Etlan tutkija

Ihmisten pitäisi herätä unesta ja harkita tarkemmin isojen ostosten tekemistä, varoittaa Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen tutkija Hannu Kaseva. Hänen mielestään suomalaiset ovat tuudittautuneet valheelliseen kulutushuumaan ja hyvän olon tunteeseen.

Etlan tutkija Hannu Kaseva varoittaa suomalaisia kulutusjuhlista. Miettikää tarkkaan isoja hankintoja, hän kehottaa.


Suosittele

24 suositusta
Tulosta

Pdf-versio

Lähetä kaverille

Kommentoi


– Pitää miettiä, että voi tulla sellaiset ajat, joista ei selviä.

Kasevan mielestä ei pitäisi vaipua illuusioon, että omat tulot kasvavat jatkossakin.

Hän nimittää menossa olevia kulutusjuhlia euforiaksi eli valheelliseksi hyvän olon tunteeksi.

Hänen mielestään kansalaiset ovat unohtaneet kansantalouden perussäännöt.

– Ihmiset unohtavat huonot asiat, ja hyvät asiat nousevat pinnalle. Tulee huuma.

Kritiikki kohdistuu ennen kaikkea kilpajuoksuun palkankorotuksista. Liittokierroksella on lyöty lukkoon noin kymmenen prosentin palkankorotukset.

– Palkkakilpailu on päällä, ja se on erittäin vaarallista. Se (palkkakisa) lisää riskiä, että kun tulee huonommat ajat, me tulemme aika kovaa alas.

– Palkkakilpailu purkautuu hintoihin kustannusten nousuna sekä kilpailukyvn ja yritysten kannattavuuden menetyksensä.

Kasevan mielestä ilmassa on samantyyppisiä oireita kuin ennen 1990-luvun lamaa.

Kasevan mukaan on epärealistista ajatella, että Suomi jatkaa ikuisesta vahvassa kasvussa.

– Tähän me hurahdettiin ennen isoa lamaa, sanoo Kaseva.

Yrityksiltä saatu tieto viittaa Kasevan mielestä siihen, että hitaamman kasvun vaihe on jo alkanut.

Hän pelkää, että myynnin volyymin kasvu hidastuu, ja hyvä tuloskehitys heikkenee.

– Tuotannon käyntiasteet tippuvat. Työvoimaa ei tarvita enää niin paljon.

Palkat eivät kuitenkaan jousta.

– Kannattavuusongelmat lisääntyvät. Yritykset vakauttavat kannattavuuden, ja työllisyys heikkenee.

Kaseva sanoo katsovansa kauhulla, mitä nyt tapahtuu.

– Kaikkein kauheinta on julkisen sektorin veropaine, joka on syntymässä.

Huonoina aikoina verotus kiristyy, kun julkisen sektorin menot kasvavat ja tulot pienenevät.

Vaarana on myös, että inflaatio kiihtyyy, jolloin ostovoima heikkenee
2179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

huonolaatuisen asunnon, vinkuu liksaa niin paljon, että inflaatiolaukka yltyy ja yt-saldo komistuu kun tuotantoa siirretään järkevämmän kustannustason maihin. No, sitä saa mitä tilaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietää paljon kirjoitti:

Ihmisten pitäisi herätä unesta ja harkita tarkemmin isojen ostosten tekemistä, varoittaa Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen tutkija Hannu Kaseva. Hänen mielestään suomalaiset ovat tuudittautuneet valheelliseen kulutushuumaan ja hyvän olon tunteeseen.

Etlan tutkija Hannu Kaseva varoittaa suomalaisia kulutusjuhlista. Miettikää tarkkaan isoja hankintoja, hän kehottaa.


Suosittele

24 suositusta
Tulosta

Pdf-versio

Lähetä kaverille

Kommentoi


– Pitää miettiä, että voi tulla sellaiset ajat, joista ei selviä.

Kasevan mielestä ei pitäisi vaipua illuusioon, että omat tulot kasvavat jatkossakin.

Hän nimittää menossa olevia kulutusjuhlia euforiaksi eli valheelliseksi hyvän olon tunteeksi.

Hänen mielestään kansalaiset ovat unohtaneet kansantalouden perussäännöt.

– Ihmiset unohtavat huonot asiat, ja hyvät asiat nousevat pinnalle. Tulee huuma.

Kritiikki kohdistuu ennen kaikkea kilpajuoksuun palkankorotuksista. Liittokierroksella on lyöty lukkoon noin kymmenen prosentin palkankorotukset.

– Palkkakilpailu on päällä, ja se on erittäin vaarallista. Se (palkkakisa) lisää riskiä, että kun tulee huonommat ajat, me tulemme aika kovaa alas.

– Palkkakilpailu purkautuu hintoihin kustannusten nousuna sekä kilpailukyvn ja yritysten kannattavuuden menetyksensä.

Kasevan mielestä ilmassa on samantyyppisiä oireita kuin ennen 1990-luvun lamaa.

Kasevan mukaan on epärealistista ajatella, että Suomi jatkaa ikuisesta vahvassa kasvussa.

– Tähän me hurahdettiin ennen isoa lamaa, sanoo Kaseva.

Yrityksiltä saatu tieto viittaa Kasevan mielestä siihen, että hitaamman kasvun vaihe on jo alkanut.

Hän pelkää, että myynnin volyymin kasvu hidastuu, ja hyvä tuloskehitys heikkenee.

– Tuotannon käyntiasteet tippuvat. Työvoimaa ei tarvita enää niin paljon.

Palkat eivät kuitenkaan jousta.

– Kannattavuusongelmat lisääntyvät. Yritykset vakauttavat kannattavuuden, ja työllisyys heikkenee.

Kaseva sanoo katsovansa kauhulla, mitä nyt tapahtuu.

– Kaikkein kauheinta on julkisen sektorin veropaine, joka on syntymässä.

Huonoina aikoina verotus kiristyy, kun julkisen sektorin menot kasvavat ja tulot pienenevät.

Vaarana on myös, että inflaatio kiihtyyy, jolloin ostovoima heikkenee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu