tulee nuuskimaan, omallani ei ole lupa aloittaa leikkiä ja hyvin pidättäytyväinen se onkin, siihen asti kunnes annan käskyn "saat mennä"
Silloinkin pidän huolen, että koira tottelee välittömästi eli on hallinnassani.
Käskyn alla ollessaan, esim. "odota" koira on paikallaan ja olen kokeillut avustuksella, vieras koirakko tulee lähelle ja nuuskimaan, mutta koirani on hievahtamatta, häntä heilumatta paikallaan ja katsoo minua.
Koira tietää, että toisen koiran tapaaminen on palkinto, jota saa harvoin, mutta se on sitäkin kivempaa.
Ja flexiähän voi käyttää kouluttamattomillakin koirilla, ottaa vaan lyhyelle. Itse en koskaan anna koiran mennä tekemään aloitetta ilman lupaani. Ja minä annan luvan vasta jos/kun saan sen toiselta koiranomistajalta.
Minusta voisi teille tehdä hyvää tutustuminen koiran omaan lajiin: se saisi itseluottamusta ja pelko häviäisi, sen ei tarvitsisi haukkua eikä olla varuillaan, ja sinäkin saisit itseluottamusta. Täten kumpikin voisi kävellä ylpeänä ohi, ja jos koira meinaaisi aloittaa rähisemisen, pieni kielto riittäisi. Pitää aina ensin poistaa syy, todelliset tekijät. eikä vain komentaa koiraa. Jos se pelkää, se ei tosipaikan tullen kuitenkaan tottele.
Jos koira luottaa sinuun, se ei pelkää mitään mihin sinä kehoitat tai missä olet mukana.
Esim. oma koirani hyppää puuhun häntäheiluen, on veneessä, autossa, junassa, kannettavani, olkapäillä, lehmien luona, oudon ihmisen luona, koirapuistossa, isossa kaupungissa, hississä, pyörän vierellä, pulkkaa/koirakärryjä/potkuria vetämässä, missä tahansa uudessa tilanteessa jos olen mukana. Kaikesta se ei pidä, esim. karusellissa olemisesta, kottikärryissä istumisesta, pesemisestä, mutta on silti nätisti pakottamatta paikallaan käskystä.
Koira luottaa, etten ihan mahdotonta käske, ja loppujen lopuksi kaikki mitä käsken, on jollain lailla kivaa. Vaikkapa sillä lailla, että lopuksi kehun rohkeudesta. Sopeuttamalla, kasvattamalla, pitämällä hauskaa yhdessä ja kouluttamalla olenkin
saanut sosiaalisen, uskollisen, tottelevaisen, rohkea ja luottavaisen koiran, jonka en ole koskaan nähnyt pelkäävän mitään todella. Rauhoittelu tai käsky auttaa aina.
Jos säikähtää, ei juokse pakoon vaan katsoo heti, mikä on syy ja koettaa kumota uhkan. Esim. oikeasti uhkaava humalainen, joka oli tulossa pihaamme, häädettiin koiran ja emännän haukuilla.
Tuttu taas, joka ei ollut uhkaava, vaikka päristen tulikin ja koiran mielestä oli, toivotettiin tervetulleeksi kun omistaja (eli minä) tuli paikalle ja sanoi että katso nyt, kelpo äijä.
Nuuskittiin kyllä silti tarkkaan, mutta kelpo äijähän se oli joten hännänhuiskutukset ansaitsi. Seuraavalla kerralla kun saapui pöristen ja öristen, koira tervehti kuin vanhaa tuttua.
sama koira, joka pentuna ei uskaltanut edes minun perässä tulla ulos kun siellä oli niiin pimeää, hui. Jos olisin silloin myöntynyt, pentuaikoina, koirani olisi ihan toisenlainen, paljon stressaavampi. Vaan hain sen syliini ja mentiin yhdessä, pian oltiin niin kaukana kotoa että oli parempi pysytellä minun lähellä kuin juosta kotiin, vaikka silloin minä olin vielä "tuntematon mutta kiltti ihminen"
Mitään pelkoa en ole päästänyt koiralle juurtumaan. Pelkopurijat puree terävästi..
Minusta kannattaisi poistaa todelliset syyt ja sitten kouluttaa lisää.
Koira voisi nauttia elämästään paremmin.
Jos te inhoatte fleximummoja, minä inhoan itsetärkeän näköisiä ihmisiä, joiden koira räyhää ja riuhtoo vain siksi, että omistajat ovat halunneet sen kokonaan itselleen.
Onko se uskolloisuutta, että yrittää käydä kiinni jokaiseen koiraan, eikä kuule omistajan ei-huutoja?
Antaa koiran olla koira..Terve, iloinen ja peloton koira, yhteiskuntakelpoinen koira.
en oikein ymmärtänyt mihin pyrit tuolla tekstilläsi, sillä minusta se ei liittynyt aiheeseen mitenkään. Lähinnä vaikutti että haluat kehua itseäsi ja omaa koiraasi ja haukkua minua. No, en loukkaantunut ja toivon ettet sinäkään, mutta asia on kuitenkin niin, että koirani on täysin minun kouluttama mutta se on tullut minulle aikaisemmasta perheestä, jossa sääntöjä ei ollut. Pelot ja tavat ovat jo aikaisemmin opittua, joista minä yritän saada sitä luopumaan. Yritämme siis todenteolla, pienen askelin sosiaalistua. Inhoan remmirähinöitsijöitä enkä halua omasta koirastani sellasita, sitähän me juuri tuossa tilanteessa harjoittelimme. Tiedän että jokainen on malli itse koiralleen, joten en olisi voinut huutaa tilanteessa toiselle koiralle, vaan yritin pysyä tyynen rauhallisena, koirani takia. Ja tuossa koulutusvaiheessa kaikki on epävarmaa, pienikin asia voi romuttaa kaiken. Pikkuhiljaa rohkeus lisääntyy, mutta se vie aikansa. (koko homma nopeutuisi ilman noita kusipää lenkkeilijöitä, jotka ei tajua pitää omaa koiraansa aisoissa.) Ja kyllä, puuhastelen minäkin koirani kanssa kaikkea laidasta laitaan ja eri tilanteissa. Eikä se ole koulutttamaton piski. Työ on vielä kesken, silloin ei voi täydellisyyttä edes odottaa!
Ja flexinomistajista suurin osa ei osaa sitä hihnaansa käyttää. Koira viilettää kävelytien toisella puolella, omistaja toisella. Yritä siinä sitten pyörällä heitä ohitella.... On myös niitä jotka eivät saa kelattua sitä hihnaa takaisin päin kun yllättävä tilanne tulee. Koira ei siis ole missään kontrollissa. MUTTA tiedän, että on niitäkin jotka osaavat flexiä käyttää. Silti inhoan niitä koko sydämmestäni, se on minun mielipiteeni.
kuinka olisin voinut estää?? Jos olisin rähissyt sille vastaantulevalle, oma koirani olisi hermostunut entisestään. Olin vastuussa koirastani ja yritimme ohittaa mahdollisimman kaukaa ja sanoin kohteliaasti omistajalle asiasta. Oman koirani takia en kasvattanut niitä munia ja huutanut, tällöin tilanne pysyi rauhallisena. Luulen että jos se pikku karvakasa olisi rähissyt, olisin minäkin käyttäytynyt toisin... Tässä tilanteessa rauhallisuus ja välinppitämättömyys oli ehkä parasta. Ja olet oikeassa, minä olen vastuussa koirastani ja sen koulutuksesta, sen tein myös tässä tilanteessa!
Sinulla taitaa olla liiankin isot munat jos et pysty selvittämään mitään rauhallisesti....
mutta, mutta koska sinulla "lauman johtajana" on vastuu olla päästämättä toisten laumojen koiria omasi iholle sinun on vaikka sitten karjumalla häädettävä toinen pois. Näin myös sinun koirasi huomaa, että SINÄ pidät huolen, ettei koirallesi satu mitään ja sinä vastaat kaikesta. Tottakai myös minäkin yritän ensin ystävällisesti sanoa toiselle, että nyt ei tervehditä, mutta aina se ei vain tehoa.
Sinä menetät koirasi luottamuksen jos päästät toiset koirat sen luokse, ihan sama vaikka toinen ei rähisisikään. Koirasi saattaa rähistä nimenomaan toisille koirille sen takia, että se ajattelee että sinä et pysty tilannetta ratkaisemaan vaan se tekee sen sinun puolestasi (rähisemällä- häätämällä toisen pois).
Jos taas koirasi on epävarma, toisten koirien lähelle pääsy tekee kaikkea muuta kuin hyvää koirasi itseluottamukselle - ja teidän suhteellenne. Koirasi olisi varmasti paljon rauhallisempi lenkillä jos se pystyisi luottamaan sinuun ja siihen, että kukaan ei pääse sen luokse.
Eli siis jos vain on mahdollista ratkaise tilanne rauhallisesti, aina kuitenkaan sellaista vaihtoehtoa ei ole.
Voi kuinka kurja tapaus :( Kaikki eivät osaa käyttää kelatalutinta, osa osaa.
Ymmärrän potutuksesi ja kyllähän se oman koirasi koulutus nyt otti takapakkia, se vaan on tosi harmillista. Jos jatkossa joku koira pyrkii luoksenne, niin sanot tomerasti, mutta asiallisesti, että "koirani opettelee ohittamaan, ÄLÄ päästä koiraasi luoksemme". Tästä yleensä fiksu ihminen ymmärtää, että ohi mennään. Jos vieras koira siitäkin huolimatta on tuppaantumassa luoksenne, niin saat kyllä puolustaa omaa koiraasi, eli ärähdä lujaa vieraalle koiralle ja heiluta käsiäsi uhkaavasti. Kyllä tunkeutujan sillä pitäisi tajuta!
Voi, et ole ainoa. Kaikkein tehokkain konsti on pysyä äärimmäisen rauhallisena ja kylmän viileästi ilmoittaa tulevalle fifi-fleksi-yhdistelmälle, että koirallasi todettiin juuri täitä/muita loisia. Ei siis paljon haittaa vaikka koira heiluttaa häntää tai on rauhallinen (jos sanoo siis että koira on vihainen älä päästä).
Mene reilusti koirasi ja tulevan koiran väliin ja ilmoita toisen koiran omistajalle täiongelmasta. Jos ei sana kuulu niin ei kai siinä muuta kuin kunnon karjaisu niin kyllä se ihminen ymmärtää pysyä poissa. Jos ei koiransa vuoksi niin itsensä. :-D
Luulin, että et ole edes yrittänyt sosiaalistaa koiraasi, että olet tavallaan tahallasi tehnyt siitä epävarman kun se ei ole saanut tutustua turvallisesti toisiin koiriin.
Mutta kun se on kerta tullut uuteen kotiin ja oppinut jo tapansa, olet varmaan toiminut ihan oikein.
Yritin vain sanoa, että ei koira voi oikeasti oppia luottamaan toisiin koiriin jos se ei saa niitä ikinä mukavasti kohdata (ja rynnivät flexififit eivät ole mikään hyvä tapa "tutustua"..)
Parempi tosiaan hillitysti ja varovasti, ettei opi pelkäämään koiria vain lisää.
Kumma, meille ei ole kyllä käynyt niin, että joku koirakko olisi väkisin tullut, tai joskus on tuttu koirakko, mutta minulla ei samanlaista flexi-inhoa ole..
Mutta kyllä ärsyttäisi, jos noin kävisi. Takapakkiahan tuosta tulee. Mutta toisaalta se pikku fifi ei voi käsittää, miksi se karjutaan pois jos se ystävällisesti tulee.
Eikö paras olisi päästää koirat vapaaksi, tai fifi kiinni ja antaa varovasti nuuskia? Ei tietenkään joka fifin kanssa, mutta käytännössä minusta koira parhaiten oppii, että toisia koiria ei tarvitse pelätä ja se on helpompaa koiralle. Stressissä on aika kurja elää. Kuinka kauan koira on ollut teillä? Minkä rotuinen on, entä ikä ja sukupuoli?
Se on kyllä ikävää, jos ei tiedä mitä traumoja se on entisessä kodissaan saanut, se ei välttämättä koskaan opi nauttimaan toisten koirien seurasta ja silloin kai onkin parasta että se oppii ohittamaan ja sietämään niitä.
Oletteko käyneet Tokossa tms?
Kyllä se varmaan siitä..Minun koirani taas on ärsyttävänkin tyypillinen huiskuhäntä, joka koira olisi kiva tervehtiä ja niin se varmaan tekisikin jos en olisi kouluttanut. Kyllä iloiset fifitkin pitää kouluttaa. Yleensä jos haluaisin tutustua johonkin koirakkoon, pysähdyn, katson miten he reagoivat, onko samoja aikeita ja kysyn saako tulla. Yleensä kuitenkin tuttujen luo mennään leikkimään, koska ei sitä ihan kaikilta kehtaa eikä halua kysyä. Tutut tulee itsekin luo, mutta yhteiset säännöt on, että koiraa ei saa päästää, ennen kuin toisellekin on annettu lupa mennä. Näin ne eivät vapaanakaan suoraan juokse toistensa luo, ja jos erehtyvät juoksemaan, kumpikin omistaja tietää, että oma koira otetaan takaisin sivulle.
On hyödyllistä, jos saa jonkun tutun kanssa kouluttaa, millä on samat pelisäännöt.
Onnea teille!
Joten. viekää koiranne jo pentuna(rokotukset voimassa) tutustumaa toisten koirien luo tutustumaan. Sellaisten jotka ei ole agressiivisia.
Jos joku asia pelottaa pentua, niin menkää yhdessä katsomaan, ettei ole mitään pelättävää ja rohkaikaa pentua kun se uskaltaa haistella pelottavaa kohdetta. Pikkuhiljaa koiralle kehittyy itsevarmuutta, eikä haukunnalla tarvitse yrittää pelotella "mörköä" pois.
joo siis näitä mummeleita nimen omaan, tai ihmisiä jotka ei tiedä koirista mitään päästää omat koirat lähelle! olin kerran lenkill äkahden huskyn ja kääpiösnautserini kanssa, no yht äkkiä juoksee pieni koira meitä kohti käppänä on raivona koska inhoaa muita (varsinkin pieniä koiria) päästän huskien remmit löysälle koska ovat kilttejä ja pikku koira ei pelännyt, samalla tietysti estin sen pääsyn käppänäni luo jota yritin pitää tiukasti kiinni. sitten omistaja juoksi paikalle huudellen koiraa ja selitti että se on nuori.. ja sanoi että ei oikeen ymmärrä miksei koira tottele vapaana(oli naisen ensimmäinen koira ikinä, ja alle 1v) sanoin että koirani on vihainen ja nainen ei tuntunut tajuavan.. no pikku koira sitten änki lähemmäs ja tässsä vaiheessa pidin raivoavaa koiraani melkeen ilmassa ja nainen vaan hymyilee! no niinhän siinä kävi että koirani sai pikku koiran jalan suuhunsa ja repi siltä anturat auki!!eikä muuten meinannut päästää irti.. ja näitä on lisää...