2v. ja itkuiset yöt.Uhma?

fjf

Poika täytti lokakuussa 2v., on aina ollut huono nukkuja, mutta ennen tätä kuitenkin heräillyt vain harvakseltaan ja yleensä vasta aamun lähestyessä. Nyt alkanut itkeä kovaakin myös keskellä yötä. Itkut alkavat ilman mitään järkevää syytä jo 23-24.00 ja jatkuvat siitä aamuyöhön. Käyntikertoja tulee lukuisia. Joskus syy näyttäisi olevan painajainen, itkun laadusta päätellen, mutta suurin osa itkuista on täysin käsittämättömiä.

Pojalla on meneillään uhma, joka näkyy melko voimakkaasti. Voivatko levottomiksi käyneet yöt johtua uhmasta vai mistä on kyse??? Odotan toista lastani, joten nämä unettomat yöt osuivat todella huonoon aikaan. Jos jollakin on tietoa, mistä saisin infoa kaksivuotiaan uniongelmien mahdollisista syistä tai on jotain omia vastaavanlaisia kokemuksia, voisiko vastailla! Korostan vielä, että kaikki ulkoiset syyt, kuten äänet, liika pimeys, liika valo, lämpötila yms. on jo karsittu syy -listasta. Vauvan tulosta kerrottaessa poika ei ole reagoinut mitenkään, enkä usko, että syy on sekään. Puhumisen oppiminen on kehittynyt viime aikoina, mutta ei mitenkään radikaalia muutosta pikkulapsena elämiseen ole tapahtunut. En tosiaan enää keksi mitään syytä, mikä tämän takana voisi olla...

10

15933

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2-v äiti

      Minulla samanikäinen tyttö ja itkee yöt välillä 21.00-aamuun kokoajan heräten. Lääkärillä käyty epäilty korvia, hampaita ja nyt uhmaa. Todella raju uhmakausi päällä, päivisinkin ärtyisä. Nukkui vauvana todella hyvin. Syö hyvin ja jaksaa ihme kyllä leikkiä ja touhuta normaalisti.Minulle lääkäri sanoi, että tämän ikäisillä usein tälläistä yöitkua, liittyy uhmaan. Jaksaminen on lujilla ja hermot kireinä.Toisella lapsellani ei ole tälläista ollut enkä muiltakaan kuullut. Tyttö kehittynyt normaalisti.Toivottavasti rauhoittuisi pian.

      • alk.

        Kuulostaa kamalalta! Teillä tuo on vielä pahempaa kuin meillä. Ei sentään ihan koko yötä tarvitse huutoa kuunnella, mutta kyllä tämäkin hermoja koettelee, koska olen itse niin huono nukahtamaan uudelleen, kun joudun yöllä ylös nousemaan. Uskotaan ja toivotaan, että ohi menee. Yritähän jaksella siellä!

      • 2-v äiti
        alk. kirjoitti:

        jaksettava on ja töitäkin tehtävä. tuntuu et ihmiset vähättelee ja luulee varmaan että liioittelen.Hyvää jatkoa.

      • Anni

        Meillä itketään noin 5 yönä viikossa just noin. Yleensä päälle tulee sit vielä kauheet raivarit, jotka saattaa kestää 01-05 kuten viime yönä... Luulen et meillä on ainakin syynä se, että tyttäreni 2,5 vee näkee kovasti unia päivän tapahtumista ym. ja on puoliksi unissa kun siellä huutaa ja itkee. Pakko kai vaan odotella että menee ohi. Kateellisena kuuntelen muiden puheita hyvin nukkuvista vanhemmista. Meillä ei olla nukuttu yhtä ainutta yötä 2,5 vuoteen ;)

    • poika 1v 11kk

      Meidän kohta 2-vuotias poikamme on myös alkanut heräilemään öisin, ja olen ihmetellyt syytä. Tätä ennen nukkunut hyvin läpi yön n.8 kk ikäisestä lähtien. Olen myös epäillyt, että poika näkee painajaisia, itku on välillä raastavaa eikä lapsi meinaa heti rauhoittua sänkyynsä. Poju on myös päivisin alkanut pelkäämään erilaisia asioita, mm. outoja esineitä ja ääniä kotona. Tänään mm. pelkäsi isiä, kun hän niisti nenää kovaäänisesti..

      Pojallamme on myös voimakas uhmakausi päällä, koettelee vanhempien hermoja ;/ Lapsi on päiväkodissa pari päivää viikossa, hän on hoitopäivinä melko kärttyinen. Äiti ei saisi tehdä mitään iltaisin, heti alkaa jalan polkeminen ja kitinä.. Ruokakaan ei maistu entiseen malliin, vaan koko ajan pitää kerjätä herkkuja. Ja pukemisesta on tullut melkoista taistelua, poika kun haluaa laittaa kaikki vaatteet itse..

      • alk.

        Tosiaan, täällä jo on helpottanut ja kaikki on tehnyt täyden käännöksen. Poika ei ole koskaan nukkunut hyvin. Nämä kaksi vuotta ovat olleet valvomista, ei puhettakaan ehjistä yöunista. Nyt, tuon kaikkein kauheimman jakson jälkeen pikkumies alkoikin täysin yllättäen nukkumaan heräämättä koko yön ja vieläpä pitkään aamulla! Tämä on meillä jotain ennenkuulumatonta! Ensin luulin, että oli kyse vain yhdestä poikkeusyöstä, mutta kyllä tätä on nyt jatkunut jo usean yön ajan. Se, kun saa nukkua monta yötä putkeen ilman ylösnousuja lapsen takia on aivan käsittämätön tunne.

        Olen kuullut, että joillekin tulee tuo pelkokausi. Meillä sitä ei vielä ole koettu, toivottavasti ei koetakaan. Mistähän lie johtuu... Luin jonkun lehden lääkäri -palstalta jutun suurinpiirtein tätä 2v. ikäluokkaa olevasta lapsesta, jolla oli niin pahoja pelkoja, että äiti jo epäili psyykkisiä ongelmia. Toivottavasti teilläkin menee pian ohi.

        Osaako teidän lapsi jo pukea itse päälle??? Ällistyttävää! Meillä siis 2v.1kk ja osaa kyllä vähän auttaa pukemisessa, muttei itsenäisesti saa päällensä muuta kuin kumisaappaat ja nekin usein vääriin jalkoihin... Niin, ja lippalakin.

      • poika 1 v 11 kk

        Meidän lapsi ei onneksi ole herännyt kuin 1-2 kertaa yössä, mutta aina herää itkien ja on aamuisinkin yleensä huonolla tuulella. En tiedä mistä nuo pelot johtuvat, poika on alkanut myös vierastamaan joitakin ihmisiä. Luulisin, että kuuluu tähän ikäkauteen? Ystäväni 2v tyttökin pelkää kuulemma ihan hassuja asioita, mm. mummolan rullaverhosta kuuluvaa naputusääntä ;)

        Poikamme ei osaa pukea kuin kypärämyssyn ja hatun itse, joskus on saanut vedettyä sukan jalkaan ja hanskan käteen. Mutta poika haluaa ja yrittää itse pukea kaikki muutkin vaatteet, jolloin kiukku on valtava kun ei onnistu..

      • Alk.
        poika 1 v 11 kk kirjoitti:

        On kiukkuja, joita aikuisenkin on helppo ymmärtää. Yksi on varmasti tuo, kun joku asia ei onnistu millään, vaikka kuinka yrittää! Meillä tämä vesseli tuntuu hyvin kärsivälliseltä tavaroita ja muuta tekemistä kohtaan. Jaksaa mallata peräkärryä traktorin perään vaikka iäisyyksiä, vaikka vähän kiukuttaisikin jatkuva epäonnistuminen, mutta auta armias, kuinka siitä on tullut ärhäkkä kanssaihmisten suhteen! Poika ihan tosissaan mäiskii kämmenellä päin näköä ja aina jos esim. kieltää kaupassa ottamasta jotain tavaraa, kielletty tavara on heitettävä kaikella voimalla lattiaan ennen aikuisen väliintuloa. On muuten hajonnut lasinen Sweet&sour -kastikepurkki sirpaleiksi keskelle kaupan käytävää pojan kimpaannuttua. Sen kokemuksen jälkeen olen neuvonut kieltämään vasta sitten, kun on jo saanut otteen tavarasta. Lyöminen kohdistuu aina seinään tai joskus jätkä läimäisee jopa itseään sen jälkeen, kun läimimisestä moititaan. Se on enemmänkin huvittavaa, mutta ei tule olemaan huvittavaa, jos touhua ei saada loppumaan ennen kun hoitoon menee - tai ennen tämän toisen lapsen syntymistä.

    • Huolestunut

      Hei! Meillä on 2,5 v tyttö vuoroviikoin meidän luona. Tällä viikolla on ilmestynyt outoja raivokohtausia yöllä jolloin on ollut mahoton saada rauhoittumaan. Tämäon siis tapahtunut vainkerran tällä viikolla.Kaikki alkoi kylläkin siitä, että tytön olin vaikeuksia mennä nukkumaan omaan sänkyyn yksin, joka on aikaisemmin ollut todella helppoa.
      lapsi yleensä nukkunut noin 12 tuntisia unia heräämättä ja nukuttaminenkin on ollut vain sänkyyn laittamista . Ja päikkäritkin ovat olleet 1.5- 2h joka päivä.
      Nyt jotenkin tuntuu että lapsi pelkää nukkumista ja suostuu nukahtamaan vaan vieressä. Ja yöllä herää hirveään itkukohtaukseen jolloin tuntuu että lapsi ei edes ole tässä maailmassa.
      Radikaalinen muutos pelottaa varsinkin kun joka toinen viikko on muualla , eikä sieltä inffoa ole tullut.

      • dagökl

        Googlaapa "yölliset kauhukohtaukset".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1810
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      830
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      41
      688
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      41
      666
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      42
      611
    6. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      596
    7. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      594
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      526
    10. 42
      489
    Aihe