tietoa siitä, mitä Funchalissa on tapahtunut? Katsoin aamulla viiden aikaan Euronewsia ja näytettiin kuvaa sieltä. Valtavia kivenlohkareita oli tippunut autojen päälle. Kiinostaisi tietää koska kohtapuoliin ollaan taas menossa sinne.
kenelläkään
mitään
2569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kahden ihmisen hengen vaatinut kivivyöryonnetomuus sattui Funchalissa läntisellä teollisuusalueella. Toinen onnettomuuden uhreista saatiin ylös kohti onnettomuuden jälkeen; toisen esiinsaaminen oli aikaavievää ja onnistui vasta torstain ja perjantain välisenä yönä.
Yksi kolmesta työntekijä, joka onnistui pakenemaan pois vyöryvien lohkareiden alta, loukkaantui lievästi.
Kivivyöryn alle jäi myös parisenkymmentä autoa.
Onnettomuus tapahtui torstaina n. klo 15.30. Lohkareet alkoivat yllättäen vyöryä maantietä kohti pengerretyltä rinteeltä, jossa kolme miestä oli korjaamassa putkea.
isompaa, onhan se valitettavaa kun ihmishenkiä menetetään. Monasti tullut mieleen, kun olen katsellut Lidon alueella hotelleja, jotka on rakennettu noille jyrkänteille, että enpä haluaisi olla niissä kun maa alkaa järistä. Senpä vuoksi valitsen hotellin aina suht tasaiselta alueelta. Kiitoksia tiedosta.