Mitäs keinoja teillä vanhoilla konkareilla ois antaa työuupumuksen ehkäisemiseks? Oon vasta nyt syksyllä tarhatädinuraani aloittanut nuori nainen ja jo nyt huomaan miettiväni, että jossain on vikaa.. Siitä päivästä alkaen kun aloitin työt, en ole yhtäkään yötä nukkunut ilman heräilyä. Työasiat tulee helposti kotiin, koska päivä on aina niin kiirettä ja touhua täynnä ettei oikein ehdi edes pysähtyä. Poden huonoa omaatuntoa jos olen sairaana. Ryhmä on todella haastava ja koska olen ainoa ope ryhmässä, on vastuullani aika paljon. Vastuuta olen kai jossakin määrin halunnutkin kun alalle olen kerran hakeutunut ja sen edelleen haaveammatikseni myönnän -sen määrä on vain yllättänyt vasta-alkajan. On niin paljon, mitä pitäisi osata ja tietää ja joka päivä tai ainakin joka viikko tuntee itsensä jollakin tavalla riittämättömäksi. Talon henkilökunta on melkein poikkeuksetta ollut työelämässä jo 20-30 vuotta ja toki siinä vaiheessa on monet asiat itsestäänselvyyksiä -toisin kuin taas minulle. Tulee liikaa uutta liian nopeasti. Mitä voi tehdä, että pystyisi illat ihan vain rentoutumaan ja antamaan aikaa itselleen..? Töissä virtaa riittää vaikka kuinka eikä aamulla herääminen tuota ongelmia. Kotiintullessaan sen vain huomaa, ettei jaksa tehdä mitään - ei kotitöitä, ei nähdä ystäviä, ei harrastaa mitään. On vaan niin väsynyt olo. No, jospa tämä muutaman vuoden päästä helpottaa kun työrytmiin tottuu, ellei sitä ennen ole jo vaihtanut alaa..
työuupumuksen ehkäiseminen
uusi lto
7863
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Koita uupua siinä välissä, jonkin muun asian takia. Harrasta vaikka väkisin ja uuvuta itsesi fyysisesti tai henkisesti. Siten että ajattelet illalla sitä viimeksi tehtyä, joka ei vaadi sinulta niin paljoa.(lue, juokse, pelaa jne.)
Olet tunteva ja kokeva ihminen, joka pystyt näkemään toisten tuen tarpeen ja haluat vastata siihen. Se on arvokasta. Kuinka sitten jaksat vastata työsi haasteisiin ja elää omaakin elämääsi täysipainoisesti? Minä ajattelen asiasta näin:
Joudut tunnustamaan riittämättömyytesi. Olet yksi hyvä aikuinen työlapsiesi elämässä, mutta (valitettavasti) heillä on ympärillään muitakin aikuisia, jotka vetävät omaa linjaansa ja vaikuttavat lasten elämään. Rajaa järjellä oma roolisi koskettamaan vain virka-aikaa. Kannustaisin sinua myös sietämään työlastesi vaikeuksia. Rankkaahan se on katsella toisen hankaluuksia (varsinkin, kun tietäisi miten tilanteen voisi korjata ja tämä tieto lisääntyy kokemuksen myötä!), mutta kun kaikkeen ei vain voi vaikuttaa.
Tee oma leiviskäsi kunnolla ja luota siihen, että se kantaa hedelmää - ennemmin tai myöhemmin, joidenkin kohdalla ei koskaan. Sure joskus lasten kohtaamaan pahaa.
Pidä huolta itsestäsi! Harrasta jotain omaa, jossa pääset täysin eroon työstäsi. Keskustele toisten ihmisten kanssa vaikka pitsinnypläyksestä, nuorisotilojen toiminnasta, vanhusten ruokavaliosta... ihan mistä vaan, joka ei liity suoraan työhösi. Jää joskus kotiin, kun olet pikkuisen kipeä ja tee niitä juttuja, jotka ilahduttavat sinua. Vedä kunnon känni ja tanssi itsesi uuvuksiin.
Älä luule olevasi ainoa työuupunut vaan suhteuta omat tunnelmasi isompaan kenttään. Monilla lasten kanssa työskentelevillä on paljon samoja tuntemuksia. Koe olevasi osa isompaa porukkaa, jotka silti tekevät työtään ja onnistuvat ihmisen tavoin olemaan ihmisiä pienille ihmisille.
Ennen kaikkea arvosta itseäsi ja iloitse siitä, että et ole kovettunut ja kyyninen vaan sinussa on vielä kipinää nähdä pahuutta ja kaipuuta muuttaa asioita.
itse uuvuin puolentoista vuoden työssäolossani niin paljon, etten enää mennyt takaisin samaan paikkaan. Nyt olen tyhjän päällä..töitä ei ole!
Tein itseni "piippuun"..yritin enemmän kuin oli tarvis; nukuin huonosti, mietin ja huolehdin työasioita, paino nousi ja voin huonosti. Nyt jos saisin entisen työpaikkani takaisin, en liikoja revittäis itseäni., ottaisin rennommin, ja pitäisin itseni kasassa. TSEMPPIÄ SULLE!!
HUOLEHDI ITSESTÄSI, EI NE HOMMAT TEKEMÄLLÄ LOPU.
Hei!
Painin samaisten kysymysten kanssa vuosi sitten. Olin todella väsynyt jo muutaman kuukauden työrupeaman jälkeen (3-5V-ryhmässä). Vasta nyt ajan kanssa olen oppinut OSIN siihen, ettei kaikella ole kiire, laittaa asioita tärkeysjärjestykseen ja tekee tärkeimpiä ensiksi ja muita myöhemmin. Ajan kanssa kaikki selkiytyy ja helpottuu, voin vakuuttaa. Ja myöskin ajan kanssa opit olemaan ajattelematta töitä kotona. Nyt kun kaikki on vielä niin uutta, on luonnollista, että aivot surraa ylikierroksilla.
Keskity ennen kaikkea lasten kanssa puuhailuun. MUISTA MYÖS RENTOUTUA TÖISSÄ; lasten kanssa saa olla hauskaa ja rentoa, ei ainaista tavoitteelista toimintaa.
Suunnitella kannattaa tiimin kanssa huolella, se auttaa jo paljon. Yhteiset pelisäännöt auttavat. Se, että tiimissä on hauska työskennellä helpottaa myös.
Ja...LÄHDE harrastamaan, hengähdä hetki kotona, mutta lähde sitten liikkeelle. Liikuntaa tai jotakin muuta. Ainakin itsestäni voin todeta, että kun aloin liikkumaan sain lisää energiaa, työjutut eivät enää pyörineet (niin paljon) mielessä iltaisin ja kuntokin palasi uomiinsa. Tulin paremmalle mielelle ja kaikki sujui paremmin. :)
Muista se, että töissä ei tarvitse itseään henkihieveriin vetää. 38,15 on viikossa riitettävä! Ja jos olet sairas tai tunnet olosi huonoksi, anna itsellesi reilusti lupa olla kotona ja levätä. Kaikki ovat joskus sairaita, eikä siitä rankaista!:)
Tsemppiä työhön ja ennen kaikkea REIPPAUTTA :)
Terkuin Lto82
Pidä huolta yöunista. Levänneenä monia asioita jaksaa paremmin. Jos heräilet ja olet sitä mieltä että se johtuu stressistä, asia luultavasti on näin. Univaje yhdistettynä stressiin nopeuttaa uupumista. Siksi pidä huolta nukkumisesta. Pyydä työpaikkalääkäriltä resepti ja hae apteekista lyhytvaikutteisia unilääkkeitä, vaikka vain varalta. Ne ovat halpoja ja voivat katkaista uupumuksen kehittymisen.
Anna aikaa itsellesi sopeutua uuteen työhösi. Kotona ei juuri nyt ehkä tarvitse tehdä yhtään mitään, jos tuntuu että et jaksa. Nauti pimeistä illoista, sytytä kynttilöitä, kääriydy huopaan ja katsele telkkaa. Hemmottele itseäsi. Harrastuksia voi aloitella sitten taas vaikka tammikuussa ...
Heippa!
Saitkin mielestäni jo paljon hyviä neuvoja, mutta minulla tuli myös niihin liittyen mieleen amerikkalaisen erityisopettaja/kirjailija Torey Haydenin haastattelu Opettaja-lehdessä tänä syksynä.
Hän sanoi, että useat opettajat, jotka uupuvat työssään ovat ns. tulosorientuneita eli keskittyvät tuloksiin ja siihen, että opetussuunnitelmia seuratana pilkuntarkasti ja kaikki ehditään varmasti käydä läpi vaikka minkälaisella kiireellä. Sen sijaan prosessiorientoituneet opettajat uupuvat vähemmän.
Eli kaikille opettajille ja lastentarhanopettajille olisi hyväksi nauttia enemmän itse prosessista eli lasten kanssa olemisesta ja opettamisesta ja edetä lasten ehdoilla eikä kauhealla kiireellä. Tämä on tietysti iso haaste, koska paineet joka puolelta ovat kovat ja koko yhteiskuntamme on tänä päivänä kovin tulosorientoitunutta.
Kiitoksia neuvoja antaneille! Pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä tälle olotilalle jotain konkreettista. Vaikeinta kai on ajatusmaailman muuttaminen. Vaikka olen vasta keväällä valmistunut, toivon tekeväni jotain ihmeitä. Odotan itseltäni samanlaista tietämystä ja osaamista kuin n. 25v työelämässä olleilla ryhmäni lastenhoitajilla. Kritisoin itseäni välillä kovinkin siitä, että minunhan kuitenkin pitäisi olla se pedagogisessa vastuussa oleva ja silti on niin paljon mitä en tiedä - ihan perusjuttujakin koskapa minulla ei ole omia lapsia.
Opettaja-lehteä kun tässä selasin kerran (usein jää lukematta kun harva asia koskettaa varhaiskasvatusta), löysin sieltä artikkelin unettomuudesta. Hyvin nopeasti löysin itseni väittämistä: on tunnollinen, ei erota selkeästi työelämää ja kotielämää toisistaan, ei pidä työssä taukoja, ei osaa sanoa ei.
Ja mitä luokanopettaja tuossa edellä kirjoitti tulosorientoituneisuudesta, pitää niin paikkaansa kohdallani. Tuntuu, että hirmu monta juttua olen lasten kanssa aloittanut, mutta mitään ei oikein saa kunnolla päätökseen. Johan taas on vuosisuunnitelma tiimipalaverissa esillä ja tätä, tätä ja tätä aiotaan tehdä näinä päivinä. Ja kun lapsia ja henkilökuntaa on sairaana, siinäpä ollaan!
Itse olen miettinyt pariinkin otteeseen, että enemmän hyötyä tuntuisi välillä olevan poliisin ammattitutkinnosta. Niin paljon jää tekemättä ja toteuttamatta kiireen takia. Koko ajan katsotaan kellosta, koska mennään ulos, koska sisälle ja tuntuu, että koko päivä on yhtä siirtymätilannetta ja kurinpitoa. Hyvä jos ehtii satukirjasta puolet lukea kun jo joillakin on riita tms. joka keskeyttää ne hyvät ja rauhalliset hetket. Mutta ainakin oppii, mitä se päiväkotityö todellisuudessa on.. Onhan paikkoja toki erilaisia ja ehkä maaseudulla on erilaista kuin täällä pääkaupungissa, jossa elämä on muutenkin kiireisempää ja työntäyteisempää.
Oon myös noita Toreyn kirjoja lukenut ja niistä kovasti tykännyt! Siitä saisi jokainen kasvatusalalla työskentelevä kyllä itselleen hyvän esikuvan lapsen kohtaamisesta. Vaikka kylläpä hänelläkin usein työasiat menee kotiin.. ;)