Ymmärtäkää, että

ole terve! Outoa ettei tuotanto tässäkään vaiheessa vittu tee mitään!!
5289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Samaa olen kuuluttanut minäkin.

MIKSI TUOTANTO SUVAITSEE TÄLLAISEN KÄYTÖKSEN. KOSKA JARKON KIUSAAMINEN OLI NIIN SELVÄÄ JA NÄIDEN MUIDEN MANIPULOINTI.
PIENEMMÄSTÄKIN ON PUUTUTTU ASUKKAIDEN TOIMINTAAN.

MUMMON IRVAILU MENEE JO LIIAN PITKÄLLE!

Äänestä
  • .. Aino Suholan kirjan ja siinä oli jotenkin näin sanottu, että jos minun on nujerrettava joku, saan siihen aina kavereita, sillä milloinkaan muulloin ei kaksi suomalaista ole niin yhtä kuin nujertaessaan kolmatta. Ja että sinulla on tasan kaks vaihtoehtoa, olet kiusaaja tai kiusattu - tai ainakin hiljaa kiusaajien jengissä!!

    Ihminen kerää kaikeblaisia taitoja elämänsä varrella. Riitta oppinut tuon nujertamiseb taidon niin hyvin, että se on sille jo toinen luonto. Miten voikin joku olla noin vastenmielinen???

    Äänestä

Epäilin pidemmän aikaa että Farbood olisi oikeassa: tuon hahmon on pakko olla näytellyn ja tarinan luumäkeläisyydestä ja lähihoitajuudesta olisi kuulunut olla käsikirjoitettua. Jos R. olisi näyttelijä hän olisi älyttömän hyvä, suorastaan tähtiainesta. Mutta nyt alan taas vähitellen kallistua siihen että on aidosti sitä miltä näyttääkin, ei kovin miellyttävä ihminen. Paitsi silloin kun pyrkii matelemaan jonkin suosioon ja silloinkin matelevuus on ihquäitelän luokkaa.

Äänestä

ihan kolmittain . Lukekaapa nyt nuo omat viestinne ja pankaa sen jälkeen pää tyynyn alle ja pyytäkää joku istumaan päälle . Vituttaako Riitan tuleva voitto noin s..tanasti . Me kypsät ihmiset äänestämme Mummelille rahat .

Äänestä
  • esittää pienen toivomuksen nimimerkille liikkeellä.Toivomukseni olisi että jo huomenna valitsette patsastoimikunnan ja teetätte Riitta ihanaiselle patsaan.Tulisin ensikesäksi hoitamaan patsasta ja puistoa sen ympärillä ja kaikella kunnioituksella hoitelisin sitä.Voisin jopa suudella patsaan jalkoja päivittäin koska näköispatsaan tietysti hankitte.Terveisin harras ihailija.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mummo ei kirjoitti:

ole terve! Outoa ettei tuotanto tässäkään vaiheessa vittu tee mitään!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu