Minne olet matkalla ohisuhahtavassa autossasi
en erota edes kasvonpiirteitäsi,
kysyn vain ikkunan läpi - minne, rakkaani?
Käsivarsissani mustelmat sormistasi
ja korvissa katkeran äänesi sointi
Itken ikkunaa vasten
Minne olet matkalla koirasi kanssa
pysähdyt ja katselet ympärillesi katulampun alla
etkä tiedä että minäkin katselen sinua
täältä kuudennen kerroksen ikkunasta
Heilutan sinulle
Kenen koira sinulla on, sinunko?
Mikä sen nimi on, onko se vanhakin, sairas vai terve?
Haluatko kuulla mitä minulle tapahtui,
minun rakkaani pusersi minua käsivarsista ja
puhui katkerasti, ivallisesti
Sitten hän lähti autollaan jonnekin
Ajoi tuosta juuri ohi
En tiedä miksi niin tapahtui, enhän edes tunne häntä
enkä ole koskaan nähnytkään, mutta
yössä kulkee ihmisten epätasainen virta, ja eikö jokainen
ole rakas jollekin?
Älä mene vielä pois
Tahtoisin hetken aikaa katsella sinua, puhua sinulle
niin kuin hän, joka on juuri jätetty aivan yksin
ja jolla ei ole ketään jolle puhua
Voi kuinka mustelmat hänen käsivarsissaan sattuvat
ja kova ääni vihloo korvissani
Se on kauheaa, uskotko?
Älä pelästy, en tahdo sinulle mitään pahaa!
Haluan vain puhua vähän aikaa, kuuletko
katso täällä minä olen
pimeän ikkunan takana kuudennessa kerroksessa
Sytyttäisinkö valot
Nousisinko pöydän päälle seisomaan
Voi, oletko sinäkin yksin?
Pysy vielä katulampun alla, haluan tarkastella piirteitäsi -
onko sinulla mustelmia, tai oletko se
joka rutistaa niitä toiseen, rusentaa kovasti
avuttomien ihmisten käsivarsia?
Kumpi sinä oikeastaan olet, syyllinen vai uhri, haluaisinpa tietää
No, olet kumpi tahansa, sinäkin olet jollekin rakas,
niin käsittämätöntä kuin se onkin, en ymmärrä, mutta
sen täytyy oikeastaan olla niin
Vai - mitä mieltä itse olet siitä asiasta?
Voi nyt sinä jo menet koirasi kanssa
ja pimeys peittää jäljet yössä!
En ehtinyt nähdä sinua kunnolla, en ehtinyt sanoa
kaikkea, mikä olisi ollut mielessäni, minua jännitti niin kovasti
ja unohdin puolet sanoista, toisaalta, ehkä sanoin
jo liikaakin
Anna anteeksi, loukkasinko sinua jotenkin?
Painan otsani ikkunaa vasten
käsivarsiini sattuu ja pelkään että tulet taaskin
että lyöt minua taas
Pääni menee sekaisin, ymmärrätkö, olisi parempi
jos ainoastaan löisit, mutta suudelmasi ja lyöntisi
saavat minut suunniltaan, en koskaan pääse selvyyteen
kumpaa tunnet minua kohtaan enemmän,
rakkautta vai vihaa
Todennäköisesti et enää kumpaakaan, itken
Kuinka kauan siitä on kun lähdit, kaksikymmentä vai
kolmekymmentä vuotta?
Pelkään että jonain päivänä tulet takaisin
Pelkään ja kaipaan sinua, rakas, kaipaan niin valtavasti
Nytkin huudan lasin läpi kylmälle kadulle
Tule!
Odotan seuraavaa ohisuhahtavaa autoa,
seuraavaa yöllistä kulkijaa
Väsyneet silmäni haravoivat typötyhjää jalkakäytävää
kipeinä valvomisesta
Lyön sinua kasvoille, heitän oven takanani kiinni
ja hyppään autoon, lähden jonnekin, kukaan ei tiedä minne
Olet nukahtanut sohvalle ja uskallan taas liikkua
nousen hiljaa tuolista ja kutsun koiraa ääneti
lähdemme nyt ulos kävelylle
Voi kuinka kipeää se onkaan, tämä kauhistuttava muistaminen!
Yöllisten kuvien kavalkadi - en enää edes tiedä mikä niistä
tapahtui juuri minulle, mikä jollekin toiselle
Kumpi meistä on syytön ja kumpi syyllinen, kumpi meistä
seisoo ikkunan luona, kumpi meistä on minä
Apua!
Voisinpa vain unohtaa
Unohtaa kaikki maailman rakkaat,
pehmeät suudelmat
ja nyrkiniskut, kaikki kipeät
mustelmat, pitkien öiden valvomiset
Kiduttavan kaipaukseni
kokea kerran vielä sylisi lämpö
Olinhan sinulle rakas, joskus, olinhan
edes vähän aikaa, yhden ohikiitävän sekunnin
Missä tahansa lienetkin, varmaan muistat minut vielä, eikö niin
Älä muistele lyöntejäsi rakas, en minäkään niitä
enää muistele, mitäpä mustelmista tai
pilkallisista sanoista, mutta muistele mitä
minussa silloin näit kun kuiskasit korvaani helliä sanoja
Ole ystävällinen ja kuiskaa - kerran vielä - ne sanat tuuleen!
Minä valvon tässä ikkunan luona
odotan ja kuuntelen,
varmasti tuuli kantaa sanasi korviini jos vain olet ystävällinen
ja kuiskaat
Rakkaani
Kas, joku näyttää tulevan
Polkupyörää taluttava humalainen hahmo
Jalkakäytävällä
Kohotan kädet kasvoille ja vapisen
en erota edes kasvonpiirteitäsi,
kysyn vain ikkunan läpi - minne, rakkaani?
Käsivarsissani mustelmat sormistasi
ja korvissa katkeran äänesi sointi
Itken ikkunaa vasten
Minne olet matkalla koirasi kanssa
pysähdyt ja katselet ympärillesi katulampun alla
etkä tiedä että minäkin katselen sinua
täältä kuudennen kerroksen ikkunasta
Heilutan sinulle
Kenen koira sinulla on, sinunko?
Mikä sen nimi on, onko se vanhakin, sairas vai terve?
Haluatko kuulla mitä minulle tapahtui,
minun rakkaani pusersi minua käsivarsista ja
puhui katkerasti, ivallisesti
Sitten hän lähti autollaan jonnekin
Ajoi tuosta juuri ohi
En tiedä miksi niin tapahtui, enhän edes tunne häntä
enkä ole koskaan nähnytkään, mutta
yössä kulkee ihmisten epätasainen virta, ja eikö jokainen
ole rakas jollekin?
Älä mene vielä pois
Tahtoisin hetken aikaa katsella sinua, puhua sinulle
niin kuin hän, joka on juuri jätetty aivan yksin
ja jolla ei ole ketään jolle puhua
Voi kuinka mustelmat hänen käsivarsissaan sattuvat
ja kova ääni vihloo korvissani
Se on kauheaa, uskotko?
Älä pelästy, en tahdo sinulle mitään pahaa!
Haluan vain puhua vähän aikaa, kuuletko
katso täällä minä olen
pimeän ikkunan takana kuudennessa kerroksessa
Sytyttäisinkö valot
Nousisinko pöydän päälle seisomaan
Voi, oletko sinäkin yksin?
Pysy vielä katulampun alla, haluan tarkastella piirteitäsi -
onko sinulla mustelmia, tai oletko se
joka rutistaa niitä toiseen, rusentaa kovasti
avuttomien ihmisten käsivarsia?
Kumpi sinä oikeastaan olet, syyllinen vai uhri, haluaisinpa tietää
No, olet kumpi tahansa, sinäkin olet jollekin rakas,
niin käsittämätöntä kuin se onkin, en ymmärrä, mutta
sen täytyy oikeastaan olla niin
Vai - mitä mieltä itse olet siitä asiasta?
Voi nyt sinä jo menet koirasi kanssa
ja pimeys peittää jäljet yössä!
En ehtinyt nähdä sinua kunnolla, en ehtinyt sanoa
kaikkea, mikä olisi ollut mielessäni, minua jännitti niin kovasti
ja unohdin puolet sanoista, toisaalta, ehkä sanoin
jo liikaakin
Anna anteeksi, loukkasinko sinua jotenkin?
Painan otsani ikkunaa vasten
käsivarsiini sattuu ja pelkään että tulet taaskin
että lyöt minua taas
Pääni menee sekaisin, ymmärrätkö, olisi parempi
jos ainoastaan löisit, mutta suudelmasi ja lyöntisi
saavat minut suunniltaan, en koskaan pääse selvyyteen
kumpaa tunnet minua kohtaan enemmän,
rakkautta vai vihaa
Todennäköisesti et enää kumpaakaan, itken
Kuinka kauan siitä on kun lähdit, kaksikymmentä vai
kolmekymmentä vuotta?
Pelkään että jonain päivänä tulet takaisin
Pelkään ja kaipaan sinua, rakas, kaipaan niin valtavasti
Nytkin huudan lasin läpi kylmälle kadulle
Tule!
Odotan seuraavaa ohisuhahtavaa autoa,
seuraavaa yöllistä kulkijaa
Väsyneet silmäni haravoivat typötyhjää jalkakäytävää
kipeinä valvomisesta
Lyön sinua kasvoille, heitän oven takanani kiinni
ja hyppään autoon, lähden jonnekin, kukaan ei tiedä minne
Olet nukahtanut sohvalle ja uskallan taas liikkua
nousen hiljaa tuolista ja kutsun koiraa ääneti
lähdemme nyt ulos kävelylle
Voi kuinka kipeää se onkaan, tämä kauhistuttava muistaminen!
Yöllisten kuvien kavalkadi - en enää edes tiedä mikä niistä
tapahtui juuri minulle, mikä jollekin toiselle
Kumpi meistä on syytön ja kumpi syyllinen, kumpi meistä
seisoo ikkunan luona, kumpi meistä on minä
Apua!
Voisinpa vain unohtaa
Unohtaa kaikki maailman rakkaat,
pehmeät suudelmat
ja nyrkiniskut, kaikki kipeät
mustelmat, pitkien öiden valvomiset
Kiduttavan kaipaukseni
kokea kerran vielä sylisi lämpö
Olinhan sinulle rakas, joskus, olinhan
edes vähän aikaa, yhden ohikiitävän sekunnin
Missä tahansa lienetkin, varmaan muistat minut vielä, eikö niin
Älä muistele lyöntejäsi rakas, en minäkään niitä
enää muistele, mitäpä mustelmista tai
pilkallisista sanoista, mutta muistele mitä
minussa silloin näit kun kuiskasit korvaani helliä sanoja
Ole ystävällinen ja kuiskaa - kerran vielä - ne sanat tuuleen!
Minä valvon tässä ikkunan luona
odotan ja kuuntelen,
varmasti tuuli kantaa sanasi korviini jos vain olet ystävällinen
ja kuiskaat
Rakkaani
Kas, joku näyttää tulevan
Polkupyörää taluttava humalainen hahmo
Jalkakäytävällä
Kohotan kädet kasvoille ja vapisen
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ovi takanani läimähti kiinni,
istuin autoon,
tulin tänne tuttuihin
maisemiini
Täällä saan olla muistot seuranani
Seison kalliolla,
laitan valkoisen paitani lipuksi
kepin päähän
Meri heittää suolaisia pisaroita, pilvet
lipuvat veden yllä
katsellessani tuttujen kivien uurteita
ajattelen
Että ihminen on niin kuin maa ja rannat
joita meri huuhtoo
Kestää tuhansia vuosia
aaltojen muovata ja uurtaa kallion pinta
Joskus sielu murtuu ja hajoaa
yhdestä katseesta
Sinä katsoit minuun niin,
kaikki tuhansissa vuosissa kivettynyt
silmiesi hellässä hipaisussa
hetkessä aukeni
Tässä olen
Silmät kyynelissä
tähyän tuuliseen mereen,
uskaltaisinpa vain sanoa sinulle:
suojamuureitta antaudun
Tule kuohuen minuun
Vedin paidan takaisin päälle,
otin rohkean askeleen ja uskaltauduin,
koputin oveasi
Kerroin syvästä tunteestani sinua kohtaan,
heittäydyin rakkauden armoille
Ne olivat suloisia päiviä
Opettelimme tuntemaan toisiamme,
mutta itsensä tunteminen on
paljon vaikeampaa
Ja nyt minä seison taas täällä,
kämmenessä kirveltää poskellesi antamani isku
ja sormissa polttavat kaikki mustelmat
jotka olen sinuun ruhjonut
Tekisi mieleni mennä mereen,
antautua vielä viimeisen kerran - päästäisin
sinut vapaaksi
Kivistä joiden väliin
kiihkolla hennon ruumiisi
pusersin