Ihmetyttää

seuranneet tragediat.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 9½ vuodeksi vankeuteen murhasta Fesse Jarmonpoika V.....en, joka oli tappanut puukolla pelivelkoja perimään tulleen 28-v. tutun miehen. Laittanut ruumiin hankkimaansa kangaspussiin ja kuljettanut käyttöönsä hankkimallaan pakettiautolla Ristiinaan Mikkelin lähelle vanhempainsa mökille, haudannut sinne.
Teko oli tapahtunut lokakuussa 2006 ja paljastui kesäkuussa 2007.
Tämän 25-v. Jessen 100 000 euron pelivelat olivat tulleet nettipelaamisesta, ei siis RAY-otsikon alle sopineet.
Viime viikon tiistain HS kertoi koko nimenkin.
Tuolle murhatulle oli velkaa 10 000 euroa, ja murhatun piti maksaa ne omalle velkojalleen. Muualle oli sitten vielä velkaa 90 000 €, ja hän oli yrittänyt vielä edellisiltana nettipelissä saada noita rahoja, mutta oli menettänyt koko ajan lisää.
4322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

eli samaa merkitseviksi sanoiksi.

Jo pikkulapsina opimme näin ne käsittämään.

Nuo rahapelit netissä taitavat kuitenkin olla
kaikkea muuta kuin leikkiä,
tuosta edellisestäkin jutusta päätellen.

Kahden nuoren koko elämä siinäkin oli 'pelissä'.

Äänestä

sillä sekä puukkomiehellä että uhrilla
molemmilla oli yli 100 000 € pelivelkoja.

Äänestä

että sinunlaistesi "aiantuntijoiden" olisi parasta olla hiljaa kun ette loppujen lopuksi tunnu asiasta mitään näköjään tietävän.

Äänestä

päivänvaloon.

Mitäpä niitä salailemaan.

Jokainen voi olla --jos ei muuta--
ainakin varoittavana esimerkkinä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


peliriippuvuudesta kirjoitti:

seuranneet tragediat.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 9½ vuodeksi vankeuteen murhasta Fesse Jarmonpoika V.....en, joka oli tappanut puukolla pelivelkoja perimään tulleen 28-v. tutun miehen. Laittanut ruumiin hankkimaansa kangaspussiin ja kuljettanut käyttöönsä hankkimallaan pakettiautolla Ristiinaan Mikkelin lähelle vanhempainsa mökille, haudannut sinne.
Teko oli tapahtunut lokakuussa 2006 ja paljastui kesäkuussa 2007.
Tämän 25-v. Jessen 100 000 euron pelivelat olivat tulleet nettipelaamisesta, ei siis RAY-otsikon alle sopineet.
Viime viikon tiistain HS kertoi koko nimenkin.
Tuolle murhatulle oli velkaa 10 000 euroa, ja murhatun piti maksaa ne omalle velkojalleen. Muualle oli sitten vielä velkaa 90 000 €, ja hän oli yrittänyt vielä edellisiltana nettipelissä saada noita rahoja, mutta oli menettänyt koko ajan lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu