Kovasti haluaisin koiraystävän ottaa, mutta koska tiedän itseni melko laiskaksi lenkkeilijäksi, asia on jäänyt lähinnä hoitotätinä olemiseksi.
Jos nyt kuitenkin vielä harkitsisin asiaa, niin mitkä rodut olisivat sellaisia, joiden liikkumisen tarve tai halu ovat pienempiä?
Varmaan tulee nyt vastaukseksi, että osta pehmolelu:) No, onneksi tuttavapiirissä on eläimiä, joista voin nauttia kyläillessä ja omistajien tarvitessa hoitoapua.
Jos nyt kuitenkin vielä harkitsisin asiaa, niin mitkä rodut olisivat sellaisia, joiden liikkumisen tarve tai halu ovat pienempiä?
Varmaan tulee nyt vastaukseksi, että osta pehmolelu:) No, onneksi tuttavapiirissä on eläimiä, joista voin nauttia kyläillessä ja omistajien tarvitessa hoitoapua.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No, onneksi tuttavapiirissä on eläimiä, joista voin nauttia kyläillessä ja omistajien tarvitessa hoitoapua.
- Niin ja kannattaa pitääkin se noin. Jokainen koira vaatii paljon liikuntaa ja aktiviteettejä. Jos tiedostat olevasi laiska älä ota mitään koiraa -_-
Nyt pimeimpänä aikana on erityisen hyvä hieman testata itseään. Pennun kanssahan on käytävä ainakin viitisen kertaa päivässä ulkona SIISPÄ: laita kello herättämään ainakin tuntia ennen kuin normaalisti. On ehdittävä pisuttamaan pentu, siivottava yölliset kakat ja askarreltava sille tekemistä päiväksi. Ulkona sataa ja on pimeää, kello on seitsemän aamulla. Pentu ei liiku, sillä maa on kylmä ja märkä. Houkuttelet sitä pissaamaan tai edes liikkumaan ja vilkuilet samalla kelloa. Itsellä on oltava pilkkihaalarit, jotta tarkenee.
Murehdit töissä pennun pärjäämistä. Pentu vikisi koko yön hampaitaan ja kakkahätäänsä, väsyttää. Äkkiä kotiin ja heti ulos. Ruokaa ja leikkiä, ja taas jätösten sekä kaikenlaisten pahvejen jne (pennulle jätetyt askartelu ja repimispaketit) siivoilua. Ja nyt "lenkkivaatteet päälle" ja pitemmälle kävelylle. Maa on nyt kuiva, ja pentu vetää ja poukkoilee kuin perkele, mutta sinun on opetettava kärsivällisesti hihnassa kulkemista. Se ei opi sitä itsekseen. Tulette kotiin, ja haluaisit hetken hengähtää, mutta pentu on sähköjohtojen kimpussa ja kusasee taas iloksesi yhdet lirit. Pian se rauhoittuu hetkeksi, ja sinun on ajoitettava omat toimesi tähän hetkeen. Ulkona sataa taas, on pirun pimeä ja kylmä. Vielä 23 maissakin on vedettävä romppeet niskaan ja lähdettävä. Joka ikinen ilta. Eikä pentu edes kakkaa, vaan tekee sen yöllä sisälle...
Tässä hieman arkea, tosin vain sitä kenkumpaa osastoa. Mutta harkitse tosiaan vielä, ja entäpä aikuinen koira, voisitko tarjota kodin sellaiselle?
En ottaisikaan pentua vaan haluaisin tarjota hyvän loppuelämän vanhemmalle koiralle, jolle syystä tai toisesta etsitään uutta kotia.
Tunnen omat rajoitukseni ja minulla on aika hyvä käsitys siitä, mitä koira vaatii. En todellakaan halua, että koira kärsii minun luonani vaan että se saa niin hyvän kodin kuin minä pystyn tarjoamaan. Siksipä ajattelinkin kysäistä, mikä koira pärjäisi minun kanssani:)
En todellakaan tee mitään hätiköityä päätöstä - älkää nyt koiraihmiset panikoiko.
Minulla on jopa ollut kakkoskoti koiralle lähes puolitoista vuotta, joten olen kyllä elänyt koiran kanssa. Tuona aikana koira oli minulla enemmän kuin varsinaisessa kodissaan. Minä jopa hankin sille uuden kodin, kun sen omistajilla ei ollut sille tarpeeksi aikaa ja he koiran parasta ajatellen olivat valmiit siitä luopumaan. Ai miksikö en ottanut sitä itse? Juuri siksi, että se sai paremman kodin lähipiiristäni. Aika ei ollut oikea minulle, mutta uusi perhe oli aikeissa hankkia koiran ja he tunsivat tämän yksilön minun kauttani ja olivat jo siihen kiintyneitä. Se on yksi niistä lemmikeistä, joita hoidan omistajien matkojen tai muiden menojen aikana.
Kiitos kommenteista!
Mopsi, sille riittä normaalit kävelylenkit =)
EI kaikki koirat vaadi tai halua emännäkseen himo kuntoilijaa =) monesti sellaiset "omistajat " jopa stressaavat koiraansa !?
Tuo kokeilu tekisi hyvää monelle koiranpentua aikovalle , suosittelen .
hyvä, tosin kyllä nekin liikuntaa vaativat. Tiedän mopseja jotka tekevät pitkiä lenkkejä. Tai entäs pomeranian? Ne eivät kuulemma välttämättä vaadi varsinaisia pitkiä lenkkejä. Mutta niissä on taas sitten se turkinhoito...
Ranskanbulldoggi ei välttämättä tarvitse paljon liikuntaa ,vaikka ei siitä kieltäydykkään. On myös vähähaukkuinen mukava kaupunki koira .
Iloinen velikulta ;D
Se hoitokoirani oli juuri ranskispoika ja aivan kertakaikkisen valloittava luonne.
En ole ollut aiemmin rodun kanssa tekemisissä ja mietinkin, onko tuo rotuominaisuus vai tapauskohtaista, että ei hingu lenkeille. Hyvä tietää, että voisin vielä sitäkin harkita, koska tykästyin rotuun oikein kovasti.
Osta kunnon ipo-linjainen Malinois. Se tekee susta reippaan lenkkeilijän. Kohta oot huippukunnossa ja läskit kateissa.