Raapimistolppa?

Heippa!


Mistä löytäisin kahdelle kollilleni semmoisen raapimatolpan, joka yltäisi kattoon asti, tai ainakin melkein, että saisivat siinä kiivetä? Tykkäävät kamalasti kiipeillä ja aina kun käytän ulkona valjaissa (asun kaupungissa enkä voi pitää heitä irti), ovat innoissaan kiipeämässä puihin, mutta en voi päästää korkealle, kun ovat hihnassa ja voivat sotkeutua siinä. Olisi mukava pojille, jos saisivat sisälle oman "puun" jossa voisivat kiipeillä ja leikkiä. Siis tarkoitan ihan semmoista tolppaa vain, ei semmoista missä on kaikenlaisia pesiä, tunneleita ja sen semmoista. Toki voisihan siinä yksi joku nukkumapaikka / muu juttu olla kissoja viihdyttämässä. Ja olisiko ehkä hyvä idea kiinnittää siihen esim. jotain karvahiiriä tai muita leluja?

Olisiko jossakin nettikaupassa jotakin, tai olisiko kenellä antaa jotakin neuvoa, mistä ja kuinka voisin tehdä semmoisen puun / raapimatolpan, joka pysyy hyvin pystyssä eikä kaatuile kissojen siihen kiivetessä. Minulla on tosiaan kaksi kollikissaa toinen ihan kohta puoli vuotias ja toinen noin kuukauden nuorempi. Kovia ovat leikkimään ja hyppimään.

Ja toisena vielä kysyisin teiltä, että kuinka nopeasti kollikissanne ovat toipuneet leikkauksesta? Meillä parin viikon päästä isommalla katilla kastraatio, on alkanut jo mouruilemaan jonkin verran. Ja kuinkahan kauan tuo toimenpide kestää? Sehän taitaa olla aika lyhyt juttu?

Mutta kiitos jo etukäteen, jos joku viitsii vaivautua vastailemaan ja neuvomaan :)
3347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vielä aika "uusi",mutta kissalle keksin vanhasta räsymatosta(puhtaasta)oivan kiipeilypuun.Laitoin pitkän lattiamaton rullalle,ja kiinnitin sen parilla narunpätkällä eteisen pöytään,ja suihkutin mattorullaan vähän kissanminttu-sprayta kiinnostusta lisäämään.

Kovassa käytössä on ollut,ja huonekalut sekä verhot ovat saaneet olla rauhassa:)

Äänestä

http://personal.eunet.fi/pp/catmax/

http://www.parkettilehtonen.com/deltta/telineet.htm

Noiden valikoimista ainakin löytyy turvallisia korkeita puita, tosin ovat aika hintavia mutta varmasti hintansa arvoisia. Narussa roikkuvia leluja ei kannata jättää valvomatta puuhun kiinni, kissa voi kuristua tai jäädä kynnestään kiinni.

Meillä on 180cm korkea itse tehty kaksitolppainen puu ja sen vieressä on vielä seinällä tasoja, joita pitkin voi hyppiä pidemmällekin.

Meillä kollit ovat toipuneet 3-4 päivässä. Nuorena 4kk ikäisenä leikattu vajaassa parissa päivässä.

Äänestä

Meillä kollikissa toipui leikkauksesta päivässä. Oli ekan illan vähän horjuva ja väsynyt, mutta seuraavana aamuna jo ihan entisellään. Leikattiin nuorena, noin 5 kk:n ikäisenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stellla kirjoitti:

Heippa!


Mistä löytäisin kahdelle kollilleni semmoisen raapimatolpan, joka yltäisi kattoon asti, tai ainakin melkein, että saisivat siinä kiivetä? Tykkäävät kamalasti kiipeillä ja aina kun käytän ulkona valjaissa (asun kaupungissa enkä voi pitää heitä irti), ovat innoissaan kiipeämässä puihin, mutta en voi päästää korkealle, kun ovat hihnassa ja voivat sotkeutua siinä. Olisi mukava pojille, jos saisivat sisälle oman "puun" jossa voisivat kiipeillä ja leikkiä. Siis tarkoitan ihan semmoista tolppaa vain, ei semmoista missä on kaikenlaisia pesiä, tunneleita ja sen semmoista. Toki voisihan siinä yksi joku nukkumapaikka / muu juttu olla kissoja viihdyttämässä. Ja olisiko ehkä hyvä idea kiinnittää siihen esim. jotain karvahiiriä tai muita leluja?

Olisiko jossakin nettikaupassa jotakin, tai olisiko kenellä antaa jotakin neuvoa, mistä ja kuinka voisin tehdä semmoisen puun / raapimatolpan, joka pysyy hyvin pystyssä eikä kaatuile kissojen siihen kiivetessä. Minulla on tosiaan kaksi kollikissaa toinen ihan kohta puoli vuotias ja toinen noin kuukauden nuorempi. Kovia ovat leikkimään ja hyppimään.

Ja toisena vielä kysyisin teiltä, että kuinka nopeasti kollikissanne ovat toipuneet leikkauksesta? Meillä parin viikon päästä isommalla katilla kastraatio, on alkanut jo mouruilemaan jonkin verran. Ja kuinkahan kauan tuo toimenpide kestää? Sehän taitaa olla aika lyhyt juttu?

Mutta kiitos jo etukäteen, jos joku viitsii vaivautua vastailemaan ja neuvomaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu