Tilasin ravintolassa dijonsinapissa ja kermassa haudutettuja sinisimpukoita. Annos tuotiin pöytään siten, että simpukat olivat omalla isolla lautasellaan liemessä, perunat omassa astiassa, dippi omassa ja lisäksi tuotiin yksi tyhjä savinen kuppi/lautanen, johon oli asetettu lusikka ja haarukka. Onko oikeaoppisesti tarkoitus kuoria simpukan liha em.astiaan ja latoa perunoita samaan vai laitetaanko esimerkiksi kuoret siihen ja muu ruoka syödään erillisiä astioita käyttäen?
sinisimpukoita
oikealta lautaselta
4961
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä, kuoret on tarkoitus laittaa siihen tyhjälle lautaselle.
On muuten vähän ihmeellinen tarjoamus - olivathan ne perunat ranskanpottuja? Jos eivät olleet, niin ei ole moista vastaan kävellyt.
kerropa, mikä ravitsemusliike oli kyseessä
Raumalta alkunsa saanut suurehkon hotelliketjun yhteydessä oleva ravintola.
Belgiassa nämä tuodaan isossa mustassa kattilassa, jonka kansi on se astia, johon simpukankuoret voi kerätä. Sen lisäksi tuodaan ranskanpottuja ja majoneesia - ravintolan tapaan maustettuna.
Simpukoista ensimmäinen tyhjennetään haarukalla ja sen jälkeen voidaan käyttämällä tyhjää simpukankuorta pihtinä noukkia muutkin raukat suuhun - yksi toisensa perään, ei siis urakalla kaikkia kerralla. Simpukoita dipataan soossiin, myös potut voi siellä käyttää.
Tyhjät simpukankuoret työnnetään toistensa sisään kauniiksi kiemuraksi ja pannaan siihen kuperaan padankanteen. Riippuen vähän siitä miten simpukat on valmistettu - naturel, merimiehenmuijan tapaan, provencal tms. - jää kattilan ohjalle hyvää soossia, jota voi lusikoida leivän päälle tai voihan sinne topata vaikka leipäänsä.
Simpukat on Belgiassa perinteinen seurusteluruoka, jonka parissa kulutetaan aikaa kauan.