Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Suihkun jälkeen... (jatko Suihkussa-tarinaan)

Jatkon kirjoittaminen hiukan venähti, mutta tässä viimein Suihkussa-tarinan toinen osa. Eka osa lienee luettavissa muutamaa sivua taaempaa. :)

Kun olemme peseytyneet, Sami ohjaa minut pois suihkusta ja ottaa suuren pyyhkeen. Hän kuivaa minut hellästi ja kietoo pyyhkeen ympärilleni. Olen edelleen aivan tainnuksissa äskeisestä käsittelystä, enkä jaksa tai haluakaan itse tehdä yhtään mitään muuta kuin nauttia Samin taas äärimmäisen helläksi muuttuneesta kosketuksesta ja katseesta. Sami kuivaa myös itsensä, kietoo pyyhkeen lantiolleen ja lähtee kuljettamaani minua kohti makuuhuonetta. Olen tottunut yleensä määräämään tahdin rakastelussamme ja Samin tämänpäiväinen rajuus ja määrätietoisuus on ollut yllättävää ja hämmentävää mutta myös äärimmäisen nautinnollista. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen saanut tutun, hellän ja huomaavaisen mieheni takaisin. Antaudun Samin johdateltavaksi nauttien hänen kevyestä kosketuksestaan vielä kihelmöivällä ihollani. Alun päättäväisyyteni on karissut, päässäni luoma käsikirjoitus täysin unohtunut.

Sami ohjaa minut makuuhuoneeseen ja painaa istumaan sängyn laidalle. Sitten hän polvistuu eteeni lattialle, avaa pyyhkeen ympäriltäni ja alkaa nuolla ja suudella nännejäni. Suljen silmäni ja nojaudun taaksepäin käsieni varaan. Keskityn täysin Samin kuumaan suuhun. Kieli härnää välillä lähes huomaamattoman kevyesti, välillä reilusti koko rintaa nuollen. Sami imee ja välillä näykkääkin hellästi molempia nännejä vuoronperään. Jokaisella kosketuksella pienet sähköiskut sinkoavat alapäähäni ja huokailen nautinnollisesti. Sami siirtyy suukotellen alemmas vatsalle, navan ympärystään, reisille. Hän levittää jalkojani ja suukottelee ja nuolee posliiniksi ajeltua häpykumpuani. Sormet hivelevät sisäreisiä ja pakaroita. Tunnen kostuvani uudestaan ja kohta huomaan nesteiden valuvan nivusia pitkin pienenä norona. Laskeudun selälleni ja yritän kohtottautua Samia kohti että hän viimein päästäisi minut tuskasta ja nuolisi märkänä odottavaa pillua. Mutta Sami jatkaa härnäämistään ja koskettaa kaikkialle muualle paitsi sinne, minne eniten haluan. Juuri kun alan olla epätoivoinen hän äkkiä nuolaisee pitkän, hitaan, märän ja kuuman nuolaisun... Ja lopettaa yhtä äkkiä kuin aloittikin. Vaikerran ja kiemurtelen, anelen Samia jatkamaan, mutta hän vain katselee minua ilkikurinen hymy huulillaan. Viimein tuskastun odotukseen ja ojennan itse käteni klitorikselleni.

Alan hyväillä itseäni silmät suljettuina ja tunnen jo orgasmin ensimmäisen lämpimän aallon lähestyvän, kun Sami tarttuu ranteeseeni ja vääntää käteni pois vastusteluistani välittämättä. Yllätyn, suutunkin, mutta tunnen myös uudenlaisen kiihkon hulvahtavan lävitseni. Mieheni haluaa selvästi määrätä tahdin tänään eikä aio välittää vastusteluista. Sami tarttuu lujasti lantiooni ja kääntää minut vatsalleni sängylle. Sitten hän nappaa muutaman tyynyn ja työntää ne alleni. Huomaan olevani paljastavassa asennossa, pylly ja pillu kuin tarjottimella. Hetken yritän kiemurrella pois, saamatta jäänyt orgasmi houkuttaa enkä ole tottunut olemaan toisen armoilla, mutta Sami pitää minut päättäväisellä otteella aloillaan ja alkaa suudella pakaroitani. Luovutan ja antaudun uudelleen hänen taitavaan käsittelyynsä. Kuumat huulet vaeltavat pakaroillani, kieli seikkailee tehden märkiä vanoja iholle. Rentoudun, huokaan nautinnosta.

Samassa Sami puraisee minua kipeästi. Älähdän yllättyneenä ja jännityn uudestaan, mutta Sami jatkaa äskeistä äärimmäisen hellää suukottelua ja nuolemista kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pian annan anteeksi äskeisen kivun ja vaivun taas nauttimaan hellästä hyväilystä - ja samassa Sami puraisee taas, nyt kaksi kertaa peräkkäin ja jatkaa sitten taas välittömästi hellittelyään. Ja taas kipeä näykkäisy jota seuraa hellä suutelu. En enää tiedä mitä odottaa. Tämä on täysin uutta yleensä niin hellältä ja varovaiselta mieheltäni. Huomaan kuitenkin kiihottuvani ja melkein odottavani Samin seuraavaa kiihkeää näykkäisyä. Sitä ei kuitenkaan tule, vaan suukot siiryvät pikkuhiljaa ylöspäin. Sami etenee suukottaen, nuollen ja hyväillen ristiselälle, lapaluille ja niskaan. Hän nousee osittain päälleni ja tunnen kovan kalun pyllyäni vasten. Työnnyn häntä vasten tarjoten itseäni - haluan hänet sisääni ja mielummin pian. Sami vain kohottautuu hiukan kauemmaksi minusta ja samassa kivun ja nautinnonsekainen aalto hulvahtaa taas lävitseni. Sami puree tällä kertaa minua lujaa lapojen välistä ja painaa samalla ylävartaloni ja pääni sänkyä vasten. Ja sitten hän nousee päältäni. Tunnen tai oikeastaan aavistan hänen seisovan takanani ja katselevan minua.

Hengitän katkonaisesti ja jännittyneesti, en tiedä mitä odottaa. Äärimmäisen hellyyden ja kipeiden puraisujen vastakohta on saanut minut kiihkosta sekaisin enkä oikein itsekään tiedä haluanko lisää samaa, rajumpaa vai hellempää käsittelyä...

Niinpä päädyn odottamaan Samin seuraavaa siirtoa. Kuulen hänen liikehtivän takanani ja kaivelevan jotain lattian vaatemytyistä. Kuulen vyönsoljen kilahduksen. Mitä ihmettä? Onko Sami yhtäkkiä lähdössä johonkin? Ja tuo kuulosti epäilyttävästi minun leveän nahkaisen farkkuvyöni soljelta. Ennenkuin pääsen pohdinnoissani pidemmälle, napsahtaa nahkainen remmi napakasti pyllyyni. Ulvahdan kivusta mutta enemminkin yllätyksestä ja nöyryytyksestä. Tätä en osannut odottaa! Aion käännähtää ympäri ja antaa Samin kuulla kunniansa, mutta hän on selvästi valmistautunut ja painaa minut lujasti takaisin vatsalleni hiuksista pidellen. "Kulta, rakastan sinua, älä nyt hermostu, nautit tästä varmasti. Rentoudu" hän kuiskaa korvaani ja suutelee minua hellästi ohimolle, korvaan ja niskaan. Rentoudun pikkuhiljaa Samin helliin suudelmiin ja päätän antaa hänen jatkaa. Luotan kyllä mieheeni ja rehellisyyden nimissä minun on myönnettävä olevani kiihottunut. Sami nousee uudelleen taakseni ja tahtomattanikin jännityn odottamaan seuraavaan vyön iskua. Hätkähdän yllättyneenä, kun tunnenkin pehmeästi hyväilevän lämpimän käden pakarallani. Lihakset rentoutuvat ja juuri silloin uusi sivallus napsahtaa maaliinsa. Kipu ja sitä välittömästi seuraava nautinto hulvahtavat lävitseni ja vaikeroin ääneen. Seuraava isku tulee jo ennenkuin ehdin toipua edellisestä. Ja seuraava, aiempaa kovempi. Ynisen, kaikki lihakset jännittyneenä odotan seuraavaa tuskallista lyöntiä. Mutta saankin hellää lähes höyhenenkevyttä sivelyä kihelmöivälle pyllylleni. Ja juuri kun erehdyn rentoutumaan tulee taas aikaisempia aavistuksen kovempi isku jota en taaskaan osaa tai ehdi ennakoida pahaenteisestä vyönsoljen kilahduksesta huolimatta. Seuraava ja sitä seuraava lyönti osuvatkin reisilleni, sitten taas jo kuumottaville pakaroille. Ja juuri kun alan jo odottaa seuraavia lyöntejä Sami suuteleekin minua kevyesti kuumilla kosteilla huulilla. Ja taas - täysin odottamatta vyön sivallus samalla kun hellät suukot jatkuvat. Puraisu, silitystä, kipeä lyönti, suukkoja, lyönti, lyönti, hellää sivelyä... Olen seota nautinnon ja tuskan hämmentävästä ja kiihottavasti vaihtelusta. Tunnen kuinka nesteet valuvat pillustani pitkin reisiä. Pyllyni kuumottaa ja kihelmöi. Vaikerran ja kiemurtelen huumaavasta nautinnosta.

Viimein tunnen Samin kovan kalun pään turvonneilla häpyhuulillani. "Pane mua kulta" kuiskaan ja nostan pyllyäni vielä enemmän tarjolle. Tuskallisen hitaasti Samin kova kalu työntyy sisääni ja alkaa liikkua edestakaisin. Samalla hän hyväilee helliä, kuumottavia pakaroitani ja selkääni. "Sä olet uskomattoman märkä ja liukas..." Ensimmäiset lämpimät aallot vyöryvät lävitseni saman tien ja kun Samin sormi vielä löytää klitorikseni kouristelen ja valitan orgasmin kourissa yhdestä pienestä hipaisusta. Sami työntää vielä muutaman nopeamman ja rajumman työnnön supistelevaan pilluuni ja laukeaa viimein heti jälkeeni. Vajoamme sängylle päällekkäin, hikisinä ja huohottaen.

"Rakas, se oli ihanaa..."
32299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja pistäkäähän kommentteja - palautetta on aina mukava saada. :)

Äänestä

Kiitos tästä kiihottavasta iltavuoro piristyksestä! Aika kului huomattavasí nopeammin! Kirjoita ihmeessä lisää novelleja kun kerkeet, todella hyvää tekstiä!

Äänestä

sun on PAKKO kirjottaa lisää!!! toi oli todella kiihottavaa!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nau kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu