Asuntokupla Suomessa?
Tuskinpa sentään
Maanantai 26.11.2007 klo 13:29 (päivitetty ma 13:53)
Suomessa asuntomarkkinoiden hintakuplan puhkeamisen riski on Euroopan pienimpiä, luottovakuutusyhtiö Euler Hermesin maajohtaja Timo Nisumaa viestittää.
Selvityksen vertailun perustaksi on otettu Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden kokonaistilanne, ja muiden maiden indeksipisteitä verrataan Yhdysvaltain tasoon.
- Selvityksen perusteella Suomen hintataso on pysynyt maltillisena verrattuna moniin muihin maihin, kuten esimerkiksi Norjaan, toteaa Timo Nisumaa.
Euroopan asuntomarkkinoiden suurimmat potentiaaliset riskikeskittymät ovat Hollannissa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Norjassa ja Espanjassa.
Tällä perusteella Ruotsissa on hivenen suurempi asuntomarkkinoiden hintakuplan riski kuin Yhdysvalloissa, jossa subprime-luotoista syntyneet ongelmat ovat siirtyneet pankkien ja koko rahoitussektorin ongelmiksi.
Maailman suurimman luottovakuutusyhtiön laskemissa indekseissä Euroopan asuntomarkkinoiden arvioinnissa on otettu huomioon kunkin maan asuntojen hintataso, inflaatiosta puhdistettu asuntohintojen nousu vuosina 1996-2007, asuntohintojen ja henkeä kohden lasketun kansantuoteosuuden suhde ja asuntovelan suhde käytettävissä oleviin tuloihin.
Indeksivertailulla arvioidaan asuntomarkkinoiden ja hintatason realistisuutta suhteessa talouden perustekijöihin ja asuntovelallisen maksukykyyn.
Lue lisää päivän Kauppalehdestä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
KAuppalehti saanut hyvät rahat kiinteistövälittäjiltä.