Isä teki eilen itsemurhan

kannattaa hakea itselle apua,se on syvä kriisi
josta toipuminen kestää kauan.Itse syytökset eivät auta.miesystäväni ampui myös itsensä,masennuksesta hänkin kärsi.Voimia sinulle.

Lämmin osanotto teille Isän poismenon johdosta.Me emme tiedä kaikkea läheistemmme ajatuksista.Elämä on vain vaikeaa joskus meillä kaikilla.Toiset eivät pääse eroon näistä itsemurha ajatuksistaan.Tälläinen päätös on hirveä jälkeenjääneille.Jumalan siunausta ja voimia sinulle ja läheisillesi.

Hyvä että pystyt itse kirjoittamaan/puhumaan asiasta. Itsemurhaan kuolleiden läheisille on oma yhdistys, jos kaipaat vertaistukea.

http://www.itsemurhantehneidenlaheiset.net/

Pahoittelen tapahtunutta,

Itse olen joutunut hautaamaan veljeni jolle elämä muuttui liian rankaksi. Mielestäni ikävintä on se että motiivit ovat kovin heppoisia ja silti ihminen voi kokea syvää ahdistusta.
Aivotutkijat ovat sitä mieltä että kyse ei ole pelkästä psykologiasta vaan aivotoiminta "leikkaa kiinni" eikä salli enää normaalimpaa ajatuksenjuoksua. Siten ihmisen ajatukset pyörisivät jatkuvasti vain negatiivisten kokemusten ympärillä eikä positiivisille ajatuksille ole enää tilaa. Tämä selittäisi sen miksi joku haluaa pois tästä kaikesta.
En halua tuputtaa mitään "viisasten kiveä" mutta suosittelen että et ajattele syitä sen enempää - sitä helposti hukkuu murheisiin.
Ajattelen vieläkin veljeni ratkaisua vaikka siitä on n.15v
Hitto, että meni hyvä elämä hukkaan, olihan hän vasta päälle kahdenkymmenen. Enkä jaksa vieläkään ymmärtää ettei hän nähnyt valoa tunnelin päässä.
On pakko hyväksyä etten saa koskaa tietää, eikä sillä kaiketi ole kun luonnollinen selityksensä.
Asia ei miksikään murehtimalla muutu enkä saa veljeäni takaisin vaikka tietäisin kaikki vastaukset...

...sitten teki itsarin. Se oli hänen toinen yrityksensä, ensimmäinen oli 70-luvun alussa.

Näin vuosien jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että syitä on turha alkaa miettimään.
Vaikka joku jättäisi jopa viestin, ei se välttämättä ole oikea selitys vaan lohdutus omaisille.

Isäni suvussa on tehty itsemurhia paljon ja voi asiantuntijoidenkin mukaan sanoa, että itsemurha tarttuu. En tarkoita, että isäsi kohdalla on näin.

Itsensä (tai muiden) syyttely on turhaa.
Jokainen on sen päätöksen ja varsinkin itse TEON aivan itse tehnyt.

Mun kokemuksen mukaan itsemurhan tehneen sureminen on hieman toisenlaista kuin "muiden", joten kannattaa ottaa vertaistukea saman kokeneilta.

Tie voi olla pitkä ja raskas, mutta asioista puhuminen on hyväksi. Siis vain jos sua itseäsi haluttaa puhua, ei väkisin.

Sen voin sulle neuvoa, että älä ota itseesi ihmisten turhanpäiväisiltä tuntuvia "otan osaa" ym. sanoja. He tekevät sen sydämmestään, eikä sitä oikein muutaan osaa sanoa, he tarkoittavat hyvää. Anna itsesi ottaa lohtua vastaan jos ja kun siihen kykenet.

Ja muista, että suruun kuuluu kaikki tunteet mitä lähiaikoina ja myöhemminkin tulee.
Myös ne epämiellyttävät vihat isääsi kohtaan tai esim. naurunpuuskat.
Moni kieltää nää itseltään suru"aikana".

Toivotan sulle ja läheisillesi todella paljon voimia ja otan osaa suruusi.
Kliseitä, mutta totta.

(Kirjoittele vaikka tänne, täällähän me muutkin tuntojamme puretaan.)

Tiedän miten järkyttävä ja kamala olosi on, enkä tiedä miten muuten auttaisin sua kun tällä kirjoittelemisellani. Ei paljoa auta, tiedän senkin.

Se on aina omaisille järkyttävä ja kysymyksiä herättävä asia.
En osaa muuta sanoa kuin osanottoni ja rukoilen täällä yksinäni puolestasi jos annat luvan siihen. Rukoilen voimia sinulle ja muille teille läheisille.

Aivan hirveä tapaus! Voimia sinulle ja koko perheellesi.

Se on aina niin, että jos on paha olla niin täytyy puhua asioista! Muuten jos jää hautomaan ajatuksia omassa päässään, niin voi käydä juuri näinkin ikävästi.

En ole kokenut vastavaa, mutta voin silti kuvitella kuin pahalta sinusta tuntuu. Älä jää yksin! Voimia sinulle ja läheisille. :'( Koittakaaa jaksaa...

omaan ratkasuunsa. En vähättele suruasi ja olen todella pahoillani puolestasi. Mutta niin se vaan on, että jos on itsekästä tehdä itsemurha niin on myös itsekästä pakoittaa ihminen elämään elämää joka tuottaa suurta tuskaa eläjälle. Vapaus päättä omasta elämästään pitäisi olla jokaisen perusoikeus. Uskon että ajan myötä tuskasi hellittyy, jaksamisia sinulle!