Hei!
Olen pienituloisista pienituloisin yhden lapsen YH ja opiskelija. Lapseni menee ensi vuonna hoitoon, ja alan opiskella ja elää opintorahalla. Väliaikaista työtä taitaa olla pakko tehdä opintojen ohessa. Olen päättänyt, etten enää ota opintolainaa (otin jo vuodeksi ajalta ennen äitiyttä), koska tulevaisuuden työpaikasta ei ole mitään takuita, eikä ole varaa elää velaksi. Onko kohtalotovereita? Onko joku teistä yrittänyt kitkutella pelkällä korkeakoulun opintorahalla (n.260 E) lapsilisällä ja minimielatustuella? Ennenkaikkea haluaisin tietää voisiko sosiaalitoimistosta saada tarvekohtaista avustusta, jos kieltäytyy ottamasta lainaa (esim. vain julkisen terveydenhuollon menot ja kotivakuutus)? Mistä muualta voi tiukassa tilanteessa saada apua? Ainakin tiedän, että seurakunnan diakoniatyö tukee jonkin verran. Olen ihan liemessä, kun ajattelen, miten me kaksi aiomme pärjätä opiskeluaikani!
Olen pienituloisista pienituloisin yhden lapsen YH ja opiskelija. Lapseni menee ensi vuonna hoitoon, ja alan opiskella ja elää opintorahalla. Väliaikaista työtä taitaa olla pakko tehdä opintojen ohessa. Olen päättänyt, etten enää ota opintolainaa (otin jo vuodeksi ajalta ennen äitiyttä), koska tulevaisuuden työpaikasta ei ole mitään takuita, eikä ole varaa elää velaksi. Onko kohtalotovereita? Onko joku teistä yrittänyt kitkutella pelkällä korkeakoulun opintorahalla (n.260 E) lapsilisällä ja minimielatustuella? Ennenkaikkea haluaisin tietää voisiko sosiaalitoimistosta saada tarvekohtaista avustusta, jos kieltäytyy ottamasta lainaa (esim. vain julkisen terveydenhuollon menot ja kotivakuutus)? Mistä muualta voi tiukassa tilanteessa saada apua? Ainakin tiedän, että seurakunnan diakoniatyö tukee jonkin verran. Olen ihan liemessä, kun ajattelen, miten me kaksi aiomme pärjätä opiskeluaikani!
Vastaukset 9
Vanhimmat
sossussa opintolaina lasketaan tuloksesi vaikka et nostaisi sitä
mutta kannattaa silti laskea, että saako sieltä jotain vielä, vaikka sen opintolainan laskevatkin tuloksi. Mielestäni minimi toimeentuloraja on aika korkea, joten voi hyvin olla, että lainan lisäksi vielä saa jotain. Ainakin jos on sellaisia ylimääräisiä kuluja, kuten terveydenhoitokuluja. (Tiedän tapauksen, jossa on kaveri saanut, mutta siitä on aikaa, joten en tiedä, mikä on nykyisin tilanne.)
Kiitos kommenteista!
Minulla on aina ollut se käsitys, että sosiaaliturva on viimesijainen etuisuus eli opiskelija velvoitetaan hakemaan lainaa ja opintotukea. Onko todella näin, että jos lainaa ei nosta, se lasketaan silti tuloiksi sossussa, ja jos tulot eivät riitä minimitoimeentuloon, voi saada avustusta? Käsittääkseni tuloni jäisivät sosiaaliturvan alapuolella vielä lainan kanssakin...
On aika hurjaa lapsen kanssa ostella ruokaa velaksi, kun tulevaisuuden työpaikasta ei kuitenkaan voi olla varma sen koommin akateeminen humanisti kuin työttömäksi jäänytkään (joka puolestaan ei ole pakotettu lainaan, vaikka koulutettu olisikin)
Kun tuli joitakin vuosia sitten tuo uudistus, jolloin luottotietomerkintä aiheutti kielteisen opintolaina päätöksen, ei ystävälleni laskettu tuota lainan osuutta tuloksi lainkaan toimeentulotukea määritellessä. Hän voitti aika paljon rahaa siinä. Vieläkö opiskelijalla kannattaa olla tuo merkintä???
vaatii, että laina on nostettava (ei ainakaan ennen vaatinut), niin mikäs sen opintolainan korkokäytäntö on nykyään? Kun itse opiskelin, niin korot sai vähentää verotuksessa, eli valtio maksoi korot. Jos se on niin vielä nykyäänkin, niin mikä estää sua nostamasta lainan (ilmaista lainaa), laittamaan sen jollekin säästötilille, mistä saat sen ulos vasta sitten opintojen jälkeen ja maksat pois heti valmistuttuasi. Tällöin sossu ainakin maksaa sen mitä minimitoimeentuloon tarvii vielä maksaa. Ja itse tienaat vielä korot siitä lainasummasta kertyneestä säästöstä.
Mielestäni on ihan älytöntä, että opiskelijat pakotetaan elämään lainarahalla. Ja varsinkin vielä lapsen kanssa.
Ja saathan sä vielä asumistukeakin, vai millä nimellä se nyt kulkeekaan.
Toimeentulotukea saatavalla ei saa olla ylimääräistä rahaa tileillä. Se tarkoittaa sitä, että sossu vahtii, että opintolaina nostetaan tililtä joka kuukausi. Kelasta saa valmistumisen jälkeen (?) korkoavustusta, jos on pienituloinen. Tarkaan en tiedä, maksetaanko lainan kaikki korot vai osa. Jos lainan haluaa ottaa, eikä halua käyttää sitä, se tarkoittaa sitten sukanvarsipolitiikkaa, mikä on mielestäni hieman epävarmaa...
Jos täällä on muita YH-opiskelijoita, ilmoittakaahan itsestänne!
jos sulla on luottotiedot kunnossa, sossu pakottaa ottamaan lainaa, tai jos et ota niin ne laskee sen kuitenkin tuloiksi ja se on aika paljon pois sun ''ruokarahoista'' sitten---
jos sulla ei ole luottotietoja, sossu maksaa kaiken.
semmosta se on :(
Itselläni on kokemusta tuostakin elämänvaiheesta. Eli opiskelin ja olin lapseni yksinhuoltaja. En halunnut ottaa opintolainaa, joten kituutin yhden talven opintotuella plus lapsilisällä ja elatusmaksulla sekä asumistuella. Lopputulos: Sairastin vaikean ientulehduksen vitamiinipuutostautina, lapseni kärsi vaippaihottumasta koska minullut vara ostaa kuin kaikkein halvimpia vaippoja (lievästi atooppinen iho), pesin pyykkini nyrkkipyykkinä, koska ei ollut vara edes taloyhtiön pesukonetta käyttää, kuljin kävellen 4 kilometrin koulumatkan, koska en raaskinut ostaa bussilippuja ja nälkä oli ainainen vieras jne...
Sossussa kävin aina välillä kyselemässä, että eikö nyt herraisä jotain apua jostain saisi. Minulle todettiin, että jos jätän opiskelun ja ilmottaudun työttömäksi, niin sitten saan toimeentulotukeea peruspäivärahan lisäksi, mutta muuten en saa mitään.
Pari kertaa kävi sellainen tukihenkilö juttelemassa kotonani, mutta muuta apua en saanut. Ketään sukulaisia minulla ei ko. paikkakunnalla asunut, joten olin aika yksin ja kusessa. Jätin tuon vuoden jälkeen opiskelupaikan enkä ole vieläkään 7 vuotta myöhemmin suostunut olemaan missään tekemisissä sosiaalitoimiston tai työvoimatoimiston kanssa. Olen päättänyt, että kun en silloin kun apua tarvitsin, sitä saanut, niin en tarvitse nytkään. Hyvin olen pärjännyt.
Lapsettomilla opiskelijoillakaan ei ole helppoa, mutta heillä sentään on mahdollisuus hakea ilta- tai viikonlopputöitä. Itselleni tuossa tilanteessa se oli mahdotonta ihan siitä syystä, että lapsi oli päivät päivähoidossa, minä koulussa. Pitäisikö lapsi vielä illaksi laittaa hoitoon, että itse voi mennä töihin?
Et sinä ilman joko lainaa tai sitten sukusi taloudellista tukea selviä. Tässä maassa opiskeleva yksinhuoltaja ei ole MITÄÄN. Heittäydy työttömäksi ja opiskele mahdollisimman pitkälle avoimen yo:n puolella, siten saat paremmin tukea opiskeluun.
Sori, olen vähän kyyninen. Olen vaan nähnyt tämän "hyvinvointipaskayhteiskunnan" todelliset kasvot.
Että en nostanut siis opintolainaa siksi, että en halunnut, enkä olisi luultavasti sitä saanutkaan. Makselin tuolloin ex-avomieheni laskuja, joita olin tyhmyydessäni ottanut niskaani. Eli luottotiedot paukkui tuolloin punaisella, tosin olin järjestänyt asioitani niin, että hyvällä tuurilla olisin saattanut saada opintolainaa, mutta eipä todellakaan houkutellut.