Yllättää Riitassa

Ilkeä ihminen. Saanut kaikki muut puhumaan Jarkosta pahaa ja naureskelemaan toisen selän takana. En sano, etteikö Jarkolla olisi ollut lähiaikoina tosi typeriä juttuja yms, mutta ei ole kovin asiallista ketään kohtaan tuollainen. Koko ajan piikittelee ja puukottaa. Aika jännä seurata, miten ryhmän dynamiikka muuttuu jo yhdenkin henkilön vuoksi. Ei talossa ole koko kaudella ollut ennemmin tuollaista pilkkaamista. Hauskana ja herttaisena ihmisenä pidin Riittaa ja tykkäsin. Nää laskee kyl pisteitä aikas paljon.
10751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

On kyllä selkäänpuukottaja, ei sano Jarkolle suoraan vaan seläntakana puhuu paskaa. Mitä ne hänelle kuuluu Jarko tekemiset. Toivottavasti joutuu ulos.

Äänestä

En pitänytkään minään edustavana mummona Riittaa edes alussa, mutta tän iltainen oli jo tosiaan yllättävää. Taas mummo haluaa jutella rivoja nuoren miehen kanssa, tällä kertaa Jarkon.

Äänestä

vaikka en Jarkkoa kannatakkaan niin liika on jo liikaa, kohta piruuttani vaihdan leiriä.

Äänestä
  • Onhan Jarkollakin vikansa, mutta ei se oikeuta toisia käyttäytymään tollatavalla. Joten taidanpa antaa -ääneni Jarkolle tai ainakin --ääneni Riittalle.

    Äänestä

ylläri tuo käytös. Sitä ihmettelen ett noi muut on niin helposti mukaan vedettävissä tohon tuohuun. Kadi ehkä haluaa tukeutua poikiin kun Suvi lähti ja Sauli parka ei edes tajua mitä on tekeillä, naureskelee vain muiden mukana. Niko ihmettelen ja suuresti.

Äänestä

siis tosi ällöä toi rillin käytös... siinä kerrakseen "aikuisen" naisen käytöstä manipuloi koko porukkaaa, minkälainen on työssään hoitoalalla luulis siinä oppivansa kaikenlaista ja tulemaan kaikkien kanssa toimeen tai edes KÄYTTÄYTYÄ!

Äänestä
  • Puhutaan selän takana. Nokitusjärjestemä. Mykkäkoulua ja jne.

    Äänestä

  • just on tuollaista kirjoitti:

    Puhutaan selän takana. Nokitusjärjestemä. Mykkäkoulua ja jne.

    nehän taitaa pahippia kusipäitä olla "hoitsut" selän takana puhuu paskaa

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    nehän taitaa pahippia kusipäitä olla "hoitsut" selän takana puhuu paskaa

    Jarkko oli todella viisas kun sanoi yöllä Riitalle, ettei halua puhua seksikokemuksistaan tämän kanssa. Jos olisi sen tehnyt, olisi Rilli revitellyt puheita lopun aikaa, liioitellut ja väritellyt ja saanut siitäkin aihetta haukkua Riittaa.

    Jarkko on sen verran fiksu, että on huomannut Riitan kaksinaamaisuuden. Ja myös sen, että tämä vetää muuta joukkoa koko ajan häntä vastaan. Voimia Jarkolle, että kestät vielä tämän päivän. Eiköhän tuosta kurpasta tänään päästä.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    nehän taitaa pahippia kusipäitä olla "hoitsut" selän takana puhuu paskaa

    On itsekin hoitoalalla ja ikävä kyllä tuo mitä sanot on aika lähellä totuutta. Tosin ei sovi yleistää. Kaikki eivät ole sellaisia seläntakanapuhujia ja yleensäkin naisvaltaisilla aloilla pahanpuhuminen on laajaa.
    Mutta itse aion tänään vielä uhrata vähän Jarkon tueksi ja äänestää Riitalle miinuksen ja Jarkolle plussan. Voin vain kuvitella, millaiselta Jarkosta tuolla tuntuu :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lissu__**__ kirjoitti:

Ilkeä ihminen. Saanut kaikki muut puhumaan Jarkosta pahaa ja naureskelemaan toisen selän takana. En sano, etteikö Jarkolla olisi ollut lähiaikoina tosi typeriä juttuja yms, mutta ei ole kovin asiallista ketään kohtaan tuollainen. Koko ajan piikittelee ja puukottaa. Aika jännä seurata, miten ryhmän dynamiikka muuttuu jo yhdenkin henkilön vuoksi. Ei talossa ole koko kaudella ollut ennemmin tuollaista pilkkaamista. Hauskana ja herttaisena ihmisenä pidin Riittaa ja tykkäsin. Nää laskee kyl pisteitä aikas paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu