Kusetusta vai ei

Asuntojen lavastus myynnin alla kiihtyy
23.11.2007

Asuntojen stailaus myyntiä varten yleistyy. Stailaus voi nostaa asunnon arvoa yli kymmenen prosenttia. Kiinteistönvälittäjien mielestä kyse ei ole kuitenkaan ostajien harhauttamisesta.

Stailaus yleistyy kovaa kyytiä Suomessa.

-Stailaus on pikku hiljaa rantautunut Amerikasta, Englannista ja Ruotsista, sanoo Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton toimitusjohtaja Jukka Malila.

Myös stailausta tarjoavat yritykset yleistyvät parhaillaan.

– Stailausta tehdään entistä enemmän. Kahden vuoden aikana on syntynyt pikku hiljaa stailauspalvelujen tuottajia.

Malilan mukaan ei ole pois suljettua, että stailaus nostaa asunnon arvoa yli kymmenen prosenttia.

Jotkut käyttävät stailauksesta sanaa ”lavastaminen”. Stailaus on kevyttä ehostusta, esimerkiksi maalausta sekä värien ja kankaiden käyttöä.

Jopa huonekalujen vaihtaminen kuuluu kuvaan.

-Stailaus voi olla turhista kalusteista riisumista.



Suomen Isännöintiliitto on huolestunut, että stailausbuumi vääristää asuntokauppaa.



Liiton tiedotteen mukaan trendikäs sisustus ei saisi olla asuntokaupan tärkein tekijä, vaan enemmän huomiota pitäisi kiinnittää kiinteistön kuntoon.



Kiinteistönvälittäjäliiton Malila sanoo olevansa samaa mieltä Isännöintiliiton kanssa.



-Asuntokaupassa psykologinen näkökulma säilyy, vaikka tekniset asiat dokumentaisiin kuinka hyvin, hän kuitenkin puolustaa stailausta.



Kiinteistönvälittäjät voivat neuvoa stailaamaan. Ovatko välittäjät epärehellisiä?



-En usko, että siinä ollaan epärehellisellä linjalla. Jos asiakas kysyy, välittäjä on ratkaisujen suosittelija. Välittäjä voi varmaan kertoo palvelumahdollisuuksista, sanoo Malila.



Harhauttavatko välittäjät?



-Ei kiinteistönvälittäjä ole harhauttamassa.



Hänen mielestään väärällä linjalla ollaan silloin, jos syyllistytään virheiden peittelyyn.

Taloussanomat

http://plaza.fi/ajassa/talous/asuntojen-lavastus-myynnin-alla-kiihtyy
7497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eihän se ole myyjän vika, jos ostaja on niin kaheli, että maksaa ylimääräistä mielikuvista.
Totta kai jokainen yrittää saada asunnostaan mahdollisimman hyvän hinnan. Jos stailaamalla saadaan 10% enemmän hintaa, niin sehän on ostajan päänsärky, jos tuollaiseen vedätykseen lankeaa.

Äänestä
  • Hah, ennemminkin laiskan ja kateellisen myyjän selityksiä. "Kun mullakin on aina sotkua, pitää sullakin olla..."

    Naurattaa :)

    Äänestä

  • kootut selitykset kirjoitti:

    Hah, ennemminkin laiskan ja kateellisen myyjän selityksiä. "Kun mullakin on aina sotkua, pitää sullakin olla..."

    Naurattaa :)

    - wc pönttöön hajukynttilä
    - seinälle ruttuinen paperi tauluksi
    - kivat verhot
    - koristetyynyjä joka nurkkaan
    - tuikkuja tiskialtaaseen kellumaan

    Ja saimmekin 350te pyyntihinnan heti ensinäytöllä kaksiostamme aurinkolahdessa!

    Äänestä

  • fäg homo vitonen kirjoitti:

    - wc pönttöön hajukynttilä
    - seinälle ruttuinen paperi tauluksi
    - kivat verhot
    - koristetyynyjä joka nurkkaan
    - tuikkuja tiskialtaaseen kellumaan

    Ja saimmekin 350te pyyntihinnan heti ensinäytöllä kaksiostamme aurinkolahdessa!

    Hyvä jos niin, meillä taas on aina kivannäköistä. Ei tarvi kun vähän siivoskella.

    Äänestä

Tavaraa on kautta aikojen myyty mielikuvien avulla. Vanha mainos jo 60-luvulla: aina on tilaa yhdelle joka käyttää Rexonaa. Ei siinä myyty hyvää hajua kainaloon vaan sosiaalista hyväksyntää, ystäviä, menestystä parisuhteissa ja ystäväpiireissä. Tavara menee paremmin kaupaksi kun on kysyntää. Kumman itse ostaisit sijoitusasunnoksi: yksiön joka on paskainen, joka tasolla tyhjiä viina, ja kaljapulloja vaiko saman yksiön siistittynä, ehkä maalattuna - yksinkertaisesti kelvollisen näköisenä. Asunnon myyntikunnostus ei poikkea autokaupastakaan millään lailla - puunattu, vahattu ja siivottu auto menee paremmin kaupaksi kuin paskainen. On se vaan niin yksinkertaista. Stailaus voidaan viedä kyllä paljon pitemmällekin. Oikeat kalusteet, verhot, matot oikealle kohderyhmälle... ehkä vielä 50 tuumainen telkkari josta ostajaehdokkaat vain haaveilevat. Stailaus antaa ostajalle mahdollisuuden kuvitella asunnon potentiaali kodiksi - se näyttää yhden vaihtoehdon kuinka viihtyisäksi sen voi sisustaa. Joillakin ei vain ole mielikuvitusta ja myyjän täytyy se konkreetisen esimerkin avulla näyttää. Yksinkertaisesti sanottuna: hintaan vaikuttaa kysyntä ja tarjonta. Nätiksi laitetulla kodilla on enemmän kysyntää ja siitä saa paremman hinnan.

Äänestä
  • Mutta kuinka moni oikeasti käyttää stailauspalveluja? Ehkäpä ns. rikkaammat ja tyylitaidottomat, vähän vanhemmat ihmiset?

    Jos taas seuraa pientä pintaremonttia ohjelmaa, onko isohkokin remontointi enää "pientä stailausta"? Joissakin kohteissahan saatetaan uusia esim. koko keittiö, joten se nostaa tietenkin oleellisesti ja oikeutetustikin asunnon arvoa.

    Äänestä

  • suurta remonttia? kirjoitti:

    Mutta kuinka moni oikeasti käyttää stailauspalveluja? Ehkäpä ns. rikkaammat ja tyylitaidottomat, vähän vanhemmat ihmiset?

    Jos taas seuraa pientä pintaremonttia ohjelmaa, onko isohkokin remontointi enää "pientä stailausta"? Joissakin kohteissahan saatetaan uusia esim. koko keittiö, joten se nostaa tietenkin oleellisesti ja oikeutetustikin asunnon arvoa.

    Asunnon arvoa voi tietysti nostaa tekemällä isommankin remontin, mutta jos ei itse osaa, niin palkatuilla työntekijöillä harvemmin saa voittoa asunnon arvonnoususta. On tää työn hinta niin perin kallista suomessa. Itse olen viimeisten 5 vuoden aikana ostellut peruskuntoisia asuntoja, laitellut itse kuntoon ja myynyt hyvällä voitolla. Kun hinnat vielä ovat koko ajan olleet nousussa, ei ole haitannut vaikka remppa kesti välillä viisikin kuukautta kun sitä vakityön ohessa tein. Vaikka asunto oli tyhjillään eikä vuokratuloja tullut sai hinnan noususta 5 % vuosituoton ja omalle työlle 20000-30000 euroa palkkaa. Tästähän verottaja tietysti vei 28 %, mutta ihan mukavaa nettoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kauko_. kirjoitti:

Asuntojen lavastus myynnin alla kiihtyy
23.11.2007

Asuntojen stailaus myyntiä varten yleistyy. Stailaus voi nostaa asunnon arvoa yli kymmenen prosenttia. Kiinteistönvälittäjien mielestä kyse ei ole kuitenkaan ostajien harhauttamisesta.

Stailaus yleistyy kovaa kyytiä Suomessa.

-Stailaus on pikku hiljaa rantautunut Amerikasta, Englannista ja Ruotsista, sanoo Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton toimitusjohtaja Jukka Malila.

Myös stailausta tarjoavat yritykset yleistyvät parhaillaan.

– Stailausta tehdään entistä enemmän. Kahden vuoden aikana on syntynyt pikku hiljaa stailauspalvelujen tuottajia.

Malilan mukaan ei ole pois suljettua, että stailaus nostaa asunnon arvoa yli kymmenen prosenttia.

Jotkut käyttävät stailauksesta sanaa ”lavastaminen”. Stailaus on kevyttä ehostusta, esimerkiksi maalausta sekä värien ja kankaiden käyttöä.

Jopa huonekalujen vaihtaminen kuuluu kuvaan.

-Stailaus voi olla turhista kalusteista riisumista.



Suomen Isännöintiliitto on huolestunut, että stailausbuumi vääristää asuntokauppaa.



Liiton tiedotteen mukaan trendikäs sisustus ei saisi olla asuntokaupan tärkein tekijä, vaan enemmän huomiota pitäisi kiinnittää kiinteistön kuntoon.



Kiinteistönvälittäjäliiton Malila sanoo olevansa samaa mieltä Isännöintiliiton kanssa.



-Asuntokaupassa psykologinen näkökulma säilyy, vaikka tekniset asiat dokumentaisiin kuinka hyvin, hän kuitenkin puolustaa stailausta.



Kiinteistönvälittäjät voivat neuvoa stailaamaan. Ovatko välittäjät epärehellisiä?



-En usko, että siinä ollaan epärehellisellä linjalla. Jos asiakas kysyy, välittäjä on ratkaisujen suosittelija. Välittäjä voi varmaan kertoo palvelumahdollisuuksista, sanoo Malila.



Harhauttavatko välittäjät?



-Ei kiinteistönvälittäjä ole harhauttamassa.



Hänen mielestään väärällä linjalla ollaan silloin, jos syyllistytään virheiden peittelyyn.

Taloussanomat

http://plaza.fi/ajassa/talous/asuntojen-lavastus-myynnin-alla-kiihtyy

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu