Koti=Helvetti

Olen 14 v ja kasilla siis. Minulla on kaksi veljeä ja pikkusisko. Toinen veljistäni asuu muualla ja toinen vielä kotona.
Äitini huutaa minulle jatkuvasti. Tänään tuli aikas paha riita. Hän alkoi syyttää minua siskoni kiusaamisesta puhelimessa.
Tilanne alkoi kun makoilin olohuoneessa äitini sängyssä. Pikkusiskoni tuli sitten siihen kiusaamaan minua. Yritti ottaa peittoani ja sellaista. Mä sitten nousin siitä sängystä ja istuin sohvalle ja vaihdoin kanavaa. Sitten lähdin hakemaan teetä ja vielä sanoin että mä sit katon telkkarii. No minun siskoni sit meni heti istumaan mun paikalle ja vaihtoi kanavaa. Mä tulin takas ja pyysin häntä väistymään tavallista kovemmalla äänellä.
Sit se soittaa äitille ja äitini alkaa huutaa minulle kuinka ärsytän siskoani kuulemma. Minun mielestäni minä tätä tilannetta en aloittanut.
Minä huusin äidilleni ja hän huusi minulle. Hän sitten uhkasi että en saa enää olla erään kaverini kanssa jos kerran minusta tulee sellainen hänen seurassaan.
Mutta me ollaan oltu kavereita jo monen monta vuotta. Eikä hän minusta ole tehnyt tämmöistä vaan oma perheeni ja varsinkin äitini. Kaverini on läheinen perheensä kanssa eikä heillä ole tälläisia riitoja. Edellisissä riidoissa on äitini pari kertaa lyönyt minua mutta tänään sanoi nhänelle puhelimessa että jos hän koskeekin minuun niin minä lyön takasin ja sen todellakin aion tehdä.
Äitini aina vetoaa siihen huudon pääteeksi että oliko kiva että aiheutit mulle taas pahanmieles mutta tällä kertaa mä en edes kadu sitä niin kuin ennen hän on aiheuttanut näiden viimeisen kuuden vuoden aikana minulle enemmän pahaa mieltä kuin kukaan muu. Ja sit se aina uhkailee ett olis varmaan tosi kiva joutuu johonkin lastenkotiin tai muuhun sellaiseen ja syömään jotain matoja siellä. Mut meidän koulus on monta sellasta joka on ollu lastenkodissa mut ei ne oo syöny mitään matoja siellä ja mistäköhän äiti muka tietää kun ei se oo ollu siell ite kertaakaan ja sit kun kerran sanoin sen sille niin sit se vaan huusi että mä en tiedä mistään mitään.
Mä oon kyllästyny elämääni ja joskus vaan tekis mieli ottaa niin paljon lääkkeitä että nukkuisin ikuisesti. Kavereita mulla on ihan riittävästi ja ne tekee mut iloseks.
Ja sit äitini on pakottanut mut moikkaamaan yhtiä juoppokavereitaan kun ei ne oo muka tehnyt mitään pahaa mulle. Mä inhoon niitä henkilöitä ja senkin äitini laittaa kaverini syyksi.

Mä en kestä tätä tilannetta enää kauaa ja oon ihan epätoivonen. Auttakaa jos pystytte.
Kiitos jos edes joku jakso lukee kirjotukseni.
192436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Sit suunnileen joka päivä äitini sanoo et voisit sä olla ainakin yhden päivän kotona viikossa. Kyllä mä mieluusti olisinkin mut niin ettei se oo kotona. Mun mielest ei oo ihme ett en oo ikinä kotona kun en jaksa sitä ämmää.
Mut jos se yrittää pitää mut mun kavereista kaukana niin sitä se saa totisesti katua.
Mulle se ei oo enää äiti. Se on mulle pelkkä nimi. Äidin pitäs olla ymmärtäväinen, ystävällinen ja tukeva mutta mulle äiti ei oo ollut tota enää pitkään aikaan ei ainakaan näinä viimeisinä parina vuotena

Äänestä
  • Sanon nyt heti alkuun, että älä ny sorru mihkään itsemurhaan!!!Ne lääkkeet ei oo varmasti paras vaihtoehto!Sanoit, että sulla on paljon kavereita ja oot niistä onnellinen, joten sun ei kannata tehä mitään tyhmää!SSIIS ONKO ÄITISI TODELLA LYÖNYT SINUA?!Jos asiat on näin pahasti vinossa niin suosittelen sua kääntymään ammattiauttajan puoleen.Esim.Koulussa terveydenhoitaja tai Kuraattori.Taikka mll.Nuortennetti tai nuortenpuhelin.Ei nyt tainnu olla hirveesti apua, mut yritinpäs ainakin..:D

    Äänestä

  • Niin jäi vielä sanomatta, että ELÄMÄNILO, PARAS ILO!

    ELÄMÄNILOA SULLEKIN!

    Äänestä

  • mosimo kirjoitti:

    Sanon nyt heti alkuun, että älä ny sorru mihkään itsemurhaan!!!Ne lääkkeet ei oo varmasti paras vaihtoehto!Sanoit, että sulla on paljon kavereita ja oot niistä onnellinen, joten sun ei kannata tehä mitään tyhmää!SSIIS ONKO ÄITISI TODELLA LYÖNYT SINUA?!Jos asiat on näin pahasti vinossa niin suosittelen sua kääntymään ammattiauttajan puoleen.Esim.Koulussa terveydenhoitaja tai Kuraattori.Taikka mll.Nuortennetti tai nuortenpuhelin.Ei nyt tainnu olla hirveesti apua, mut yritinpäs ainakin..:D

    Äitisi ei kuulu lyödä sinua, asioitten pitäis järjestyy puhumalla. Ja jos hän yrittää sinuun käydä käsiksi uhittele sä sitä ja sanot että jos lyöt ni meet sosiaalityöntekijän luo, sulla on oikeus olla koskematon. Mutta itsemurha ei ole oikea tapa ratkaista ongelmia. Mene puhumaan jollekkin, esim kuraattorille jne. Tollanen on saatava loppumaan.

    Äänestä

itselleni viestisi antaa kuvan että äitisi uhkailee ja on jopa lyönyt sinua. Itse voisin tähän todeta että voisi mennä äidilläsi kuset housuun jos menet sanomaan asiasta jollekkin keitä jo jokin yllä olevissa vastauksissa suosittelikin, siinä lähtisi siskot varmaan hoitokotiin ja itsekin pääsisit johonkin. Ei varmaan paljoakaan uhittelisi sen jälkeen.

Itse näkisin hyvän keinon vastata hänen huutoihinsa/uhkauksiinsa erikoisella ja ehkä sinulle epätavallisella tavalla; kysy häneltä miksi hän aina huutaa sinulle jne. Kysy miksi hän uhkaa sinua tietyillä asioilla jne. Tämä voi olla hänelle hämmentävää, jos et ole ennen näin tehnyt, vaan huutanut aina samalla tavalla takaisin.

Äänestä

on surullista että tuollaista tapahtuu.. älä koskaan ota pois henkeä sillä jumala päättää milloin kuollaan ja milloin eletään yritä olla yksi päivä sanomatta äitillesi mitään pahaa auta häntä kotitöissä vaikka kuinka tekisi mieli huutaa hänelle jotain pahaa älä tee sitä kerro äitillesi että miltä sinusta tuntuu jos et siihen pysty nyt niin kyllä joku päivä älä koskaan sorru tappamaan itseäsi sillä jotain hyvää sinulle on tulossa syy miksi sinäkin elät...

Äänestä
  • Pidä sinä nyt ainakin se turpasi kiinni Saatanan jeesustelija äpärä! Jos ongelma on vähääkään "oikea ongelma", niin pidetään ne jumalat siellä raamatun sisällä. Pysyvästi. Aina nämä perkeleen äpärät tunkemassa rumaa päätänsä joka vitun kolosta! Sen vielä kestän, että tullaan oville vaahtoamaan 2000 vuotta vanhasta ihmisen keksimästä zombista, koska silloin voi kylmästi sulkea oven, mutta että täällä netissä...
    Jos joku haluaa riistää henkensä ja on kykeneväinen siihen, todistetaan jumalan olemattomuus, sillä jos hän päättäisi elämästä ja kuolemasta, ei tuskin antaisi kenenkään riistää omaa henkeään. Silti on monet ystävät ja monet ihmiset päivittäin tappaneet itsensä. Noin vain. Eikä siinä ruikutella perään, että miksei jumala tullut väliin. Jumalaa ei ole, HERÄTKÄÄ TÄHÄN TODELLISUUTEEN TYPERYKSET!

    Äänestä

  • itsekkin olen uskonnollinen, niin minua on AINA inhottanut, kun koko ajan pitäisi olla niin kiltti ja polkea omat tunteensa ja oikeutensa roskakoriin.

    Äänestä

  • Kyllästynyt jeesustelijoihin kirjoitti:

    Pidä sinä nyt ainakin se turpasi kiinni Saatanan jeesustelija äpärä! Jos ongelma on vähääkään "oikea ongelma", niin pidetään ne jumalat siellä raamatun sisällä. Pysyvästi. Aina nämä perkeleen äpärät tunkemassa rumaa päätänsä joka vitun kolosta! Sen vielä kestän, että tullaan oville vaahtoamaan 2000 vuotta vanhasta ihmisen keksimästä zombista, koska silloin voi kylmästi sulkea oven, mutta että täällä netissä...
    Jos joku haluaa riistää henkensä ja on kykeneväinen siihen, todistetaan jumalan olemattomuus, sillä jos hän päättäisi elämästä ja kuolemasta, ei tuskin antaisi kenenkään riistää omaa henkeään. Silti on monet ystävät ja monet ihmiset päivittäin tappaneet itsensä. Noin vain. Eikä siinä ruikutella perään, että miksei jumala tullut väliin. Jumalaa ei ole, HERÄTKÄÄ TÄHÄN TODELLISUUTEEN TYPERYKSET!

    lopeta!!!!! sä oot hirvee raukkis. nyt riittää toisten mollaaminen. mee peilin eteen ja kato sieltä kuka on äpärä. ja tuu sit mollaan muita. senkin L5E5H6M6Ä

    Äänestä

Pikkusisko ärsyttää sinua, sinä huudat pikkusiskolle, se taas ärsyttää äitiä joka huutaa sinulle...

Mikä teitä riivaa?

Äänestä

alkoholisti kaikki on muiden syytä paitsi hänen usko pois..

voi itse ottaa sosiaali toimistoon yhteyttä ja mahdollisesti päästä sijaisperheeseen kait sitä kautta jos asiat on todella pahasti..

tai pyytää omaa telkkua jos sinulla oma huone..

Äänestä

OLEN KYMMENEN VUOTTA KATSELLU JA "RUOKKINUT" TÄLLAISTA NUORTA, KUKA NYT ON SINUA VUODEN VANHEMPI. PALKKIOKSI NÄISTÄ VUOSISTA HÄN TULI "PÄÄLLENI" JOLLOIN JOUDUIN SANOMAAN, ETTÄ TEEN RIKOSILMOITUKSEN VAIKKA ONKIN SUKULAINEN.
TEILLÄ ON KOULUKURAATTORIT YM SOSSUTÄDIT, JOTKA HYYSSÄÄVÄT TEITÄ JOTKA OLETTE VAIKEASSA IÄSSÄ.
APUA SAAT VARMASTI KOULUSTA MUTTA MISSÄ VANHEMPIEN APU KUN TE KEKSITTE NÄITÄ TARINOITA KURAATTOREILLE ETTEKÄ TIEDÄ MITÄ TODELLINEN HÄTÄ ON.HUOLTAJIEN TULEE YRITTÄÄ TARJOTA TEILLE MAHDOLLISIMMAN TASAPUOLISET OLOSUHTEET OPISKELUUN JA HARRASTUKSIIN. EI SE HELPPOA OLE.

Äänestä

"Koti=Helvetti" /agree

Koti on helvetti ainakin siihen asti kun asut vanhempiesi kotona.. Ei tosin kaikilla ole niin idiootti vanhemmat kuin toisilla. Ite olen nykyään ainut lapsi kotona mutta mutsi nalkuttaa liikaa toisista syistä joita en jaksa alkaa selittämään.
Jotkut vanhemmat vaan luulevat tietävänsä nii helvetin hyvin mikä lapsillensa on parasta mutta ovat monesti siinä todella väärässä! Joo tiedän kyllä ja olen kuullut monta kertaa. "Vanhemmat tekevät sen koska rakastavat" Okei. ONhan siinä pointti. Mutta eikös se juuri tee omista vanhemmistani tyhmiä että he eivät tiedä miten kasvattaa nuorta nykyään vaan kasvattavat sillä tavalla kun itse näkee parhaaksi mutta se keino on vain täysin väärä. Minä en ehdottomasti mikään tyhmä ole. Olen ylisuojelevan kasvatusmenetelmän uhri! Pelastakaa minut. Meillä analysoidaan liikaa turhia. Olen 15 ja ysillä siis. :>

Äänestä

Mullaki on just samanlaista et äitin kans tulee jatkuvasti riitaa ja uhkailee lastenkodilla,välillä musta tuntuu et voi vaan lähtee jonnekki unohtaa kaikki.mutsi laittaa myös mun parhaan kaverin syyks kaikki,että olen sen takia tälläinen.et se tekee musta tämmösen.Sori en osaa auttaa kun on sama ongelma ittelläki.

Äänestä
  • itellä vastaava tilanne kans, ja sitte osaan itekki olla tosi ärsyttävä, mutta emäntä aina hokee samaa ikuista lausettaan: käy päälle yms. oon ollu osastolla ja ties missä. en juo, enkä polta. mulle on ihan sama,jos sisarukset keksii tollasta,mutta en pärjää äitini kanssa, pitäs viel puoli toista vuotta ainaki saman katolla asustaa. mulla ei ikinä ole aikaa puhua äitini kanssa kahdestaan. isä erosi äidistäni samasta syytä,heillä oli aina riita. isäni kuuntelee minua, ja sanoo että puhu koulupsykologille,yms no minäpä oon puhunut eräätkin kerrat,mutta sielä sanotaan,että mene turvakodille jos on oikein paha riita, puhu isäsi kanssa,jos voisit muuttaa sinne. vaikea kait se on isälle puhua,ku isä sanoo toista. monet tietävät tulisen tilanteen kotonamme,mutta eivät osaa auttaa,tai häipyvät paikalta. äitini osaa olla gameleontti,eli hän osaa sitten psykologin keskusteluissa esittää niin iloista ja pirteää, sitten päästään kotiin ja se huutakin jo että vittu saaatana,mitä tuoki akka luule tietävänsä meidän tilanteesta mitään. ja tässä on toosi paljon kaikkea muutakin taustalla,moni ei tiedä eikä ymmärrä. voisin mennä ihan vaikka vain sijaiskotiin asustamaan. minulla ei ole ketään läheistä jolle voisin puhua, paitsi isä,no ei sille viitsi salaisuuksiaan sentään kertoa, tai henkilökohtaisuuksia. siskoja ja veljiä on, mutta ne on niin paljon vanhempia,että niillä on jo omia menoja ja oma elämä. pienempiäkin sisaria on,mutta niille en aijo puhua suuren ikäeron vuoksi. en sano,ettei minussa olisi syytä,mutta on se ihmeellistä,että ei voida päästäää koko porukkaa helpommalla ja lähettää minut toiseen perheeseen asumaan.. äiti sanoo aina ,että miks sut koskaan ees synnytin,olisit kuollut sillon ja sillon.setuntuu niin kauheelle että. ja sitten se haukkuu kaikkia aina selän takana,ja esittää sitte niinpirteäää että!:S VURRR. Voimia sulle,älä kuiteskaa ittees tapa,äläkä tee kellekkään toisellekkaan mitään. koita kestää.koita sinäkin jutella jollekkin,ehkä sinua ymmärretään.

    Äänestä

Soita kotipaikkakuntasi perheneuvolaan rohkeasti ja varaa sinne aika. Asia kannattaa selvittää, jotta sinulla olisi parempi olla kotonasi. Voit myös kertoa ongelmasta kouluhoitajalle tai koulupsykologille. Lyömistä et saa sietää yhtään, siihen on puututtava heti.

Ole rohkea ja etsi itsellesi apua. Olet sen arvoinen. Äitisikin saa ehkä siinä samalla apua.
Yksin on vaikeaa saada tuohon apua, siksi tarvitset ammattitukea siihen. Tsemppiä!

Äänestä

tuo on ihan normaalia. olen varma, että äitisi suojeli sinuapienenä samoin tavoin. jos siskosi on pienenpi, niin äitisi saattaa yli reakoida tilanteen, koska siskosi on pienenpi. mutta jos sinä et häntä ärsyttänyt, niin tärkeintä on. että sinä itse tiedät totuuden.

Äänestä

Älä anna periksi! Nuorena enemmän kuin usein asiat todella ottaa päähän - mutta niin sitä kasvaa aikuiseksi.

Sä olet rohkea nuori, kun kirjoitit tänne. Hae apua myös muualta. Käy juttelemassa vaikka koulukuraattorin kanssa.

Vanhemmat noin lähes aina haluaa kuitenkin nuorensa parasta, vaikka ei susta kyllä yhtään siltä tunnu.

Ajattele itseäsi ja tee asiat itseäsi ajatellen. Tulevaisuus tuntuu älyttömän kaukaiselta, jees. Mutta ota päivä kerrallaan ja nauti kavereistasi.

terkuin :)
murkun äippä

Äänestä

mulla tilanne on vähän erilainen mutta silti tosi rasittava. seiska ja kasi luokka meni tosi huonosti. kaikki numerot tippuivat. poltin silloin ja join. kotona sain aina kuulla koko ajan koulustani..sitten kun jäin tupaskasta kiinni jouduin moneksi viikoksi kotiin enkä saanut yhtään rahaa. koulun jälkeen piti tulla suoraan kotiin. poikaystävä sai käydä meillä melkein joka päivä.

Nyt kun olen vihdoin rydistäytynyt ja koulu menee jo paljon paremmin ja numerot vain nousevat. Olen myös lopettanut polttamisen. Kaikki tuntui aluksi menevän tosi mutta nyt yhtäkkiä äiti on alkanut haistella mun vaatteita ja sanot että sun takki haisee tupakalle.. vaikka en oo ees polttanu enkä 0llu muutenkaan niitten seurassa ketkä polttaa. Siitä tulee aina kunnon riita kun äitinä kyselee miksi takkini haisee..en jaksa tälläistä nyt kun kaikki menee hyvin niin saan silti kuulla jokapäiväistä valitusta. ja mielestäni on todella loukkaavaa kun äiti penkoo tavaroitani tai heti kun astun kotiin hän ryntää haistamaan takkiani..
yritän aina sanoa että en ole tehnyt mitään ja joskus kun en jaksa äitiäni saatan vaan huutaa hänelle.

mikään ei riitä sille pitäis olla joku siveellinen luokiopelle niin ku se..

ja hyviä jatkoja sulle :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kyllästynyt tähän kirjoitti:

Olen 14 v ja kasilla siis. Minulla on kaksi veljeä ja pikkusisko. Toinen veljistäni asuu muualla ja toinen vielä kotona.
Äitini huutaa minulle jatkuvasti. Tänään tuli aikas paha riita. Hän alkoi syyttää minua siskoni kiusaamisesta puhelimessa.
Tilanne alkoi kun makoilin olohuoneessa äitini sängyssä. Pikkusiskoni tuli sitten siihen kiusaamaan minua. Yritti ottaa peittoani ja sellaista. Mä sitten nousin siitä sängystä ja istuin sohvalle ja vaihdoin kanavaa. Sitten lähdin hakemaan teetä ja vielä sanoin että mä sit katon telkkarii. No minun siskoni sit meni heti istumaan mun paikalle ja vaihtoi kanavaa. Mä tulin takas ja pyysin häntä väistymään tavallista kovemmalla äänellä.
Sit se soittaa äitille ja äitini alkaa huutaa minulle kuinka ärsytän siskoani kuulemma. Minun mielestäni minä tätä tilannetta en aloittanut.
Minä huusin äidilleni ja hän huusi minulle. Hän sitten uhkasi että en saa enää olla erään kaverini kanssa jos kerran minusta tulee sellainen hänen seurassaan.
Mutta me ollaan oltu kavereita jo monen monta vuotta. Eikä hän minusta ole tehnyt tämmöistä vaan oma perheeni ja varsinkin äitini. Kaverini on läheinen perheensä kanssa eikä heillä ole tälläisia riitoja. Edellisissä riidoissa on äitini pari kertaa lyönyt minua mutta tänään sanoi nhänelle puhelimessa että jos hän koskeekin minuun niin minä lyön takasin ja sen todellakin aion tehdä.
Äitini aina vetoaa siihen huudon pääteeksi että oliko kiva että aiheutit mulle taas pahanmieles mutta tällä kertaa mä en edes kadu sitä niin kuin ennen hän on aiheuttanut näiden viimeisen kuuden vuoden aikana minulle enemmän pahaa mieltä kuin kukaan muu. Ja sit se aina uhkailee ett olis varmaan tosi kiva joutuu johonkin lastenkotiin tai muuhun sellaiseen ja syömään jotain matoja siellä. Mut meidän koulus on monta sellasta joka on ollu lastenkodissa mut ei ne oo syöny mitään matoja siellä ja mistäköhän äiti muka tietää kun ei se oo ollu siell ite kertaakaan ja sit kun kerran sanoin sen sille niin sit se vaan huusi että mä en tiedä mistään mitään.
Mä oon kyllästyny elämääni ja joskus vaan tekis mieli ottaa niin paljon lääkkeitä että nukkuisin ikuisesti. Kavereita mulla on ihan riittävästi ja ne tekee mut iloseks.
Ja sit äitini on pakottanut mut moikkaamaan yhtiä juoppokavereitaan kun ei ne oo muka tehnyt mitään pahaa mulle. Mä inhoon niitä henkilöitä ja senkin äitini laittaa kaverini syyksi.

Mä en kestä tätä tilannetta enää kauaa ja oon ihan epätoivonen. Auttakaa jos pystytte.
Kiitos jos edes joku jakso lukee kirjotukseni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu