Olen monta kertaa jo yrittänyt laihduttaa, ja olen aina välillä vähän jopa onnistunut, mutta sitten ratkean! Ostan suklaata ja herkkuja ja mässäilen.. :( Miten pystyisin hillitsemään itseni ja olemaan syömättä herkkuja?! Apuaa!! :
laihuus..
miten?
5429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei kannata yrittää sillä tavalla että jätät kerralla kaiken pois. Jos tekisit niin että ostaisit vaikka lauantaisin jotain pientä herkkua. Et siis silloinkaan mitään mahdottomuuksia. Sitten kun eka siihen totuttelet niin voit vaikka kokeilla josko onnistuis niin että jätät yhden viikonlopun väliin. Siinä ihan huomaamattaan vähentää täysin minimiin herkuttelun. Mulla ainakin onnistui noin. Sitten vaan syöt lisäksi makean makuisia hedelmiä ja marjoja. Voi aluksi tuntua oudolta mutta ihan oikeasti auttaa makeannälkään ku totuttelee. Muista ettei se paino putoa hetkessä! Ennen kaikkea ruokavaliota muutat. Vaalea leipä tummaan, lisäät vihanneksia ja kasviksia ruokaympyrän mukaisesti, juo vettä enemmän (pistää kuonat liikkeelle). Liikunta auttaa ja nopeuttaa painonpudotusta mutta ennen kaikkea terveellinen ruokavalio ja säännölliset ruoka-ajat laihduttaa!
Mä alotin ruokapäiväkirjalla. Eli asetin jonku realistisen kalorimäärän ja söin ruokaa sen rajoissa. Alotin kävelee säännöllisesti useamman kilsan päivässä. Pidin sunnuntaisin namipäivän, joku rajattu määrä ja sitten stoppi siihe. Vähän kerrallaan, ei saa hosu tai ei ainakaa onnistu..
mä yritän taas lihottaa, mut en vaa liho ! liian hyvä aineenvaihdunta. päinvastane ongelma siis ;/
Niin minäkin olen yrittänyt saada vähän kiloja lisää, muttei se ole edistynyt kilollakaan.
en haluaisi olla tämmöinen tikku, mutta en voi sille mitään.
Ruuansulatukseni ja aineenvaihduntani on heikkoa, ja siksi tuppaan lihoamaan erittäin helposti. Myös maha on usein turvonnut, ja sen vuoksi en voi syödä kuin 1 lämpimän aterian päivässä. Usein syön aamupalaksi 2 ruisleipää, koulun jälkeen lämpimän aterian ja joskus iltaisin 2 ruisleipää.