Unessani olin jossain pohjoisafrikan maassa, missä maapärö oli kuiva ja kasvoi palmuja. Kaiken kaikkiaan hyvin kaunis ja eksoottinen maa. Minut valtaa tunne ikään kuin lauetessa kun liikun näissä maisemissa ja ymmärrän kuinka kaunista ja fantastista kaikki on. Kävelen pitkin kapeaa kujaa maiseman muuttuuessa vähitellen länsimaalaisemmaksi. Hämärtää, mutta kaukana edessäni näen taivaan roihuavan. Juoksen valoa kohti, ja huomaan että taloni palaa. Minut valtaa suunnaton ahdistus, koska olen varma että siskoni on talossa. Muita ihmisiä ei näy paikalla, joten juoksen taloon. En näe mitään, koska ilma on sakea. Ahdistukseni kasvaa sietämättömäksi, koska en löydä siskoani. Hetken kuluttua tajuan että aika käy vähiin, enkä tule löytämään siskoani. Tiedän selvästi, että nyt on viimeinen tilaisuus poistua talosta. Järkeni sanoo juokse ulos, mutta jokin minussa panee vastaan.
Seuraavassa kuvassa näen hyvän ystäväni Antin. Hän kysyy minulta miten minun kävi. Sinä hetkellä itsehillintäni on pettää, meinaan melkein purskahtaa itkuun, mutta kasaan itseni. Vastaa: Ei nyt mitenkään kummemmin, olen kuollut. Vilkaisen käsivarsiani ja havaitsen että ne ovat kalpeat. Kaverini ei liiku, mutta hän loittonee vähitellen, minuun koko ajan katsoen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Uni oli merkki, että olet henkisesti valmis tulemaan ulos kaapista. Mene Anttisi luokse ja päästä naisista otteesi jotka merkkaavat sinulle vain ja ainoastaan sisarrakkutta.
Herätä itsestäsi se osa jonka olet kuolettanut.
Kun tähän pystyt pääset kuivuudesta eroon....ja löydät itsesi elämän lähteeltä.