Testamentti

Haluaisin tehdä testamentin avopuolisolleni. Minulla on 2 rintaperillistä. Omaisuutta ei ole muuta kuin pankkitalletukset. Voinko testamentata talletukset avopuolisolleni vai määrääkö laki, että lasteni on saatava omaisuuteni. Rahaa on noin 40 000 euroa ja haluaisin kaiken jättää avokkaalleni. Voidaanko testamentti sitten aikanaan jotenkin "kumota" ja puolisoni jää vaille mitään ?
Lapseni eivät ole tehneet mitään "väärää" minulle, mutta olen kustantanut heidän koulutuksensa korkeapalkkaisiin ammatteihin, joten he eivät "tarvitse" rahojani.
111275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Laki määrää perillisiksesi sinun lapsesi, ellet testamentilla muuta tuota lakimääräistä perimysjärjestystä, ts. voit tehdä tahtomasi testamentin.
Rintaperillisilla on kuitenkin oikeus vaatia lakiosansa, jos näin tahtovat. Tältä osin tekemäsi testamentti joutuu väistymään. Lakimääräisten perillistesi tahdon vallassa on siis puolet jäämistöstäsi. Puolesta voit määrätä täysin vapaasti.

Äänestä
  • Siis ne voi vaatia testamentin kumoamista ja saavat näinollen puolet mun rahoista. Avokkaalle jäis toinen puoli, siis jos vain teen testamentin.
    Jos en tee testamenttia, lapset vievät koko potin, Tai lakihan sen määrää.

    Äänestä

  • avokkaalle kirjoitti:

    Siis ne voi vaatia testamentin kumoamista ja saavat näinollen puolet mun rahoista. Avokkaalle jäis toinen puoli, siis jos vain teen testamentin.
    Jos en tee testamenttia, lapset vievät koko potin, Tai lakihan sen määrää.

    Lakiosa on laissa perilliselle taattu osuus: se on puolet siitä mitä muutoin perisi. Lakiosaa tulee erikseen vaatia, muutoin sen menettää.

    Avopuolisosi ei peri mitää ilman testamenttia.

    Tekemällä testamantin siis avopuolisosi voi periä sinut kokonaan - jos lapset eivät vaadi lakiosaansa (tee piruuttasi tekstin sellaiseksi, että syyllistät lakiosan vaatijan). Jos vaativat niin hän saa joko 2/3 (jos vain toinen vaatii) tais puolet (jos molemmat vaativat).

    Äänestä

  • ei ole kumoaminen kirjoitti:

    >>Jos vaativat niin hän saa joko 2/3 (jos vain toinen vaatii) tais puolet (jos molemmat vaativat).

    Äänestä

  • avokkaalle kirjoitti:

    Siis ne voi vaatia testamentin kumoamista ja saavat näinollen puolet mun rahoista. Avokkaalle jäis toinen puoli, siis jos vain teen testamentin.
    Jos en tee testamenttia, lapset vievät koko potin, Tai lakihan sen määrää.

    Voinet tehdä testamenttiin ao. tekstin ja neuvotella lapsiltasi testamentiin kuittauksen, että he hyväksyvät testamentin ja ovat saaneet korvauksen lakiosastaan. Voit heitä taivutella (ei saa kiristää) vaikkapa suunnitelmilla panna rahoilla ranttaliksi avokkisi kanssa, joten nyt heti kannattaa tyytyä pienempään lakiosaan jne.

    Äänestä

  • ei ole kumoaminen kirjoitti:

    Lakiosa on laissa perilliselle taattu osuus: se on puolet siitä mitä muutoin perisi. Lakiosaa tulee erikseen vaatia, muutoin sen menettää.

    Avopuolisosi ei peri mitää ilman testamenttia.

    Tekemällä testamantin siis avopuolisosi voi periä sinut kokonaan - jos lapset eivät vaadi lakiosaansa (tee piruuttasi tekstin sellaiseksi, että syyllistät lakiosan vaatijan). Jos vaativat niin hän saa joko 2/3 (jos vain toinen vaatii) tais puolet (jos molemmat vaativat).

    Sinäkö syyllistäisit "piruuttasi" omat lapsesi?

    Äänestä

  • neuvo kirjoitti:

    Sinäkö syyllistäisit "piruuttasi" omat lapsesi?

    No, jos lapset eivät vain sulata avokkia syystä tai toisesta, niin minusta on vain hyvä jos äiti viimeisinä sanoinaan ilmaisee pahoittaneensa mielensä tästä ja toivoo, että lapset kunnioittasivat hänen viimeistä tahtoaan...

    ...miträ pahaa siinä olisi????

    Äänestä

  • ...niin onhan äidillä oikeu... kirjoitti:

    mieleen, että se "avokki" voi kytätä omaisuutta..?
    Jos olet k.o testamentin suunnittelija, niin oletko aivan varma, että haluat suosia avokkia, mieluummin koin omaa sukuasi? Ehkä haluat "näpäyttää" lapsiasi kun/jos eivät hyväksy avokkiasi? Taitaa olla aika tuore avokki ja todennäköisesti sinua nuorempi...

    Entäpä lapsenlapsesi, jotka ovat samaa verta?
    Jos lapsenlapsia ei ole vielä, niin oletan, että heitäkin vielä syntyy. Monet isovanhemmat antavat jo eläissään lapsenlapsille pesämunaa - pikkuhiljaa. Nuoret tarvitsevat eniten.

    Oletko jos olet a.p minkä ikäinen tai mahdollisesti vakavasti sairas, kun suunnittelet testamenttia? Avokki voi olla myös "hyväksikäyttäjä" tsm...rahan/perinnön vuoksi on moni jopa tappanut...eikä kaikki ole paljastunut kenellekään. Noin väitetään.

    Äänestä

  • ...niin onhan äidillä oikeu... kirjoitti:

    No, jos lapset eivät vain sulata avokkia syystä tai toisesta, niin minusta on vain hyvä jos äiti viimeisinä sanoinaan ilmaisee pahoittaneensa mielensä tästä ja toivoo, että lapset kunnioittasivat hänen viimeistä tahtoaan...

    ...miträ pahaa siinä olisi????

    mitä suuremmassa määrin.
    Hyi helvetti jo ajatustakin tuollaisesta toiminnasta.
    Kuka voi vihata lapsiaan noin paljon, että vielä kuolemansa jälkeen haluaa heitä nöyryyttää ja alistaa tahtonsa alle.
    Minä en antaisi omaisuuttani ventovieraalle mistään hinnasta.

    Äänestä

Keskustella lastesi kanssa ajatuksesta luovuttaa avokillesi nuo rahat.
Jos lapsesi ovat hyväpalkkaisessa töissä niin heidän pitää olla ahneita jos vaativat lakiosia sinun pyynnöstä huolimatta.
Yksinkertaisesti pyydät etteivät he vaadi lakiosia, jos vaativat se ei ole enään sinun vallassa.

Äänestä
  • Olen 51 vuotias ja avokkaani on 50. Olemme olleet yhdessä 19 vuotta. Lapsenlapsia minulla ei vielä ole. Ja tarkoituksenani ei ole "häpäistä" lapsiani, jättämättä heidät perinnöttä. Lapseni pitävät avopuoisostani !
    Minulla on MS-tauti. Hän ei kyttää rahojani. Ei edes tiedä minun rahavarojani. Hän pyyteettömästi hoitaa minua, eikä jättänyt minua, kun tauti todettiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

avokkaalle kirjoitti:

Haluaisin tehdä testamentin avopuolisolleni. Minulla on 2 rintaperillistä. Omaisuutta ei ole muuta kuin pankkitalletukset. Voinko testamentata talletukset avopuolisolleni vai määrääkö laki, että lasteni on saatava omaisuuteni. Rahaa on noin 40 000 euroa ja haluaisin kaiken jättää avokkaalleni. Voidaanko testamentti sitten aikanaan jotenkin "kumota" ja puolisoni jää vaille mitään ?
Lapseni eivät ole tehneet mitään "väärää" minulle, mutta olen kustantanut heidän koulutuksensa korkeapalkkaisiin ammatteihin, joten he eivät "tarvitse" rahojani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu