sokkeliin, jonka kivetys epäonnistui. Eli pohja näkyy liikaa heitettyjen kivien alta. Jotkut sanoo että Yki-sokkelimaalia, mutta hiukan arveluttaa. Millään ei viitsisi tehdä kivetysurakkaa uudelleen varsinkin kun kaikki tarttis tehdä uudelleen. Sokkeli on muurattu kevytsoraharkoista.
mitä
maalia
2298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi arvelluttaa maalata ykillä? Sehän on nimenomaan sokkelimaali.
on vain maalia ja "kuulemma" voi piankin lohkeilla tai hilseillä pois. Sukulaismies pelotteli...Ja nyt niinkin erilainen juttu, että maalaisin sen rouhepinnoitteen päälle. Rautakaupassa sanottiin ( kysyivät asiaa ensin tehtaalta), että voisi maalata, mutta kun ajattelin, että tämä kun on tälläinen keskustelupalsta, niin josko jollakin olisi ollut asiasta kokemusta???