Jos näkee monien vuosien jälkeen sellasen ihmisen joka on koulussa kiusannu? Aika kiusallinen tilanne sellanen.
miten toimia
geg
7538
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se riippii kovasti siitä mitä sinä ajattelet tästä kiusatusta....
Haluatko jotenkin sopia kiusaamisesi?, tunnetko että olet tehnyt väärin?
Lähesty kaveria seuraavan kerran kohdatessanne jos tunnet syyllisyyttä, en usko että hän työntää sinua pois kun huomaa asiasi.
tarkotan että jos minä olisin kiusattu ja tapaisin kiusaajani
Olen siis nähnyt kiusaajiani pariinkin otteeseen entisellä kotipaikkakunnallani. En tiedä ovatko tunnistaneet (varmaan ovat, en ole naamaltani niin paljon muuttunut), mutta ei siinä tilanteessa ole tarvinnut mitään erityistä tehdä (paitsi katsekontaktin ottaminen on hyvä asia). Ole oma itsesi - hanki sellainen itseluottamus että pois alta risut ja männynkävyt :), huomaavatpa ent. kiusaajatkin millainen Sinusta on tullut.
Mulla toimi erittäin hyvin, pari kertaa olen tosiaan törmännyt noihin vanhoihin tuttuihin ja käyttäytymiselläni ja vahvalla katsekontaktilla saanut aikaan mielenkiintoisia reaktioita ;)
No, käyttäytymällä itsevarmasti saa sekä tutut että vieraat melkeinpä haukkomaan henkeään. (Tai sitten vain minussa on jotain hyvin kummallista - enpä tuosta tiedä).
Olepa siis vahva ja muistakin näyttää se koko kansalle, etenkin kiusaajillesi, hyvä tulee. Mutta varoituksen sana: älä liiottele ;)
Ei se mikään kiusallinen tilanne ole jos oma suhtautuminen on neutraali. Monta kertaa olen nähnyt bussissa tai niitä on kävellyt vastaan mutta en ole nähnyt tarvetta esittää mitään. Pari kertaa olen moikannut ja kerran yksi kysyi missä koulussa olen. Vastasin kuin kelle tahansa vanhalle tutulle jota ei ole näkynyt aikoihin ja kysyin häneltä samaa. Ja tiedustelin parista muusta kiusaajasta, että mille alalle jatkoivat yläasteen jälkeen. Itse olin vaihtanut koulua joten en tiennyt, ja tietenkin olin kiinnostunut vanhoista kavereista.
Todellisuudessa he olivat osana siinä mikä on tehnyt minusta sellaisen raunion kuin olen, mutta toisaalta olen todella vahva ihminen selviydyttyä kaiken läpi tähän päivään. Ei minun tarvitse tuntea vihaa heitä kohtaan. Ei minun tarvitse kohottaa itsetuntoani psyykkaamalla itseäni uskomaan/tuntemaan, että olisin millään tavalla heidän yläpuolellaan. Ihmisiä hekin ovat enkä näe syytä katsella heitä alaspäin tai tuntea kiukkua. Siksi tuollainen tilanne ei ole mielestäni kiusallinen.
Kaikki eivät vuosienkaan jälkeen ole edes tuollaisissa puheväleissä kiusaajiensa kanssa. Sanaakaan ei vaihdeta. Välit olivat tulehtuneet ja nyt vallitsee sitten hiljaisuus.
Itselläni oli ja on tuollainen tilanne.
Siispä ainoaksi vaihtoehdoksi jää...?
Kyllä, vihaan heitä edelleen, mutta sanoisinko "passiivisesti".
Kyllä, olen pärjännyt todistettavasti paremmin kuin he, joten nähkööt nyt sen. En "kohtele" heitä millään tavalla - olenhan nähnyt ent. kiusaajiani vain entisellä kotipaikkakunnallani.
Ne ihmiset eivät ole minun murheeni enää. Aivan sama, mitä heille on tapahtunut/tapahtuu, siksi en ole kysynyt mitään silloinkaan kun olen heitä nähnyt.
Myönnän, että en ole kovinkaan kiltti, mutta kiltteydellä en koskaan pärjännytkään.
Eikä tarvitse edes esittää mitään, vaan koska entinen kotipaikkakunta on niin pieni, kaikki tietää kaikkien asiat, siis myös sen, missä minä nykyään olen ja mitä teen. Sana on kyllä varmaan kiertänyt (vaikken sitä itse haluaisikaan).
Toisin sanoen: Minun ei tarvitse oikeastaan tehdä yhtään mitään. Paitsi katsoa silmiin.
Se riippuu täysin omasta itsestään.