Aamu ja ilta rakastavat varovasti.
Lähenevät ja koskettavat toisiaan.
Hengittäen samaan huuruiseen tahtiin.
Niiden väliin jää kaistale harmaata
päivälle, joka kaipaa rakastaan;
näenkö koskaan enää rakkaani, Aurinkoni,
kun pimeä rakkaus kurkkuani kuristaa?
Onko elämää tämän mustan jälkeen?
Lähenevät ja koskettavat toisiaan.
Hengittäen samaan huuruiseen tahtiin.
Niiden väliin jää kaistale harmaata
päivälle, joka kaipaa rakastaan;
näenkö koskaan enää rakkaani, Aurinkoni,
kun pimeä rakkaus kurkkuani kuristaa?
Onko elämää tämän mustan jälkeen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvin kaunis ja kaihoisa runo. Tähän runoon oli helppo minunkin sijoittaa omia tuntemuksiani. Kolahti komeasti... Mustalta ja synkältä se tuntuu kun ei tiedä tuleeko näkemään enään koskaan sitä ihmistä jota sydän rakastaa.
oli vastikään täällä jossakin runossa mainittu korvikkeena. Elämää on mustan jälkeenkin. Siihen on sopuduttava, mitä ylhäältä on taakaksi annettu.
Miehet ainaskin tulee ihan ovesta, ja lähtee siitä samasta. Jos ovat taakkoja. Ei nyt pistetä jumalien piikkiin taakkamiehiä!